EU:n ennallistamisasetus edellyttää jäsenvaltioiden toteuttavan ennallistamistoimia, jotka kattavat 20 prosenttia ennallistamistarpeessa olevista maa- ja vesiekosysteemeistä vuoteen 2030 mennessä. EU:n direktiiviluontotyyppejä, eli esimerkiksi boreaalisia luonnonmetsiä ja puustoisia soita koskevat erillistavoitteet velvoittavat ennallistamaan 30 prosenttia heikentyneestä pinta-alasta vuoteen 2030 mennessä.
Jäsenmaat laativat parhaillaan kansallisia ennallistamissuunnitelmia. Ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön johdolla valmisteltava Suomen ennallistamissuunnitelma tulee lausunnolle lähiaikoina. Suunnitelmaa valmistellaan viidessä teemaryhmässä, joissa pohditaan kuumeisesti ennallistamisen määritelmiä, luontotyyppien pinta-aloja ja ennallistamismenetelmiä.
Suomessa on yli 800 000 hehtaaria heikkotuottoisia ojitettuja soita, joilla puuntuotanto on taloudellisesti kannattamatonta.
Näille soille on vuosien varrella pohdittu erilaisia jatkokäyttövaihtoehtoja, kuten ennallistaminen, palautumaan jättäminen eli passiivinen ennallistaminen, ja puuston poisto. Ajatuksena on ollut, että ennallistamistoimenpiteet on järkevää kohdistaa kohteille, jotka eivät ole aktiivisessa puuntuotannossa ja joiden rakenne ei ole muuttunut liian kauas ojittamattomasta tilanteesta. Jos tällaisia alueita ennallistettaisiin pitkällä aikavälillä laajasti osana ennallistamisasetuksen toimeenpanoa, vaikutukset näkyisivät väistämättä myös maankäyttösektorin kasvihuonekaasupäästöissä.
Vesi on soiden olemassaolon edellytys. Ojittamalla soiden pohjavesipinta on saatu alas. Ennallistamalla taas vesi nostetaan lähelle maanpintaa, maanpinnan tasolle tai paikoin jopa sen yläpuolelle. Tällöin vedenpinnan alapuolella turpeen olosuhteet muuttuvat hapettomiksi, hajotus hidastuu, hiilidioksidin tuotanto loppuu ja turpeen hyvin hidas kertyminen käynnistyy. Samalla kuitenkin alkaa hapeton hajoamisprosessi. Sen seurauksena ilmakehään vapautuu metaania, joka on hiilidioksidia voimakkaampi kasvihuonekaasu.
Kun yhden kasvihuonekaasun tuotanto loppuu ja toisen alkaa, mikä soiden ennallistamisen ilmastovaikutus sitten on? Tähän vaikuttavat muun muassa suon ravinteisuus, ennallistamistapa, eli jätetäänkö ennallistettavalle suolle puustoa vai ei, ja ajanjakso, jolle ilmastovaikutus lasketaan. Myös se, mitä suopuustolle tapahtuu ennallistamisessa ja sen jälkeen, vaikuttaa ilmastovaikutusarvioon.
Tutkimustulokset antavat vaihtelevia arvioita siitä, miten ja millä ajanjaksolla metsäojitettujen soiden ennallistaminen vaikuttaa niiden kasvihuonekaasupäästöihin.
Metaanin tuotannon käynnistymisellä on välitön ilmastoa lämmittävä vaikutus, kun taas puuston jättäminen suolle ylläpitää hiilensidontaa ja sitä kautta edesauttaa ennallistamisen viilentävää ilmastovaikutusta. Puuston osalta täytyy kuitenkin huomioida, että osa soista tulisi ennallistaa avosuoksi.
Ravinteikkaat turvekankaat, kuten korvet, ovat voimakkaita hiilidioksidin päästölähteitä turpeen nopean hajoamisen vuoksi. Ennallistaminen vähentää niiden maaperäpäästöjä, mutta arviot siitä, milloin nettopäästöjen väheneminen alkaa ja ennallistaminen kääntyy ilmastoteoksi, vaihtelevat lähes välittömästä vaikutuksesta yli sataan vuoteen. Karumpien turvekankaiden on arvioitu muuttuvan ennallistamisen jälkeen päästölähteiksi jopa useiden satojen vuosien ajaksi, joskin huomattavasti lyhyempiäkin ajanjaksoja on esitetty.
Tutkimustulosten suuri vaihtelu vaikeuttaa ennallistamisen suunnittelua sen osalta, mitä soita ilmastosyistä kannattaisi ennallistaa, ja mitkä ennallistamisen päästövaikutukset maankäyttösektorille ovat. Vaikka ennallistamisasetus on perustettu monimuotoisuuskadon pysäyttämiseksi, olisi hyvä löytää synergia myös ilmastonmuutoksen hillinnän kanssa, vesistöhyötyjen lisäksi.
Ennallistettujen soiden maaperäpäästöjä ei tällä hetkellä raportoida Suomen kasvihuonekaasuinventaariossa. Raportointiin soveltuvaa laskentamenetelmää kehitetään kuitenkin paraikaa. Ennallistamisen merkitys maankäyttösektorin kasvihuonekaasutaseessa kasvaa vääjäämättä, etenkin jos toimenpiteiden pinta-alat ovat suuria. Soita ja turvemaita koskevan raportoinnin kannalta on kriittistä, että ymmärrämme turpeen vesipinnan muutokset ja niiden vaikutukset kasvihuonekaasutaseisiin.
HIKET-hankkeessa kehitetään turvemaiden hydrologian kuvausta ja kasvihuonekaasutaseiden mallinnusta, mikä parantaa myös ennallistamisen vaikutusten arviointia. Kasvihuonekaasupäästöjä mallinnetaan eri menetelmillä, ja niiden antamia tuloksia vertaillaan toisiinsa.
HIKET-hanke ei kuitenkaan yksinään pysty ratkaisemaan ennallistamisen ilmastovaikutuksiin liittyvää suurta tietotarvetta. On tärkeää, että tutkimusta jatketaan ja eri mallinnusmenetelmiä vertaillaan jatkossakin. Tiedon tarkentumisen ja kokonaiskuvan paranemisen myötä maankäyttöön liittyvät poliittiset päätökset sekä nopeasti kehittyvät hiilimarkkinat saavat lisää selkänojaa.
