Metsillä ja metsänhoidolla on keskeinen rooli Suomen kansallisten ja kansainvälisten ilmasto-, luonto- ja vesistötavoitteiden saavuttamisessa. Sitran tilaamassa hankkeessa Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Suomen ympäristökeskuksen (Syke) tutkijat selvittivät, mitä muutoksia tavoitteiden saavuttamiseen tarvitaan, laativat niiden toteuttamiseen toimenpidekokonaisuuden ja rakensivat sen käyttöönottoa tukevan ohjauskeinopaketin.
Suomi on sitoutunut kunnianhimoisiin kansallisiin ja kansainvälisiin ilmasto-, luonto- ja vesistötavoitteisiin. Nykyinen metsänhoito ei riitä niiden saavuttamiseen, vaan käytäntöjä olisi tarpeen muuttaa merkittävästi. Toimenpiteitä tarvittaisiin niin metsäluonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen, metsätalouden vesistövaikutusten hallintaan kuin metsien hiilinielun voimistamiseen.
Katsauksen tavoitteena oli hahmottaa kokonaisuus, jonka avulla Suomen metsät voisivat saavuttaa niille asetetut luontotavoitteet, ja samalla edistää vesistö- ja ilmastotavoitteiden toteutumista niin, että metsätalous säilyy kannattavana.
Metsäluonnon monimuotoisuuden turvaaminen edellyttää sekä suojelua että luonnonhoitoa talousmetsissä. Näitä toimia tehdään jo, mutta tavoitteiden saavuttamiseksi niitä olisi lisättävä sekä laajuudeltaan että vaikuttavuudeltaan.
”Lahopuun, lehtipuiden ja suurten vanhojen puiden määrän kasvattaminen vaatii lehtipuiden suosimista ja säästöpuiden lisäämistä kaikissa metsänhoidon vaiheissa. Lahopuun määrän lisääminen hahmotellussa tahdissa edellyttää myös tekopökkelöiden määrän kasvattamista”, sanoo tutkimusprofessori Matti Koivula.
Vesiensuojelutoimet jakautuvat kahteen päälinjaan: kuormituksen synnyn ehkäisyyn ja sen pidättämiseen tehokkailla vesiensuojeluratkaisuilla. Ilmastonmuutoksen hillinnässä metsien käyttöä tulisi ohjata toimiin, jotka vahvistavat hiilinieluja – eli lisäävät puuston kasvua ja vähentävät puuston poistumaa laajasti.
Tavoitteet saavuttava toimenpidekokonaisuus joutuisi turvautumaan toimiin, jotka vähentävät puun tarjontaa. Käytännössä tämä tarkoittaisi hakkuutasojen laskua lähivuosikymmeninä, mikä voi nykyisellä tuoteprofiililla vähentää puunjalostusta, ellei tarjontaa täydennetä tuontipuulla. Erityisesti ilmastoneutraalisuustavoite lisää tarvetta kasvattaa metsien hiilivarastoja. Kuinka paljon metsänielua on vahvistettava, riippuu muiden sektorien päästökehityksestä sekä hiilidioksidin talteenoton ja varastoinnin laajuudesta ja nopeudesta. Toisaalta toimenpidekokonaisuus parantaa metsien ekosysteemipalveluja laajasti ja vapauttaa metsäsektorilta resursseja, jotka voivat hyödyttää taloutta muilla toimialoilla.
Monilla toimenpiteillä on positiivinen vaikutus muihinkin tavoitteisiin, mutta kaikissa tapauksissa näin ei ole. Kokonaisuutta tarkasteltaessa voimavarat kannattaa kohdentaa toimiin, jotka eivät heikennä mahdollisuuksia saavuttaa muita tavoitteita.
Tavoitteiden saavuttaminen edellyttäisi käytäntöjen uudistamista, mikä merkitsee kustannuksia metsänomistajille. Siksi niiden toteuttaminen vaatii tuekseen ohjauskeinoja. Koska toimenpidekokonaisuus on monipuolinen, on myös sitä tukevan ohjauskeinopaketin oltava laaja. Ohjauskeinopaketin laadinnassa on paljon vaihtoehtoja, mutta kokonaisuutena sen tulee olla johdonmukainen.
”Tässä työssä ohjauskeinoja arvioitiin niiden vaikuttavuuden, taloudellisten vaikutusten, hyväksyttävyyden ja toteutettavuuden kautta. Tavoitteena oli rakentaa tasapainoinen kokonaisuus, jossa yhdistyvät kannustimet ja velvoitteet, ja samalla hillitä tulonsiirtoja ja julkisen sektorin kustannuksia”, sanoo apulaisprofessori Jussi Lintunen.
Lähtökohtaisesti tavoitteiden saavuttaminen edellyttää kaikkien ehdotettujen toimien ja ohjauskeinojen käyttöönottoa. Koska osa tavoitteista kohdistuu jo vuosille 2027, 2030 ja 2035, tavoitteisiin pääseminen vaatisi ohjauskeinojen ripeää käyttöönottoa. Käytännössä kaikkia keinoja ei voida ottaa käyttöön yhtä aikaa, joten on luontevaa aloittaa helpoimmista ja valmistella samalla haastavampia ratkaisuja.
