Hiilinielulaskennan analyysi: Epävarmuuksista huolimatta paras käytettävissä oleva työkalu ilmastotoimien kohdentamiseen
Maa- ja metsätalousministeriön toimeksiannosta on tutkimusprofessori Annika Kankaan johdolla laadittu analyysi Suomen metsien maaperän ja puuston kasvihuonekaasulaskennan epävarmuuksista. Analyysi vahvistaa, että nykyinen kasvihuonekaasuinventaario on tehty asianmukaisesti ja kansainvälisten ohjeiden mukaisesti.
Suurimmat tiedolliset epävarmuudet liittyvät turvemaiden maaperän hiilivaraston arviointiin, erityisesti siihen, miten ilmaston lämpeneminen, pohjavedenpinnan muutokset ja metsänkäsittely vaikuttavat hiilivaraston kehitykseen. Epävarmuuksia voidaan vähentää tutkimusta ja mittauksia lisäämällä, mutta niitä ei voida koskaan poistaa kokonaan. Muutostarpeet eivät johdu virheistä laskennassa, vaan siitä, että maaperän prosesseista ei ole riittävästi tietoa.
Epävarmuudet vaikeuttavat täsmällisten numeeristen ilmastotavoitteiden, kuten hiilineutraaliuden, toteutumisen seurantaa. Hiilinielulaskenta osoittaa kuitenkin luotettavasti kehityksen suunnan.
– Kasvihuonekaasuinventaarion hiilinielulaskennat ovat silti tällä hetkellä paras työkalu siihen, että ilmastotoimia voidaan kohdentaa oikein, tutkimusprofessori Annika Kangas toteaa.
Mallintamisen ja mittaamisen välillä ei ole merkittävää eroa
Ruotsissa kivennäismaiden maaperälaskenta perustuu pitkään mittausaikasarjaan, Suomessa mallinnukseen, koska vastaavaa mittausaineistoa ei ole ollut käytettävissä. Mallintamisen ja mittaamisen tuloksia ja epävarmuuksia on verrattu useasti keskenään, ja on havaittu, että ne eivät merkittävästi eroa toisistaan.
Turvemailla, sekä Suomessa että Ruotsissa, mallintaminen on ainoa käyttökelpoinen menetelmä. Suomessa on käytössä kansallinen malli, joka huomioi ilmaston lämpenemisen vaikutukset ja jota kehitetään edelleen valtioneuvoston kanslian rahoittamassa Hiilinielujen havainnointijärjestelmän kehittämishankkeessa (HIKET).
Suomen käyttämä malli tuottaa hehtaarikohtaisesti pienempiä päästöjä kuin Ruotsin käyttämät vakiopäästökertoimet. Maiden välisiä kokonaiseroja selittää erityisesti se, että Suomessa ojitettuja turvemetsiä on pinta-alallisesti huomattavasti enemmän.
– Suomen käyttämää uutta turvemaiden mallia on kritisoitu siitä, että Suomi ainoana maana ”joutuu maksamaan” lämpötilan muutoksen aiheuttamista päästöistä. Lämpötilan vaikutus otetaan kuitenkin huomioon Suomelle asetettavissa nielutavoitteissa metsien vertailutason teknisen korjauksen yhteydessä, eli EU pyrkii asetetuissa tavoitteissa oikeudenmukaisuuteen. Suomi ei siis joudu kärsimään muita maita edistyksellisemmästä mallista, Kangas selventää.
Koska mittaustavat vaihtelevat maittain, olennaista on tarkastella kunkin maan kehitystä suhteessa omiin kansainvälisiin ja kansallisiin tavoitteisiin.
Metsien hakkuumahdollisuusarviot uudistettu
Metsien tulevaa kehitystä ja hiilensidontaa eri hakkuutasoilla arvioidaan ilmastopolitiikkaa tukevilla skenaariolaskelmilla. Aiemmin käytetty tapa tuottaa laskelmien lähtöaineisto valtakunnan metsien inventoinnin aineistosta johti puuston kasvun yliarvioon pitkällä aikavälillä. Laskenta on nyt uudistettu ja yhdenmukaistettu kasvihuonekaasuinventaarion kanssa.
– Uudet skenaariot ennakoivat, että nykyisillä hakkuumäärillä metsät kehittyvät 10–20 vuoden kuluessa reilun viiden miljoonan hiilidioksidiekvivalenttitonnin päästöksi, sanoo tutkimusprofessori Lauri Mehtätalo.
Hakkuiden vähentäminen 10–20 miljoonalla kuutiometrillä enintään 30 vuodeksi vahvistaisi hiilinielua lyhyellä aikavälillä merkittävästi. Käytännössä hakkuumäärän väliaikainenkin laskeminen pienentäisi metsänomistajien hakkuutuloja ja heikentäisi metsäteollisuuden edellytyksiä toimia Suomessa. Myös riski teollisen toiminnan ja investointien siirtymisestä Suomen ulkopuolelle kasvaisi. Metsäbiotalouden tiedepaneelin arvion mukaan hakkuumäärien laskeminen pienentäisi metsäsektorin arvonlisää noin 100 miljoonalla eurolla miljoonaa kuutiometriä kohti. Jos hakkuita vähennettäisiin pysyvästi, se heikentäisi puuston kasvua pidemmällä aikavälillä. Skenaarioihin liittyy enemmän epävarmuuksia kuin menneen kehityksen raportointiin, minkä vuoksi seuraavaksi tarvitaan kattava herkkyysanalyysi laskentamenetelmien vaikutuksista tuloksiin.
Luke monipuolistaa jatkossa hakkuumahdollisuusarviointia käyttämällä useampia korkokantoja, jotta metsien hakkuu- ja hiilensidontamahdollisuuksia voidaan tarkastella aiempaa laajemmin. Maakunnalliset arviot ja niiden vaikutukset julkaistaan Luken MELA Tulospalvelussa helmikuussa.
Satelliittimittausten käyttö ei ole mahdollista kasvihuonekaasuinventaariossa
Nasan satelliittihavainnoissa ja kasvihuonekaasuinventaariossa mitataan osin eri asioita, eli tulokset eivät ole suoraan vertailukelpoisia. Kasvihuonekaasuinventaarion kansainvälisten ohjeiden mukaan laskennassa raportoidaan päästöjä ja poistumia vain niiltä alueilta, jotka ovat ihmistoiminnan vaikutuspiirissä. Nasan havainnoissa taas ovat mukana myös luonnontilaiset suot ja vesistöt.
Nasan laskelmissa hakatut puut ovat päästö siellä, missä puut käytetään. Kasvihuonekaasuinventaarion ohjeistuksen mukaan taas siellä, missä puut hakataan. Inventaariossa huomioidaan myös metaani- ja dityppioksidipäästöt, Nasan mittauksissa toistaiseksi vain hiilidioksidi.
Satelliittimittaus ei mittaa suoraan hiilinieluja, minkä vuoksi nielujen laskennassa joudutaan silloinkin käyttämään malleja, ja myös näihin malleihin liittyy epävarmuuksia.
Vaikka Suomi on joissakin Nasan laskelmissa ollut nielu, toisina vuosina se on ollut päästölähde, sama koskee Ruotsia.
Satelliittimittaukset ovat lupaava työkalu globaalien päästöjen seurantaan, ja tulevaisuudessa niiden hyödyntäminen kasvihuonekaasulaskennan validoinnissa on varteenotettava mahdollisuus, mutta menetelmän käyttö kasvihuonekaasulaskennassa ei ole tällä hetkellä mahdollista.
