Elinkaariarviointi helpottaa biopohjaisten tuotteiden ilmastohyötyjen todentamista
Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuoreessa tieteellisessä artikkelissa on selkeytetty biopohjaisten tuotteiden elinkaariarvioinnin menetelmiä. Julkaisussa esitetty menetelmä auttaa yrityksiä arvioimaan tuotantonsa biopohjaisten raaka-aineiden kestävyyskysymyksiä aiempaa tarkemmin. Tieto hyödyttää myös kuluttajia ja päättäjiä biopohjaisten sekä fossiilisten tuotteiden erojen tarkastelussa.
Elinkaariarviointi (Life Cycle Assessment, LCA) on vakiintunut menetelmä tarkastella tuotteiden ympäristövaikutuksia. Menetelmä käsittää tuotteen tai palvelun koko elinkaaren, minkä vuoksi sen avulla voidaan luotettavasti vertailla esimerkiksi eri materiaaliratkaisujen ilmastovaikutuksia.
Vaikka elinkaariarvioinnin menetelmät ovat pääsääntöisesti yhdenmukaiset ja yksiselitteiset, käytännön laskennassa erityisesti biopohjaiseen tuotantoon liittyvien tarkastelujen menetelmävalinnat eivät välttämättä aina ole kovin vakiintuneita tai johdonmukaisia.
Apua fossiilisten ja biopohjaisten tuotteiden vertailuun
”Nyt julkaistulla menetelmäkehyksellä voidaan vertailla aiempaa tarkemmin ja helpommin, mikä ero on biopohjaisilla ja fossiilisilla tuotteilla. Tarvetta kehitetylle menetelmälle on ollut esimerkiksi metsäteollisuudessa ja muussa biotaloudessa. Toisaalta myös kuluttajat ja päätöksentekijät tarvitsevat tietoa kestävien valintojen tueksi”, Luken tutkimusprofessori Ilkka Leinonen sanoo.
Tarkastelussa oleva elinkaariarvioinnin menetelmäkehys kattaa kaikki puupohjaiset tuotteet, kuten kuitupakkaukset ja rakennustarvikkeet sekä myös puupohjaiset biopolttoaineet. Erityistä huomiota kiinnitettiin menetelmän tarkastelussa niin sanotun massataselaskennan oikeellisuuteen:
”Tarkastelu keskittyi puupohjaisiin tuotteisiin, koska suurimmat epäselvyydet laskentamenetelmissä liittyvät metsien hiilensidontaan. Kun kaikki elinkaaren aikaiset hiilidioksidipäästöt ja hiilinielut huomioidaan johdonmukaisesti ilman kaksoislaskentaa, saadaan todenmukainen arvio ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden muutoksesta. Kaksoislaskenta, jossa varastojen muutokset huomioidaan useaan kertaan, on valitettavan yleinen virhe hiililaskennoissa”, Leinonen sanoo.
Massataselaskennan oikeellisuudella varmistetaan myös, että metsäteollisuuden tuotteiden hiililaskenta noudattaa samoja periaatteita kuin muun biopohjaisen, kuten peltokasvien, tuotannon laskenta. Laskennassa huomioidaan myös samalla tavalla sekä biopohjaisten että fossiilisten tuotteiden hiilidioksidivaikutukset. Näin eri raaka-aineista valmistettujen tuotteiden ilmastovaikutuksia voidaan verrata keskenään.
Oleellista laskennoissa onkin hahmottaa biopohjaisen ja fossiilisen tuotannon oleellinen ero:
Biotuotanto perustuu jatkuvaan hiilen kiertoon ilmakehän, kasvavan biomassan ja tuotteiden välillä. Jos biomassa on täysin uusiutuvaa, tuotanto ei pienennä hiilivarastoja eikä lisää ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta. Tällöin tästä uusiutuvasta biomassasta valmistetut materiaalit ovat parhaimmillaan hiilineutraaleja tai jopa hiilinegatiivisia. Sen sijaan fossiilinen tuotanto pienentää hiilivarastoja aina – kaikki fossiilisen materiaalin sisältämä hiili vapautuu poltettaessa varastosta ilmakehään”, Leinonen päättää.
Menetelmän arvioimisessa on kiinnitetty erityisesti huomiota yhteensopivuuteen kansainvälisten elinkaariarviointilaskennan standardien ja vakiintuneiden laskentaohjeiden, kuten EU:n Product Environmental Footprint (PEF) -ohjeistuksen kanssa.
Artikkeli “A general framework for including biogenic carbon emissions and removals in the life cycle assessments for forestry products” on julkaistu The International Journal of Life Cycle Assessment -sarjassa. Julkaisu on tehty Business Finlandin rahoittamassa Bio-LCA-hankkeessa.
