Apilamyyttien äärellä (osa 1) – mikä typensitojakasveissa kiinnostaa ja huolettaa?

Puna-apilan ja muiden typpeä ilmasta sitovien kasvien viljelyn lisääminen Suomessa olisi hyödyllistä monesta syystä. ”Apilamyyttien äärellä” -blogitekstisarjassa käsittelemme haasteita ja uskomuksia, jotka liittyvät typensitojakasvien viljelyyn ja niiden käyttöön eläinten ruokinnassa, ja etsimme niihin vastauksia olemassa olevasta tutkimustiedosta.

Loppuvuodesta 2025 toteutimme nurmenviljelijöille kyselyn, jossa kerättiin tietoa näkemyksistä ja kokemuksista maatilojen typpikierrosta. Tässä sarjan ensimmäisessä osassa käsitellään kyselyn tuloksia liittyen apilan ja muiden typensitojakasvien viljelyyn. Koska lähtökohdat tähän aiheeseen ovat tavanomaisilla ja luomutiloilla hyvin erilaiset, tuloksia käsitellään kummallekin tuotantotavalle erikseen. 

Saimme kyselyyn 40 vastausta, joista 25 oli lypsykarjatiloja, 10 muita nautatiloja ja viisi muita kuin nautatiloja, joilla kuitenkin viljeltiin nurmea. Vastaajista 11 oli luomutiloja. Suurimpina vastaajajoukkoina erottuivat tavanomaiset lypsykarjatilat Pohjois-Savosta (8 vastaajaa) ja Pohjois-Karjalasta (8 vastaajaa) ja luomussa emolehmätilat Pohjois-Savosta (5 vastaajaa). Kysely ei ollut varsinainen otantatutkimus, eikä vastaajajoukkoa ole satunnaistettu. Tavanomaisten tilojen ja luomutilojen vastaukset eivät ole suoraan vertailukelpoisia, sillä tavanomaisista tiloista suurin osa (79 %) oli lypsykarjatiloja, kun taas luomutiloista suurin osa (55 %) emolehmätiloja. On mahdollista, että vastaajien joukossa typensitojakasvien käyttö on yleisempää kuin maatiloilla keskimäärin.

Eri lajeja käytetään ja kokeillaan laajasti

Luomuviljelijöistä kaikki ilmoittivat viljelevänsä puna-apilaa säännöllisesti valtaosalla nurmialasta, suurin osa (91 %) viljeli myös muita typensitojakasveja vähintään pienellä alalla. Tavanomaisilla tiloilla puna-apilaa viljeli valtaosalla alasta 24 % vastaajista. Vähintään pienellä alalla puna-apilaa viljeli 48 % ja muita typensitojakasveja 45 %.

Nurmipalkokasveista puna-apilan käyttö rehunurmissa oli tyypillisintä, muita yleisiä olivat valkoapila ja alsikeapila, luomutiloilla etenkin laitumissa (Kuva 1). Yksivuotisista typensitojista herneen käyttö kokoviljana oli myös yleistä. Mailasten ja härkäpavun käyttö oli selvästi vähäisempää. ”Joku muu” typensitoja oli tyypillisimmin rehuvirna, myös keltamaite, ruisvirna, mesikkä ja veriapila mainittiin.

Optimaalisin typensitojakasvin osuus rehussa oli luomutilojen mielestä välillä 25–40 % ja tavanomaisten tilojen 3–60 % (keskimäärin 23 %). Kaikki luomuviljelijät ja 14 % tavanomaisista piti apilan ja muiden typensitojakasvien roolia omassa viljelyssään erittäin merkittävänä. Tavanomaisista vähintään melko merkittävänä niiden roolia piti puolet vastaajista. 11 % tavanomaisista tiloista ei pitänyt typensitojakasvien roolia lainkaan merkittävänä omalla tilallaan.

Maan kasvukunnon parantaminen koetaan tärkeäksi

Typensitojakasvien viljelyn kiinnostusta lisäävistä tekijöistä kaksi tärkeintä olivat maan kasvukunnon parantaminen (48 % tavanomaisista ja 82 % luomutiloista vastasi ”lisää kiinnostusta paljon”) ja lannoitekustannuksen säästö (41 % ja 82 %). Tavanomaisilla tiloilla muita tärkeitä tekijöitä olivat parantunut rehun syönti (34 %) ja kuivuuden kesto (31 %). Luomutiloilla vastaavat vastausprosentit olivat 45 % ja 36 %, näitä tärkeämmäksi nousi edullinen vaikutus biodiversiteettiin ja pölyttäjiin (64 %). Taloudellista kannustetta esimerkiksi meijeriltä tai lihatalolta ei koettu yhtä motivoivana: tavanomaisista 17 % ja luomusta 18 % vastasi ”lisää kiinnostusta paljon”.

Viljelyinnokkuutta vähensi tavanomaisessa tuotannossa erityisesti kasvinsuojelun vaikeus (”vähentää kiinnostusta paljon” -vastauksia 24 %) sekä heikko tallauksen kesto (21 %). Luomutiloilla talvituhot (9 %) vähensivät ainoana kiinnostusta paljon, ”vähentää kiinnostusta hieman” -luokassa myös heikko tallauksen kesto nousi esille. Siementen saatavuutta ei koettu kiinnostavuuteen vaikuttavaksi asiaksi.

Apilapitoisen rehun matala kuitupitoisuus huolettaa eniten

Apilarehun käyttöön tottuneita luomutilallisia huoletti ruokinnan näkökulmasta eniten matala kuitupitoisuus (36 % vastasi ”huolettaa paljon”). Yhtä montaa huoletti vähän typensitojakasvin osuuden vaihtelu eri rehusatojen välillä sekä rehun märkyys. Tavanomaisilla tiloilla huolenaiheita riitti enemmän: joka neljättä huoletti paljon eläinten tiinehtymisongelmat, ja lähes yhtä paljon oltiin huolissaan matalasta kuidusta, rehun märkyydestä ja haasteista ruokinnan suunnittelussa. Luomutiloilla tiinehtymisongelmat eivät huolettaneet ketään, eikä myöskään terveysongelmia, maidon pitoisuuksien alenemista tai haasteita ruokinnansuunnittelussa nähty suurina huolenaiheina. Yleisesti vähiten huolta herätti apilarehun matala D-arvo. Vastauksia tulkitessa on syytä muistaa, että luomutiloista suurin osa oli emolehmätiloja. Tavanomaiset tilat taas olivat enimmäkseen lypsykarjatiloja, minkä vuoksi ruokinnalliset tavoitteet todennäköisesti poikkeavat luomutiloista.

Typensitojakasvien huomioiminen viljelyssä

Typensitojakasvien täyden potentiaalin hyödyntäminen vaatii niiden olemassaolon huomiointia. Kyselyn perusteella tavanomaisilla tiloilla kiinnitettiin huomiota melko usein tai lähes aina

• kasvinsuojelun haittojen minimointiin (96 % vastaajista)
• tallauksen haittojen minimointiin (83 %)
• seossuhteisiin (83 %)
• pystyttiin vaikuttamaan lajikevalintaan siementilausta tehdessä (72 %).

 Luomutiloilla, joilla kasvinsuojeluaineiden käyttö ei ole mahdollista, kärkeen nousivat

• seossuhteen huomioiminen (100 %),
• lajikkeen talvenkestävyyden huomioiminen (100 %)
• lajikevalintaan vaikuttaminen (82 %)
• niittorytmin suunnittelu typensitojakasvi huomioiden (82 %). 

Tavanomaisilla tiloilla kaikkein vähiten ”melko usein” tai ”lähes aina” -vastauksia saatiin typensitojakasvin täydennyskylvöstä vanhempaan nurmeen (34 %) ja lannoituskustannussäästöjen pohtimiseen (38 %). Luomutiloilla näitä toteutettiin useammin (73 % ja 64 %).

Johtopäätöksiä

• Apilan ja muiden typensitojakasvien viljelyä tavanomaisilla tiloilla on varaa lisätä. Noin puolet vastanneista tavanomaisista tiloista ilmoitti, ettei typensitojien käyttö nurmiseoksissa ole säännöllistä, eikä niillä ole merkittävää roolia viljelyssä. 
• Lannoitesäästöjen lisäksi maan kasvukunnon parantaminen kiinnostaa paljon. Tutkimustulokset ja viestintä tästä aihepiiristä voisivat motivoida typensitojakasvien käytön lisäämiseen. Meijerien ja lihatalojen mahdollisesti maksama parempi hinta ei itsessään näytä olevan riittävä motivaattori viljelytavan muutoksille.
• Tavanomaisien tilojen tavoittelema typensitojakasvien optimaalinen osuus rehussa oli matalampi kuin luomutiloilla. Pieni osuus ei mahdollista biologisen typensidonnan potentiaalin hyödyntämistä. Osuutta on vara nostaa.
• Vaikka kustannussäästöt typpilannoituksessa nostettiin tärkeäksi viljelykiinnostusta lisääväksi tekijäksi, vain alle puolet tavanomaisten tilojen vastaajista pohti konkreettisella tasolla, kuinka paljon typensitojakasvien viljelyllä voi säästää lannoitelaskussa. Biologisen typensidonnan taloudellisen arvon määrittäminen voisi motivoida typensitojakasvien käytön lisäämiseen.
• Apilapitoisten nurmien kasvinsuojeluruiskutusten haitat tiedostetaan hyvin, ja kasvinsuojelun onnistuminen aiheuttaa huolta. Ratkaisuja kasvinsuojeluun kaivataan.
• Kuidun riittävyys ruokinnassa huolettaa niin tavanomaisia kuin luomutiloja. Ohjeita ruokinnan suunnitteluun ja huolien hälventämistä tarvitaan. 
• Huoli apilarehujen yhteydestä tiinehtymisongelmiin näyttäytyi kyselyssä todellisena, vaikka tästä syy-seuraussuhteesta ei nautojen osalta ole tutkimusnäyttöä. Aihe on siis edelleen ajankohtainen – mistä huoli kumpuaa ja miten asia voidaan ratkaista?
• Apilalajikkeen valinnan merkitys talvenkestävyyteen tiedostetaan kyselyn perusteella etenkin luomutiloilla hyvin. Tavanomaisilla tiloilla tietoutta on vara nostaa.

Kyselyn tuloksia hyödynnetään hankeviestinnän suunnittelussa sekä tulevien hankkeiden suunnittelussa. Kyselyn muiden osioiden tuloksia raportoidaan myöhemmin erikseen. 

Jatkamme ”Apilamyyttien äärellä” -sarjan seuraavissa osissa apilateeman käsittelyä myytti kerrallaan. Myytit voivat olla viljelyn lisäämistä estäviä, esimerkiksi ”Matala kuitu aiheuttaa ongelmia ruokinnassa”, ”Apilarehu voi aiheuttaa tiinehtymisongelmia”, ”Rikkakasvitilanteen hallinta on haastavaa” tai ”Apilanurmet ovat lyhytikäisiä”. Toisaalta myytti voi olla myös positiivinen, kuten ”Apilan käyttö seoksessa alentaa lannoitelaskuani” tai ”Apilaa käyttämällä parannan pellon kasvukuntoa”. Onko myytti totta vai ei?  

Blogiteksti on kirjoitettu N-Fiksu -hankkeessa. Viljelijäkysely toteutettiin N-Fiksu, N-Teho, ViiMa, AgroServ ja KasviTieto -hankkeiden yhteistyönä. Kiitos kaikille kyselyyn vastanneille! Kyselyyn vastanneiden kesken suoritetun arvonnan palkinto on toimitettu voittajalle.