Elonkierto – suomalaisin juurin yhteisöllisyyden ytimessä

Elonkierto on loistava nimi puistolle. Elo on vanhastaan ollut yleisnimitys kypsälle viljalle. Siinä merkityksessä se on sanoissa elokuu ja elonkorjuu. Elonkierron konkreettisen tarkoituksena lienee ollut esitellä kävijälle elon kierto: siis jyvän kehitys oraasta eloksi ja sieltä takaisin siemenviljaksi. Elo tarkoittaa myös elämää yleensä, mikä usein rinnastuu luonnon kiertokulkuun. Jo 1700-luvun lopulta Kalevalaisessa runoudessa tunnetaan säe: ”Lehti puuhun, ruoho maahan, minä marras maan rakohon”. 

Siemenestä nousee hentoinen oras, joka on arka hallalle, kuivuudelle ja liialle märkyydelle. Oraasta tulee laiho, sitten tähkäpäät heilimöivät, hiljalleen tuleentuvat eloksi. Tämä oli jokaiselle suomalaiselle itsestään selvää vielä viitisenkymmentä vuotta sitten. Niin meni ihmisen elokin. Nuoruuden kasvuvoima, aikuisuuden hedelmällisyys, keski-iän korsiintuminen, ja sitten hiljainen taipuminen ennen elonleikkaajan tuloa. Siis jo sana Elonkierto herättää minussa hyvin monenlaisia ajatuksia. 

Juhannuksen jälkeisellä, helteisellä viikolla Elonkierto toimi Interactive Gardens -hankkeen, jossa kehitämme mallia interaktiivisesta viheralueesta, kokouspaikkana. Vähän meitä suomalaisia jännitti, miten maanläheinen puisto otetaan vastaan baltialaisten kollegoiden keskuudessa, kun meille oli Latviassa esitelty toinen toistaan hienompia puistoja mukaan lukien Rundālen linnan 1700-luvulta peräisin oleva barokkipuutarha.

Suomalainen maanläheisyys puri. Jo ensimmäisenä päivänä käveltiin Elonkierto läpi ja nautittiin kahvit katoksen alla vuohiaitauksen vieressä. Toisen vierailupäivän aamu aloitettiin taiji-harjoituksella Kartanonpuistossa. Sitten käytiin läpi toisen hankkeessa mukana olevan suomalaisen puiston, Louen, puitteita ja kehityskaarta. Kyselytutkimuksella kerättyjä suomalaisten sidosryhmien toiveita siitä, millaista toimintaa vuorovaikutteisissa puistoissa voisi olla esitettiin kokousvieraille myös. Sitten siirryttiin Elonkierron makasiinin nauttimaan lounasta. 

Image

Iltapäivän aktiviteetti ympäristötaide yllätti jo korsiintuneen keski-ikäisen, siis minut, hyvin positiivisesti! Ryhmät jaettiin ottamalla luku, joten eri maiden edustajat jakaantuivat melko tasaisesti eri ryhmiin. 

Minulle tuli yllättäen puhelu, joka sai minut pohtimaan ihan eri asiaa. Olin siis täysin ulapalla oman ryhmämme suunnitteluvaiheesta, ja alkuun pääseminen tuntui hankalalta, mutta vähitellen idea tavoitti minutkin.  Ryhmämme idea oli letittää heiniä molemmin puolin ojaa kahdesta suunnasta pitkin tien vierustaa ja luoda keskelle kohokohta kukista. Taiteen tarkoitus oli olla osa luontoa vioittamatta sitä. Noin puolen tunnin intensiivisen työskentelyn jälkeen kaksi ryhmää vaihtoivat paikkaa tarkoituksenaan jatkaa toisen ryhmän työtä. Toinen ryhmä oli nähnyt heinäleteissämme yhteyden ajatuksen. Ja he olivat liittäneet ensin kahdesta suunnasta tulevat letit yhteen, ja rakentaneet vielä leteistä sillan ojan yli! 

Image

Me katselimme vuorostaan haapojen varjossa toisen ryhmän kivistä kukista ja oksista luotua puroa, joka johti kuivaan kuoppaan. Selvästikin tässä työssä oli kysymys veden kierrosta. Huomasimme ylös oksaan kiedotut muutamat kukat ja läksimme siitä ajatuksesta, että tarvittiin lisää pilviä ja sadetta täyttämään kuivuva järvi. Joten tuumasta toimeen ja sitomaan kukkaseppeleistä pilviä puron ylle. Ja kyllä, kun työtä purettiin, toinen ryhmä oli tosiaan ajatellut veden kiertoa ja kokenut huolta kuivuudesta. He edustivat kaikkia kolmea Baltian maata ja olivat työskennellessään löytäneet yhteisen laulun, joka kertoo heinänkorjuusta. He esittivät meille myös tuon laulun. Visuaaliseen taiteeseen ja tarinaan yhdistyi myös musiikki.

Saimme ympäristötaiteesta hyvin monitasoisen ja eri kansallisuuksia yhdistävän kokemuksen. Tämä kuului myös loppukeskustelussa. Joku sanoi, että näkee Elonkierron monipuolisuuden ja laajat mahdollisuudet toteuttaa erilaisia tapahtumia, toinen sanoi, että heillekin tarvittaisiin ateriapalveluita ja kahviloita puistojen yhteyteen. Paras kommentti oli ehdottomasti: ”Tällä on mukavaa; jään minä tänne.”  Elonkierron rauhallinen maalaisympäristö, yhteinen tekeminen ja ympäristötaide, joka sai pohtimaan ihmisen ja luonnon suhdetta, hitsasi eri maiden edustajia yhteen ja antoi tilaa uusille, luoville ideoille ja ajatuksille, minkä yksi osallistujista kiteytti: ”Meillä on niin paljon luovuutta, että pystymme vaikka mihin.” 

Elonkierto toteuttaa oivallisesti mallia vuorovaikutteisesta viheralueesta maailmassa, jossa uhkana on että, eri ihmisryhmät pirstoutuvat omiin somekupliinsa, tuomalla erilaisia ihmisiä yhteen ja palauttamalla luontoyhteyteen. Elonkierto toimii rohkeasti suomalaisin juurin yhteisöllisyyden ytimessä!