Metsänomistajille maksettavia hiilikorvauksia on ehdotettu yhdeksi keinoksi lisätä metsien hiilinielua. Luonnonvarakeskus (Luke) ja Suomen ympäristökeskus (Syke) ovat mallintaneet hiilikorvausten ympäristövaikutuksia. Tulosten mukaan turvemetsien maaperän kuivumisen aiheuttamat lisäpäästöt eivät kumoa korvausten positiivisia ilmastovaikutuksia. Vaikutukset monimuotoisuuteen ovat myönteisiä, joskin maltillisia. Vesistöjen ravinnekuormitus vähenee aluksi, mutta vaikutus hiipuu ajan myötä, ja pitkällä aikavälillä kuormitus voi jopa kasvaa.
EU:n ilmastopolitiikka velvoittaa jäsenmaita vahvistamaan maankäyttösektorin hiilinielua. Suomessa tavoitteet kohdistuvat ennen kaikkea metsiin. Hiilikorvauksia on ehdotettu keinoksi voimistaa metsien hiilinielua. Niillä ohjataan metsänomistajia huomioimaan hakkuutulojen ohella myös hiilivaraston arvo maksamalla siitä. Korvaukset kannustavat keventämään harvennuksia ja pidentämään kiertoaikoja, mikä vähentää hakkuita ainakin lähivuosikymmeninä. Tämän seurauksena metsät vanhenevat, puustoa karttuu enemmän ja hiilivarasto kasvaa.
Metsien käyttö vaikuttaa hiilinielun lisäksi myös vesistöjen tilaan, maaperän kasvihuonekaasupäästöihin ja luonnon monimuotoisuuteen.
"Keskityimme tutkimuksissa hiilikorvausten ympäristövaikutuksiin. Tuloksemme tarjoavat yhden, aiemmin puuttuneen palan palapeliin. Näiden lisäksi ohjauskeinoja valitessa on tärkeää katsoa kokonaiskuvaa ja punnita valintojen muitakin vaikutuksia, kuten vaikutuksia julkistalouteen ja tulonjakoon metsänomistajien, veronmaksajien ja teollisuuden kesken", sanoo erikoistutkija Aapo Rautiainen Lukesta.
Ravinnekuormitus vesistöihin vähenee aluksi hakkuiden vähenemisen myötä, mutta vaikutus heikkenee ajan kuluessa. Pitkällä aikavälillä ravinnehuuhtoumat lisääntyvät ja voivat kasvaa jopa hieman isommiksi kuin ilman hiilikorvauksia. Tämä johtuu siitä, että ajan myötä karttuva puusto voimistaa haihduntaa ja laskee turvemaiden vedenpintaa, jos ojitukset säilyvät ennallaan. Turpeen kuivuessa hajoaminen kiihtyy ja ravinteita vapautuu enemmän.
"Hiilikorvaukset eivät ratkaise vesistöjen ravinnekuormituksen ongelmia, vaan lisäksi tarvitaan erillisiä kohdennettuja toimenpiteitä", sanoo Luken tutkija Aino Assmuth.
Turvemaametsien maaperän kasvihuonekaasupäästöistä hiilidioksidi- ja dityppioksidipäästöt lisääntyvät hieman turpeen kuivuessa, mutta metaanipäästöt vähenevät. Vaikka laskelmiin liittyy epävarmuutta, kokonaisvaikutukset jäävät kuitenkin pieniksi verrattuna hiilikorvausten vahvistamaan puuston hiilinieluun, eivätkä ne näyttäisi merkittävästi heikentävän hiilikorvauksien tuottamia ilmastohyötyjä.
Hiilikorvausten myötä metsät vanhenevat, lahopuun määrä kasvaa ja lehtipuiden kokonaistilavuus lisääntyy. Tämä parantaa monien näistä avaintekijöistä riippuvien metsälajien elinympäristöjä. Vaikutukset monimuotoisuuteen ovat kuitenkin melko maltillisia, joten luontokadon pysäyttäminen vaatii lisäksi erillisiä toimia.
Monimuotoisuusvaikutukset vaihtelevat kasvupaikan mukaan. Hyödyt ovat suurimpia hyvä- ja keskituottoisilla kasvupaikoilla, mutta karuilla kasvupaikoilla muutokset jäävät vähäisiksi. Myös korvausten kattavuus vaikuttaa saatuihin hyötyihin. Mitä suurempi osa metsistä kuuluu korvausten piiriin, sitä enemmän nielu voimistuu ja sitä vähäisempi on hakkuiden alueellisesta siirtymisestä syntyvä nielun voimistumista heikentävä vaikutus. Samalla myös monimuotoisuus hyötyy, kun parempia elinympäristöjä on tarjolla laajemmin.
"Tutkimuksissa käytettyjen mallinnusten epävarmuuksista huolimatta tuloksemme antavat hyvän alustavan käsityksen hiilipolitiikan sivuvaikutusten suunnasta ja suuruusluokasta. Siten ne auttavat ilmastopoliittisten toimien suunnittelussa", toteaa Luken apulaisprofessori Jussi Lintunen.
Tutkimuksissa hiilikorvauksien vaikutuksia metsiin mallinnettiin Suomen metsä- ja energiasektoreita kuvaavalla FinFEP-mallilla, jossa puun tarjonta juontuu metsänomistajien hakkuupäätöksistä.
