Millaista on pölyttäjiä suosiva metsänhoito?

Pölyttäjien tärkeys ja väheneminen on tunnistettu laajasti maailmalla. Suomen kansallinen pölyttäjästrategia on hiljattain valmistunut (Ympäristöministeriö 2022). Suomessa etenkin maataloudessa on jo pitkään otettu huomioon pölyttäjien elinolot. Metsätaloudessa huomio on ollut toistaiseksi vähäisempää.

Pölyttäjillä on valtava merkitys monen viljelykasvin sadontuotannolle sekä lukuisten luonnonkasvien lisääntymiselle. Pölyttäjät ovat välttämättömiä ekosysteemien toiminnalle ja monimuotoisuuden säilymiselle.

Suomen metsissä pölytyksestä huolehtivat pääosin mesipistiäiset (kimalaiset ja erakkomehiläiset), kukkakärpäset sekä päivä- ja yöperhoset. Kimalaiset (sekä tarhamehiläiset ja ampiaiset) muodostavat yhdyskuntia. Erakkomehiläiset on yhteisnimitys mesipistiäisille, jotka eivät niitä muodosta.

Pölyttäjät tarvitsevat eri aikaan kukkivia kasveja sekä pesäpaikkoja ja vettä. Pölyttäjät hyötyvät metsäkasvillisuuden ja puulajiston monimuotoisuudesta. Puulajeista hyönteispölytteisiä ovat muun muassa pihlaja, tuomi, lehmus, vaahtera ja monet pajut kuten raita.

Erityisesti varhain keväällä kukkivat raita ja muut pajulajit ovat kimalaisille välttämättömiä, sillä ne tarjoavat kevään ensimmäisen aterian talvihorroksesta herääville kimalaiskuningattarille, joilla on suuri energiantarve ja vähän ravintokasveja.

Valtaosa pölyttäjistä on lämpöhakuisia, koska niiden toukkien kehitys vaatii lämmintä ja kuivaa pienilmastoa. Palo- ja kuloalueet sekä paahdeympäristöt ovat siten suositeltavia metsäluonnon hoidossa.

Maassa pesiville kimalaisille paljaan maan alueet, esimerkiksi metsäteiden pientareet, ovat tärkeitä. Kimalaiset pesivät usein vanhoissa myyränkoloissa. Ne ovat tärkeimpiä mustikan, puolukan ja karpalon pölyttäjiä. Suomuuraimen pölytyksestä vastaavat pääosin kukkakärpäset. Marjasatojen runsaudelle pölyttäjillä on ratkaiseva merkitys.

Avohakkuualueet ovat pölyttäjille tärkeä korvaava elinympäristö, kun luonnonvaraiset niityt vähenevät. Hakkuualojen laatu pölyttäjille heikkenee vähitellen kehittyvän taimikon latvusten alkaessa varjostaa maanpintaa.

Hakkuualojen ja metsäteiden reunojen niittykasvillisuus parantaa pölyttäjien ravintotilannetta. Tällaiseen kasvillisuuteen kuuluvat esimerkiksi maitohorsma, vadelma, leskenlehti, kultapiisku, kellokasvit, virnat, maitikat ja ohdakkeet. Metsäteiden reunat kannattaakin niittää vasta kasvien kukinnan jälkeen.

Päivä- ja yöperhoset pölyttävät lukuisia kasveja. Perhosten toukat saattavat käyttää hyvin valikoidusti, jopa spesifisti, tiettyä kasvilajia ravinnokseen, mutta aikuiset perhoset käyvät yleensä useilla kasvilajeilla.

Ennakkoraivaus ja harvennushakkuut lisäävät lämpöä ja valoa joksikin aikaa ja siten hyödyttävät myös pölyttäjiä.

Pölyttäjien lajidiversiteetti on soilla melko alhainen, mutta lajisto koostuu suurelta osin soille erikoistuneista lajeista. Uhanalaisissa perhosissa on paljon soilla esiintyviä lajeja. Soiden laajamittainen käyttö on kaventanut niiden elintilaa.

Erakkomehiläiset on lajirikas ryhmä, joka pölyttää monenlaista kasvillisuutta. Metsissä elävät tarvitsevat pesiäkseen kuollutta puuta. Nykymetsien hoitosuosituksissa lahopuut jätetään metsään. Lahopuun määrää voidaan lisätä säästöpuilla ja tekopökkelöillä.

Myös pihapiiriin ja vaikka kerrostalotontille voi luoda pölyttäjille sopivia elinympäristöjä jättämällä kukkivien kasvien lähelle maahan lahoavia puunrunkoja. Pölyttäjien asuntopulaa voidaan helpottaa myös keinopesillä, jotka ovatkin yleistymässä pihapiireissä ja niiden lähimetsissä.

Kukkakärpäset on myös monimuotoinen ryhmä, josta noin kolmannes käyttää toukkana ravinnokseen muun muassa kirvoja ja kemppejä. Tämä tekee niistä tärkeitä myös biologisessa torjunnassa. Suuri osa kukkakärpäsistä lisääntyy metsien pienkosteikoissa ja lahonneessa, märässä puuaineksessa.

Vanhoissa metsissä pölyttäjien määrät ja monimuotoisuus ovat alhaisia, mutta niissä elää monia vanhoihin metsiin erikoistuneita pölyttäjälajeja, joista osa on taantuneita ja uhanlaisia.

Maatalouden läheisyys rikastuttaa metsien pölyttäjälajistoa. Vastavuoroisesti metsien läheisyys hyödyttää maatalousalueiden pölyttäjiä. Voimansiirtolinjat ja vastaavat aiheuttavat jossain määrin metsäkatoa, mutta pölyttäjien kannalta ne ovat hyödyllisiä.

Metsäala on alkanut ottaa pölyttäjiä suosivat toimenpiteet osaksi metsänhoitosuosituksiaan. Kukin voi omalta osaltaan edistää pölyttäjien menestymistä tunnistetuilla tavoilla.

Luonnonvarakeskus inventoi vuosina 2021–2023 maamme metsien ja soiden kasvillisuutta ja sen muutoksia. Tämä Operaatio Mustikka -projekti tuottaa taustatietoa myös monille pölyttäjiin liittyville tutkimuksille.