Nautakarjan siirtyminen karkearehuvaltaisempaan ruokintaan mahdollistaa tehokkaat päästövähennykset, kun eloperäisiä maita voidaan vapauttaa rehuntuotannosta

Maankäyttösektorilla kasvihuonekaasupäästöjä voidaan hillitä tehokkaimmin vähentämällä eloperäisten maiden viljelyä sekä ehkäisemällä metsäkatoa. Ihmisen hallitsemista sektoreista, maa- ja metsätaloustalous ovat ainoita, jolla on kyky muuttua hiilidioksidin päästäjästä hiilen sitojaksi. Tämä onnistuu varastoimalla hiiltä kivennäismaihin pitkällä aikavälillä, vuosikymmenien ja vuosisatojen ajaksi. Hiiliviljely voi parhaassa tapauksessa tehostaa pellon käyttöä ja vähentää eloperäisten maiden viljelytarvetta sekä pienentää tuotteiden hiilijalanjälkeä.

Elintarvikkeiden suurimmat ympäristövaikutukset syntyvät alkutuotannossa. Maidontuotannossa suurimpia kasvihuonekaasujen lähteitä ovat märehtijöiden ruoansulatuksessa ja lannankäsittelyssä syntyvät metaanipäästöt sekä viljelyssä typpilannoituksen seurauksena aiheutuvat maaperän dityppioksidipäästöt. Lisäksi maankäyttösektorilla erityisesti eloperäisten maiden viljelystä aiheutuu huomattavia hiilidioksidipäästöjä. Ilmastovaikutusten lisäksi nautakarjataloudesta voi aiheutua paikallisesti rehevöittäviä ja happamoittavia päästöjä sekä joko positiivisia tai negatiivisia vaikutuksia luonnon monimuotoisuudelle.

Nautojen rehujen tuottamiseen tarvittava pelto sitoo ja päästää hiilidioksidia. Yhteyttämisen mukana hiili siirtyy ilmakehästä kasvien kautta maaperään. Hiilivaraston kasvattamisen kannalta on tärkeää lisätä maahan kohdistuvaa hiilisyötettä ja hidastaa eloperäisen aineksen hajoamista. Syväjuuriset ja monivuotiset viljelykasvit ovat parhaimpia hiilivaraston kasvattajia.

Yksi merkittävimmistä lypsykarjatilan ilmastovaikutuksiin vaikuttavista asioista on rehujen tuotantoon tarvittava peltopinta-ala ja sen maalaji. Eläinten dieetti määrittelee pitkälti tilan pellonkäyttöä ja viljelykiertoa. Karkearehuvaltaisella, säilörehuun perustuvalla ruokinnalla rehujen tuotantoon tarvittava kokonaispeltoala on pienempi kuin väkirehuvaltaisella ruokinnalla. Lisäksi karkearehuvaltaisen ruokinnan tiloilla nurmikasveja viljellään suuremmalla peltoalalla viljoihin verrattuna kuin väkirehuvaltaisen ruokinnan tiloilla. Pienempi rehuntuotantoala mahdollistaa vapautuvan peltoalan muun käytön, esimerkiksi maan kasvukuntoa parantavaksi viherkesannoksi.

Tilan ilmastopäästöjen kokonaistaseen kannalta on merkitystä mikä on peltojen maalaji ja miten tuotannon muuttamisen myötä saavutettavan vapautuvan peltoalan kanssa toimitaan. Mikäli tilalla on viljelyssä kivennäismaita, on hiiliviljelyn keinoin mahdollista kasvattaa peltomaan hiilivarastoa esimerkiksi ottamalla käyttöön kerääjäkasveja, syyskylvöisiä kasveja, nurmia tai lisäämällä peltoon orgaanisia lannoitevalmisteita. Mikäli tilalla on viljelyssä eloperäisiä maita, määrittelee niiden osuus tilan kokonaispäästöjen mittakaavan. Tällöin eloperäisen maiden vähentäminen johtaa päästöjen vähentymiseen ratkaisevasti. Hiilinielujen kasvattaminen muuttamalla eläinten rehustusta karkearehuvaltaisemmaksi ja tämän seurauksena pellon käytön tehostuminen voi mahdollistaa eloperäisten lohkojen vähentämisen. Tämän johdosta lypsykarjatilan kokonaispäästöt voivat pienentyä merkittävästi, edellä kuvatussa esimerkissä jopa 26 %. Pellonkäytön kestävä tehostaminen hiiliviljelyn keinoin on linjassa Pariisin ilmastosopimuksen kanssa, jonka mukaan päästöjä tulee maataloussektorilla tavalla, joka ei uhkaa ruoantuotantoa.