Metsänhoidon vaikutuksia monimuotoisuuteen on tutkittava myös käsittelemättömissä metsissä

Luonnonvarakeskusta (Luke) on viime aikoina moitittu tutkimusmetsissä tehtävistä hoitotoimenpiteistä. Tutkimustarkoituksessa hakkuita on toteutettu myös metsissä, jotka ovat olleet pitkään käsittelemättä ja joissa on monimuotoisuuden kannalta arvokkaita rakennepiirteitä ja lajistoa.  Mielestämme nämä tutkimukset ovat perusteltuja sillä ne tuottavat yhteiskunnallemme ensiarvoista tutkimustietoa.

Metsiin ja metsien käyttöön kohdistuu juuri nyt maailmanlaajuisesti valtavat odotukset. Metsien pitäisi pelastaa maailma ilmastonmuutokselta, monimuotoisuuskadolta ja lisäksi tarjota raaka-aineet betonin ja fossiilisten polttoaineiden korvaamiseen. Tutkimuksen avulla voimme kehittää metsänkäyttömenetelmiä vastaamaan näihin valtaviin haasteisiin, ja pyrkiä yhteensovittamaan erilaisia käyttömuotoja, kuten esimerkiksi monimuotoisuuden tukemista ja metsätaloutta.

Metsähallituksen metsissä on varattuna tutkimukselle korvamerkittyjä alueita. Kokonaisuuteen verrattuna näiden tutkimusalueiden pinta-ala on hyvin pieni. Näillä tutkimuskäytössä olevilla alueilla tutkitaan esimerkiksi jatkuvapeitteistä metsänkasvatusta (metsän jatkuva kasvatus tai metsän eri-ikäisrakenteinen kasvatus), jonka uskotaan turvaavan metsäluonnon monimuotoisuutta paremmin kuin nykyisin vallitsevat jaksottaiset metsänkäsittelymenetelmät. Esimerkki jaksottaisesta käsittelymenetelmästä on avohakkuu, jolla pyritään samaan vaikutukseen kuin ankaralla metsäpalolla, jonka jälkeisessä metsässä puiden siemenillä on tarjolla kasvillisuudesta vapaata tilaa itämiselle ja taimilla kasvulle.

Se mikä eri metsänkäsittelymenetelmistä on ”luonnonläheisin” tai ”luonnonmukaisin” on oikeastaan turha kysymys, sillä ne kukin omalla vajavaisella tavallaan pyrkivät matkimaan luonnollisen metsän kehityskaaren eri tapahtumia ja rakenteita.  Voidaan sanoa, että jaksottainen metsänkäsittely pyrkii palauttamaan metsän sen ekologisen kehityksen alkuun, avoimeen, suurta häiriötä seuraavaan vaiheeseen, kun taas jatkuvapeitteinen metsänkasvatus pyrkii jatkamaan pienipiirteisten häiriöiden vallitsemaa kehitystä. Tosin avohakkuussa poistetaan säästöpuita ja säästöpuuryhmiä luukuunottamatta kaikki puut, joten metsäpalolle tyypillistä hiiltynyttä kuollutta puuta niistä ei löydy. Toisaalta jatkuvapeitteisessä poimintahakkuussa suurin osa järeistä puista poistetaan tietyin väliajoin, ja samalla poistetaan paras lahopuuaines, joten tyypillistä vanhaa metsää se ei vastaa.

Näiden eri metsänkäsittelymenetelmien taloudellisesta kannattavuudesta on kertynyt jo tutkimustietoa, mutta niiden monimuotoisuusvaikutukset kaipaavat kipeästi lisätutkimusta. Yhteiskunnallisessa keskustelussa on vaadittu jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen lisäämistä, koska sen oletetaan olevan monimuotoisuuden, hiilen sidonnan ja taloudellisuuden kannalta paras vaihtoehto. Luonnonvarakeskus onkin pyrkinyt suuntaamaan tutkimusta niin, että voisimme tuottaa vastauksia näihin kysymyksiin.  Tutkimustuloksia on päätynyt jo käyttöön: esimerkiksi jatkuvapeitteinen kasvatus huomioitiin vuoden 2014 metsälain valmistelussa ja muotoilussa sekä Tapion metsänhoitosuosituksissa.

Mielestämme monimuotoisuustutkimusta täytyy tehdä kohteilla, joissa monimuotoisuusvaikutukset näkyvät. Siksi on perustelua tehdä kokeita myös luonnontilaisen kaltaisilla metsillä. Tutkimuksen tavoitteena on kehittää metsätalouttamme entistä kestävämmäksi.