Siirry pääsisältöön

Luonto käy kaupungeille

Blogi 23.3.2023 Juha Hiedanpää

Kaupunkiluontoa häviää, pirstaloituu ja nakertuu koko ajan rakentamisen tieltä. Tällä on vaikutuksensa kaupunkiluonnon monimuotoisuuteen, elinympäristöihin ja hyvinvointiin. Suomalaiset kaupungit tekevät jo nyt hyvin teknistä yhteiskehittelyä luonnon monimuotoisuuden elvyttämisen eteen, pienkosteikoista hulevesijärjestelyihin ja viherkattoihin. Kuntalaisten rooli on näissä kuitenkin vielä verrattain häilyvä. Asukkaat olisi vielä vahvemmin houkuteltava mukaan tarttumaan toimeen, kehittelemään ja vaatimaan tontti- ja korttelikohtaisia ratkaisuja.

Useissa suomalaisissa kaupungeissa on pinta-alaltaan yllättävänkin paljon luontoa. Esimerkiksi Turun maapinta-alasta 39 prosenttia on erilaisia viheralueita ja latvuspeittävyys tiheässä taajamassa 21 prosenttia, muualla taajamassa 23,5 prosenttia ja koko Turussa 28 prosenttia. Asuinalueet kuitenkin poikkeavat paljon toisistaan.

Rakentamista suunnataan kaavoituksella arvokkaiden luontokohteiden ulkopuolelle, ja rakentamista itsessään toteutetaan niin, että mahdollistetaan monimuotoisuuden elpyminen. Tällaisia ennallistavia toimia voidaan toteuttaa kaupungin arkisessa perusrakenteessa erilaisin luontoperäisin ratkaisuin. Esimerkkeinä tästä ovat hulevesi- ja viherrakenneratkaisut sekä monet muut, joista Kuntaliiton yhdyskunta- ja ympäristöyksikön johtaja Miira Riipinen kertoo alla olevalla videolla. Ylipäänsä päällystettyä pintaa voidaan vähentää ja kaupunkiympäristön hoidossa voidaan toteuttaa niin sanotun suunnitellun tai hallitun hoitamattomuuden periaatetta.

Laaja-alainen tutkittu, poikkitieteellinen ja vuorovaikutteinen tiedontuotanto on avainasemassa, kun hallitun hoitamattomuuden ja monimuotoisuuden elvyttämisen periaatteita sisällytetään suunnitteluun ja toimeenpanoon. Pelkät viherkatot tai muut tekniset luontoperäiset ratkaisut eivät riitä kaupunkiluonnon elvyttämiseen, vaikka nurmen muuntaminen niityksi on jo iso askel.

Kaupunkien luontosuhteessa ja suunnitteluotteessa tarvitaan laajempaa transformaatiota, suoranaista käännettä.

Lieventämisportaikko strategisena työkaluna

Suomen Dasgupta-selvityksessä esitellyt kymmenen muutospolkua ovat pitkälti strategisia, eräänlaisia askelmerkkejä kohti luontopositiivisuutta. Strategisen lähestymistavan puolesta puhuu se, että toiset kaipaavat sitovia velvoitteita, kun taas toiset kavahtavat niitä. Parhaimmillaan juuri strateginen yhteistyö vahvistaa osallisten oikeudentuntoa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta.

Yksi tärkeä luontoarvojen huomioimisen väline maankäytön suunnittelussa on lieventämisportaikko (myös lieventämishierarkia). Myös se on strateginen politiikkainstrumentti, sillä sen avulla luodaan ensisijaisesti tahtotila välttää ja lieventää luontohaittaa eikä suinkaan osoiteta keinoa siirtyä suoraan toteuttamaan portaikon viimeistä vaihetta, aiheutetun luontohaitan ekologista kompensointia.

Lieventämisportaikon mukaan maankäytön suunnittelussa pyritään ennen kaikkea siihen, että luontohaitta vältetään ja väistämättä syntyviä haittoja minimoidaan erilaisin suunnitteluratkaisuin tai rakentamisen aikaisia vaurioita ennallistetaan kohteen ympäristössä. Se luontohaitta, joka tämän jälkeen vielä jää, ja jollei hankkeesta ole jo näistä kustannussyistä luovuttu, kompensoidaan. Ekologinen kompensointi ei ole kustannusten ohituskaista, nimittäin kompensaation pohjalla ovat välttämisestä ja lieventämisestä aiheutuneet kustannukset. Jos ekologiseen kompensaatioon on varaa, hankkeen on oltava merkityksellinen ja tärkeä. Laajasti toteutettuna toimintamalli johtaa kohti luontopositiivisuutta, luonnon monimuotoisuuden elpymistä.

Portaikko kaupunkiluonnon monimuotoisuuteen

Vaikka suomalaiset virkahenkilöt ovat tunnetusti luotettavia ja pitkäjänteisiä, lieventämisportaikon kolmen ensimmäisen askelman spontaani soveltaminen on tapahtunut kaupunkipolitiikan intressien ja valtapolitikoinnin ehdoilla. Usein kielteisiä luontovaikutuksia ei ole tunnistettu tai jos vaikka onkin, niiden merkitystä ei ole tunnustettu. Välttämisen tai minimoinnin tarve ei ole aina herännyt, kompensoinnista puhumattakaan.

Maankäyttö- ja rakennuslain osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti kaavoitusprosessin alussa tunnistetaan toimijat ja vaikutukset, joihin on prosessin kuluessa kiinnitettävä huomiota: ketkä ovat osallisia ja mitä vaikutuksia pitää mitata. Jo tässä kaavaprosessin ensivaiheessa luontohaitan tunnistaminen, mittaaminen ja mittaustuloksen merkityksestä keskusteleminen nousevat väistämättä osaksi maankäytön suunnittelua ja päätöksentekoa.

Luontohaitan välttämisen, minimoinnin ja ennallistamisen konkretisointi on verrattain helppo nähdä osana osallistumis- ja arviointiprosessia, jonka lopputuloksena kaupunkiluonnon monimuotoisuus lisääntyy. 

Ekologinen kompensaatio ei ole yleislääke

Ekologinen kompensaatio ei ole yksinään ratkaisu kaupunkiluonnon elvyttämiseen. Kaupungeissa viimeiseksi testiksi tulevat asukkaat. Suunnittelussa ja päätöksenteossa on otettava huomioon kaupunkiluontoon kytkeytyvä asukkaiden hyvinvointi. Jos osana kompensointia huomioidaan luontohaitan lisäksi myös kaupunkivihreän menetyksestä johtuvat ihmisen hyvinvointihaitat, kompensaation luonne muuttuu. Kun huomio kiinnitetään ihmisen hyvinvointiin, voidaan puhua ekososiaalisesta hyvittämisestä.

Ekososiaalinen hyvittäminen onkin nousemassa kaupungeissa ekologisen kompensaation ohella osaksi kaupunkisuunnittelun kehittämistä. Esimerkiksi Turussa Pormestari Minna Arven esityksestä päätettiin kaupungin viheralueille rakentamisen tuotoista osoittaa kymmenen prosenttia viherarvojen hyvittämiseen. Tämän sinänsä ainutlaatuisen päätöksen taustalla vaikutti asemakaavoitustapaus, jossa kiistaa aiheutti viheraluetta kaventava täydennysrakentaminen. Huomionarvoisesti aktivoituneet, sitoutuneet ja ennen kaikkea kiukustuneet asukkaat saivat aikaan muutospaineen, siis Suomen Dasgupta-selvitystä seuraten, muutospolun.

Herää kysymys, millaiseksi tässä Turun tapauksessa tilanne olisi muodostunut, jos puntarointien taustalla olisi vaikuttanut vielä vapaaehtoinen ekologinen kompensaatio ja lieventämisportaikon suunnitelmallinen käyttö. Viheralueelle rakentamista olisi melko todennäköisesti mietitty vielä tarkemmin, ja uudenlaisia luontohaitan ekososiaalisia hyvittämiskäytäntöjä ja luontoperäisiä ratkaisuja yhteiskehitelty vapaaehtoisesti. Olisi otettu jälleen uusi strateginen askel kohti suunniteltua hoitamattomuutta, kaupunkiluonnon ja kaupunkiluonnon terveys- ja hyvinvointivaikutusten elvyttämistä.

Yhteiskehittelyn hyödyt saadaan parhaiten esille, kun asuinympäristönsä tuntevat asukkaat eivät ole vain mukana luomassa ratkaisuja vaan myös varmistamassa niiden toimeenpanon, hoidon ja kehittämisen. Siinä toiminnallinen polku hallittuun hoitamattomuuteen.

Käykö kaupunki luonnolle?

Kuntaliiton yhdyskunta- ja ympäristöyksikön johtaja Miira Riipinen kertoo videolla, millaisia mahdollisuuksia kunnilla tänä päivänä on luontohaitan välttämiseen ja luonnon elvyttämiseen.

Elonkirjon köyhtymisen ympäristölliset ja yhteiskunnalliset yhteydet

Blogin kirjoittaja on Strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) (www.aka.fi) rahoittaman Elonkirjon köyhtymisen ympäristölliset ja yhteiskunnalliset yhteydet (BIOD) -tutkimusohjelman ohjelmajohtaja. BIOD tutkii elonkirjoa hyvinvoinnin edellytyksenä ja tuottaa tietoa luontopositiivisten päätösten tekoon.

BIOD-ohjelman muodostaa kolme konsortiota eli hankekokonaisuutta, jotka täydentävät toisiaan ja tuovat ratkaisuja siihen, miten elonkirjon köyhtymistä ehkäistään ja millaisia ovat ihmistoimien vähemmän tunnetut vaikutukset elonkirjoon.

  • Luonnon monimuotoisuutta kunnioittava johtajuus (BIODIFUL) -hanke tutkii johtajuutta. Luonnon köyhtymisen ehkäiseminen vaatii perustavanlaatuista muutosta kulutuksen, tuotannon ja liiketoiminnan toimintamalleissa.
  • Ekologinen kompensaatio oikeudenmukaisessa siirtymässä kohti luonnon kokonaisheikentymättömyyttä (BOOST) -hanke tutkii heikkenevien luonnonvarojen hyvittämistä ja sitä, etteivät luontoarvot ja niiden laatu vähenisi maankäytöstä huolimatta.
  • Hyvinvointia biodiversiteetti-interventioilla (BIWE) -hanke tutkii ihon ja ihmisen sisäisen biologisen monimuotoisuuden merkitystä ihmisen terveydelle ja hyvinvoinnille tuomalla luonnon ihmisen luo, esimerkiksi asuintalojen pihoille.