Uusi alueidenkäyttölaki punnitaan energiasiirtymän ristipaineissa

Alueidenkäyttölain lausuntokierros paljasti, miten vaikeaa on sovittaa yhteen uusiutuvan energian rakentaminen, luonnon monimuotoisuus ja paikallisten yhteisöjen oikeudet. Lopullinen laki näyttää, onnistuuko Suomi tasapainottamaan nämä ristipaineet – hyväksyttävyys on vihreän siirtymän kova ydin.

Uusiutuvan energian rakentaminen muuttaa maisemaa ja arkea erityisesti kaupunkiseutujen ja rakennetun ympäristön ulkopuolella, ja siksi uusiutuvan energian sijainninohjauksen ja kaavoituksen oikeudenmukaisuus ja hyväksyttävyys ovat nousseet keskiöön. Juuri tähän tarpeeseen valmistellaan uutta alueidenkäyttölakia, joka korvaa vuonna 2000 voimaan tulleen maankäyttö- ja rakennuslain. 

Lausuntokierros nosti esiin ristiriidat

Lakiluonnos oli lausuntokierroksella touko-heinäkuussa 2025. Tavoitteena on, että hallitus antaa lakiesityksen eduskunnalle syksyn istuntokaudella. Lausuntokierros oli poikkeuksellisen vilkas: tuuli- ja aurinkovoimaa koskevat luvut keräsivät yli 250 lausuntoa. Laaja kiinnostus kertoo aihepiirin ajankohtaisuudesta, mutta myös siitä, että kysymys koskettaa hyvin erilaisia intressiryhmiä.

Lausunnoista muodostui monisävyinen kuva, jossa eri tahot painottivat vahvasti omia näkökulmiaan ja tavoitteitaan. Kunnat puolustivat kaavoitusmonopoliaan ja siihen liittyviä verotuloja. Yritykset ja elinkeinoelämän järjestöt vastustivat rajoituksia, joita ne pitivät investointien esteenä. Ympäristöjärjestöt varoittivat luontoarvojen ohittamisesta ja kritisoivat aurinkovoiman leviämistä metsäalueille. Maakuntaliitot korostivat, että maakuntakaava on paras väline yhteisvaikutusten arviointiin, sillä se mahdollistaa alueellisen kokonaiskuvan yli kuntarajojen. 

Numeeriset rajat hiertävät

Eniten kritiikkiä lausunnoissa kohdistui kahteen ehdotukseen. Ensinnäkin sääntöön, jonka mukaan tuulivoimalan vähimmäisetäisyys asutuksesta olisi aina kahdeksan kertaa voimalan korkeus. Tämän katsottiin pysäyttävän Etelä-Suomesta suuren osan investoinneista ja ohjaavan rakentamisen erämaa-alueille ilman vaikutusarvioihin perustuvaa harkintaa. 
 

Toiseksi aurinkovoiman osalta linjaukseen, ettei hankkeita tulisi ”merkittävässä määrin osoittaa metsäalueille”. Tätä pidettiin niin epämääräisenä, että se johtaisi pitkiin tulkintariitoihin ja valituskierteisiin. Lausuntopalautteissa kuitenkin suhtauduttiin myönteisesti aurinkovoimalle ehdotettuun omaan kaavamenettelyyn, vaikka 10 hehtaarin alarajaa kaavavelvoitteelle arvosteltiin liian matalaksi ja toisaalta turhan mekaaniseksi ohjauskeinoksi ilman tapauskohtaista arviointia. 

Yleinen etu puntarissa

Lainsäätäjillä on lausuntojen pohjalta vaikea tehtävä: sovittaa yhteen erilaiset näkökulmat ja määritellä, mitä yleinen etu tarkoittaa. Jos yleinen etu määritellään kansallisesti ja puhtaasti taloudellisen hyödyn kautta, uusiutuvan energian on oltava keskeisessä roolissa, jotta vihreään siirtymään liittyvä taloudellinen potentiaali voidaan lunastaa. Uusiutuvan energian hinta, saatavuus ja hyväksyttävyys voivat kuitenkin muodostua pullonkaulaksi rakenteilla olevalle, runsaasti energiaa tarvitsevalle vety- ja hiilidioksiditaloudelle, jonka arvonlisän on arvioitu olevan miljardiluokkaa. 

Biogeenisen hiilen ja vedyn ympärille muodostuvat arvoketjut voivat osaltaan vastata sekä ilmastonmuutoksen hillinnän että talouden kestävyyden haasteisiin. Siksi uusiutuvan energian sosiaalinen kestävyys – eli se, miten hankkeet hyväksytään ja sovitetaan osaksi paikallisia yhteisöjä – on ratkaisevan tärkeää. Kaavoituksen ja maankäytön oikeudenmukaisuus ja hyväksyttävyys eivät siten ratkaise vain paikallisia syrjäseutujen maankäyttökiistoja, vaan ne ovat keskeinen osa vihreään siirtymään kytkeytyvää energia- ja teollisuuspolitiikkaa.

Paikalliset kokemukset ohjaavat hyväksyttävyyttä

Jotta uusiutuva energia voi taloudellisen hyödyn lisäksi turvata myös ekologista ja sosiaalista kestävyyttä, maankäytön suunnittelussa tarvitaan systemaattista yhteisvaikutusten arviointia ja hallinnon tasojen parempaa yhteensovittamista. Päätöksenteossa on tärkeää tuoda näkyviin sekä hankkeiden markkina- että ei-markkinahyödyt ja -kustannukset, mutta myös paikallisesti koetut vaikutukset, jotta kokonaiskuva on mahdollisimman läpinäkyvä. Paikallisyhteisöjen osallistaminen ja sitouttaminen jo suunnittelun alkuvaiheessa lisää luottamusta ja auttaa hahmottamaan energiasiirtymän laajempia hyötyjä, jotka ulottuvat yksittäisiä hankkeita pidemmälle. 

Hyväksyttävyyteen vaikuttavat myös paikalliset tekijät, joita ulkopuoliset eivät aina havaitse. Maisemaan liittyvä psykologinen omistajuus voi esimerkiksi vaikeuttaa käytöstä poistetun peltomaan valjastamista aurinkovoimantuotantoon, jos lähialueen asukkaat kokevat muutoksen uhkaavan tuttua ympäristöä – vaikka itse hanke olisi paikallisten toimijoiden ja maanomistajien vetämä.

Aurinkovoiman ohjaaminen pois metsäalueilta kohti rakennettua ympäristöä ja jo olemassa olevaa infrastruktuuria on ymmärrettävä tavoite sekä kaupunki- että maalaisjärjen näkökulmasta. Mutta tähän ohjaavan lainsäädännön on oltava riittävän selkeää: jotta aurinkovoima voidaan ohjata luontoarvoiltaan ja hiilensidontakyvyltään heikentyneille alueille, esimerkiksi teollisuusalueille, tarvitaan numeeristen rajoitusten lisäksi myös kannustimia ja johdonmukaista ylemmän tason ohjausta ja suunnittelua.

Haittojen hallinta ja kompensointi ratkaisevia

Tuulivoiman kohdalla tiukka etäisyyssääntö voi olla ongelmallinen, sillä luontoarvojen ja sosiaalisen hyväksyttävyyden kannalta tuulivoimalle optimaaliset alueet eivät välttämättä sijaitse samoilla alueilla. Erämaisilla alueilla riskinä on, että uusien siirtolinjojen ja teiden rakentaminen lisää luontokatoa. Siksi suunnittelussa täytyy huomioida sekä yhdyskunta- että luontovaikutukset kaikilla tasoilla, jotta rakentaminen ohjautuu alueille, joilla haitat jäävät mahdollisimman pieniksi. 

Koska kaikkia kielteisiä vaikutuksia ei voida välttää, suunnittelussa on tärkeää hyödyntää lievennyshierarkian kaikki tasot eli haittojen ehkäisy ja vähentäminen, ja jos haittoja jää, niin niiden kompensointi eli hyvittäminen. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jossain toisaalla ennallistetaan alueita, joiden luontoarvot ovat heikentyneet.

Tutkimusten mukaan kansalaisten ja asukkaiden hyväksyntää ei määritä yksin fyysinen etäisyys voimalasta, vaan ennen kaikkea kokemus prosessin avoimuudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Tämän toteuttaminen on vaativampaa kuin numeeristen etäisyyssääntöjen soveltaminen, mutta juuri siksi ratkaisevaa energiasiirtymän onnistumiselle.

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomien puheenvuorona 4.9.2025