EU:n biodiversiteettistrategia heijastuu vahvasti metsien käyttöön

EU:n biodiversiteettistrategia on Euroopan vihreän kehityksen ohjelman keskiössä.

Euroopan komission vihreän kehityksen ohjelman keskeisinä tavoitteina on EU:n hiilineutraalius vuonna 2050 sekä talouden murros, jossa talouskasvu erotetaan resurssien käytöstä. Ohjelmalla pyritään parantamaan nykyisen ja tulevien sukupolvien hyvinvointia ja terveyttä, ja se asettaa ilmastotavoitteiden lisäksi kunnianhimoiset tavoitteet luontokadon pysäyttämiselle ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiselle.

Vihreän kehityksen ohjelman ydintä on komission toukokuussa 2020 julkaisema, vuoteen 2030 ulottuva EU:n biodiversiteettistrategia. Strategian tavoitteena on, että Euroopan biologinen monimuotoisuus alkaa elpyä vuoteen 2030 mennessä. Tämä toteutetaan muun muassa suojelualueiden määrää lisäämällä, ennallistamalla ekosysteemejä, uudella lainsäädännöllä sekä tehostamalla olemassa olevan lainsäädännön täytäntöönpanoa ja valvontaa.

Keinoina ennallistaminen ja suojelualueiden perustaminen – Suomeen kohdistunee lisäsuojelupaineita

Biodiversiteettistrategian tavoitteet jaetaan luonnonsuojelu- ja ennallistamistavoitteisiin. Strategian ennallistamisosio on huomattavasti suojeluosiota laajempi ja mahdollisesti myös vaikutuksiltaan etenkin maatalousmaiden osalta suojeluosiota suurempi. Biodiversiteettistrategian ennallistamistavoitteisiin liittyen komission on ollut tarkoitus julkaista lainsäädäntöpaketti vuoden 2021 aikana, mutta julkaisu on viivästynyt.

Luonnonsuojelutavoitteista merkittävin on 30 prosentin suojelutavoite erikseen maa- ja merialueille. Kolmasosa tästä, 10 prosenttia, suojeltaisiin tiukan suojelun keinoin ja kaksi kolmasosaa muilla keinoilla. Tiukan suojelun piirissä olisivat muun muassa kaikki jäljellä olevat iki- ja aarniometsät. Pinta-alatavoitteet koskevat koko EU:ta, mutta strategian mukaan ne on mahdollista kohdentaa luonnonmaantieteellisten alueiden mukaan tai paikallistasolla. Jäsenvaltiokohtaisia suojelutavoitteita ei strategiassa esitetä, mutta toisaalta kunkin jäsenvaltion on tehtävä oma osuutensa. Harvaan asuttuna metsäisenä maana Suomeen kohdistunee jatkossa lisäsuojelupaineita. Etenkin muuten kuin tiukasti suojellun alan osuus Suomen maapinta-alasta (ml. sisävedet) on joihinkin EU-maihin verrattuna suhteellisen vähäinen. Sen sijaan tiukasti suojellun maa-alan osuus on Suomessa suuri.

Monien biodiversiteettistrategian keskeisten termien ja kriteerien sisältöä määritellään parasta aikaa. Vastauksia esimerkiksi siihen, mikä alue tulkitaan suojelualueeksi tai tiukasti suojelluksi alueeksi tai millainen metsä täyttää iki- ja aarniometsän kriteerit, saadaan todennäköisesti ensi vuoden aikana. Olennaista on esimerkiksi se, kuinka hyvin määritelmien ja kriteerien laadinnassa otetaan huomioon vaihtelu metsien ominaispiirteissä luonnonmaantieteellisten alueiden tai jäsenvaltioiden välillä.

Biodiversiteettistrategia heijastuu metsien käyttöön monien EU:n politiikkatoimien kautta

Biodiversiteettistrategia on tavoitteita linjaava asiakirja, eikä se sinällään ole jäsenvaltioita oikeudellisesti velvoittava. Keskeisenä linjapaperina sen kirjaukset tulevat näkyviin kuitenkin sekä suoraan että epäsuoraan tulevassa sääntelyssä, sääntelyn uudelleenarvioinnissa ja  sääntelyn tulkintaa ohjaavissa säädöksissä.  Biodiversiteettistrategia tavoitteineen on selvästi vaikuttanut komission heinäkuussa julkaiseman laajan 55-valmiuspaketin eri osiin, kuten uusiutuvan energian ja LULUCF-direktiivien uudistamiseen sekä EU:n metsästrategiaan. Myös taksonomia-asetuksen biodiversiteettiin liittyvien teknisten kriteereiden laadinnassa on nähtävillä biodiversiteettistrategian vaikutus. Parasta aikaa käynnissä olevilla EU:n politiikkaprosesseilla voi olla merkittävä vaikutus metsien käyttöön aina laajemmista suuntaviivoista yksityiskohtaiseen sääntelyyn metsikkötason metsänhoitokäytännöistä tai hakatun puun eri jakeiden käyttökohteista.

EU:n metsästrategia on alisteinen biodiversiteettistrategialle

EU:n metsästrategiassa toistetaan biodiversiteettistrategian tavoitteet suojelusta ja ennallistamisesta. Lisäksi strategian mukaan komission kehittää yhdessä eri sidosryhmien kanssa yleiseurooppalaista kestävän metsänhoidon kriteeristöä lisäämällä siihen uusia terveyteen, biodiversiteettiin ja ilmastotavoitteisiin liittyviä indikaattoreita ja näiden raja-arvoja. Komissio myös laatii luonnonläheisemmän (closer-to-nature) metsänhoidon kriteerit ja suuntaviivat sekä esittää kokonaan uutta, vapaaehtoista luonnonläheisemmän metsänhoidon sertifiointijärjestelmää. Komission tämänhetkisten kaavailujen mukaan luonnonläheisemmällä metsänhoidolla tarkoitetaan jatkuvapeitteistä metsätaloutta, jossa avohakkuut sallittaisiin vain erityistapauksiin. Luonnonläheisemmän metsänhoidon suuntaviivojen tulisi olla valmiita vuoden 2022 toisella neljänneksellä ja sertifiointijärjestelmän vuoden 2023 ensimmäisellä neljänneksellä.

Uusiutuvan energian direktiivi tukee biodiversiteettistrategian tavoitteita

Myös uusiutuvan energian direktiivin (RED III) uudistus linkittyy vahvasti EU:n biodiversiteettistrategian tavoitteisiin. Komissio esittää muun muassa, että nykyisin vain maatalousbiomassaa koskevat ns. no-go-alueet laajennetaan koskemaan myös metsäbiomassan hankintaa. Näiltä alueilta korjattua metsäbiomassa ei katsota energiantuotannossa kestäväksi. No-go-alueisiin kuuluvat muun muassa aarniometsät ja 1.1.2008 jälkeen kuivatetut turvemaat. Turvemaiden osalta kysymyksiä herättää se, koskeeko kirjaus kunnostusojitettuja alueita, joiden osuus suomalaisissa metsissä on suuri, ja joiden alkuperäiset luontoarvot ovat mahdollisesti jo merkittävästi heikentyneet.

Kestävyyskriteerien riskiperusteiseen tarkasteluun ehdotetaan puolestaan lisättäväksi kohtaa, jossa edellytetään puunkorjuussa huomioonotettavaksi maaperän laatu ja biodiversiteetti. Kyseisen kohdan mukaan kantojen ja juurten korjuuta, aarniometsien tilan heikentymistä ja korjuuta herkillä maaperillä tulee välttää. Lisäksi suuria avohakkuita tulee minimoida. Kestävyyskriteerien tulkintaan liittyy yhä runsaasti epävarmuutta, mutta vaikuttaa siltä, että mikäli Suomessa halutaan soveltaa kestävyyskriteerien vaatimuksenmukaisuuden tarkastelu maatasolla, Suomen metsälainsäädäntöä tulee muuttaa nykyistä huomattavasti yksityiskohtaisemmaksi. Monista nykyisin metsänhoitosuosituksissa kuvatuista käytännöistä, kuten korjuumenetelmistä ja niihin liittyvistä raja-arvoista, tulisi säätää lakitasolla. Uusiutuvan energian direktiivin kestävyyskriteereihin viitataan esimerkiksi taksonomia-asetuksen teknisissä kriteereissä ja marraskuussa 2021 julkaistussa metsäkatovapaat tuotteet -asetusehdotuksessa, ja siten niiden merkitys metsien käyttöä ohjaavana lainsäädäntönä voi olla tulevaisuudessa merkittävä.

LULUCF-uudistus toisi tarkan khk-seurannan ilmastotavoitteiden kannalta vähämerkityksellisille alueille

LULUCF-asetuksen uudistuksen keskeinen sisältö liittyy kasvihuonekaasujen tilinpidon muuttamiseen kaudella 2026–2030. Lisäksi LULUCF-sektorille asetetaan sitova vuoden 2030 nettopoistumatavoite ja tähän liittyvät jäsenvaltiokohtaiset vuositavoitteet. Uudistus linkittyy kuitenkin myös biodiversiteettistrategiaan. Uudistuksessa ehdotetaan muutettavaksi hallintomalliasetusta siten, että tietyillä erityisalueilla, jotka on lueteltu mm. luonto-, lintu-, vesipuite- ja uusiutuvan energian -direktiiveissä, tulisi ryhtyä käyttämään mahdollisimman tarkkoja kasvihuonekaasujen seurantamenetelmiä. Aikataulu seurantamenetelmien kehittämiseen ja toteuttamiseen on epärealistisen tiukka. Erityisalueet ovat biodiversiteetin näkökulmasta arvokkaita, mutta ne ovat ilmastotavoitteiden suhteen vähämerkityksellisiä. Vaatimus tiettyjen erityisalueiden tarkasta kasvihuonekaasuseurannasta liittyneekin biodiversiteettistrategiassa esitettyyn tarpeeseen olemassa olevan lainsäädännön toimeenpanon ja valvonnan vahvistamisesta.

Hukkuuko kokonaisuus yksityiskohtaiseen sääntelyyn?

Vihreän kehityksen ohjelman myötä ilmasto- ja erityisesti ympäristöpolitiikan painoarvo EU:ssa on korostunut, mikä on luonut painetta säädellä metsien käytöstä EU-tason lainsäädännöllä. Eri politiikkatoimien tulevia vaikutuksia ei pystytä vielä varmuudella arvioimaan, koska työ on kesken ja useat keskeiset käsitteet, kriteerit ja tulkinnat avoimia. Lisäksi monien komission lakiesitysten osalta poliittinen vääntö lopullisista muotoiluista on vasta alkamassa.

Merkittävä osa metsien käyttöön vaikuttavasta sääntelystä ja sääntelyehdotuksista on sidoksissa EU:n biodiversiteettistrategian tavoitteisiin. Kautta linjan on havaittavissa pyrkimys kohti pehmeämmiksi arvioituja metsänhoitomenetelmiä. Samanaikaisesti havaittavissa on suunta kohti osittain hyvin yksityiskohtaista sääntelyä ja lisääntyvää byrokratiaa sekä saman mallin tarjoamista kaikkiin Euroopan metsiin. Tämä voi vaikuttaa hallinnon näkökulmasta yksinkertaiselta ratkaisulta, mutta saavutetaanko sillä lopulta haluttu lopputulos, ei ole varmaa. Lainsäädäntötyö on monimutkaista ja eri tavoitteet voivat olla toisilleen ristiriitaisia. Tällöin keskeinen kysymys on myös se, millaista metsäosaamista ja tutkimustietoa komissiolla ja eri työryhmillä on käytössään. Tällä hetkellä käytetty osaaminen näyttäytyy paikoitellen valitettavan ohuena. Oman vivahteensa prosesseihin tuo komission eri pääosastojen välinen toimivaltajako.

Ilmastonmuutokseen ja luontokatoon liittyvät haasteet ovat valtavia ja tarve toimia on ilmeinen. Vaikka suomalaisessa metsänhoidossa on viime vuosikymmeninä otettu käyttöön lukuisia luonnonhoitotoimia ja myönteistä kehitystä on tapahtunut esimerkiksi järeän lehtipuun, lahopuun ja suojelualueiden määrän kehityksen suhteen, on selvää, että lisätoimia tarvitaan monimuotoisuuden turvaamiseksi ja lisäämiseksi myös Suomen metsissä. Samanaikaisesti olisi kuitenkin kyettävä turvaamaan metsistä saatavat muut hyödyt sekä taattava muutoksen sosiaalinen kestävyys ja hyväksyttävyys. Parhaat keinot eri tavoitteiden tasapainoiseen yhdistämiseen sekä tavoitteisiin pääsemiseksi voivat olla hyvinkin paikallisia.

Monimuotoisuus- ja ilmastotoimia Suomen metsissä toteuttavat suurelta osin yksittäiset metsänomistajat metsien käyttöä koskevissa ratkaisuissaan. Suomessa metsälainsäännön uudistamisen ohjenuorana on jo vuosia ollut yksityiskohtaisen sääntelyn asemasta hallinnollisen taakan vähentäminen ja vaihtoehtojen luominen metsänomistajille, joiden tavoitteet ovat mitä moninaisimmat. Viranomaiset ovat lähtökohtaisesti luottaneet metsänomistajien päätöksentekokykyyn, minkä seurauksena metsänomistajille on annettu myös vastuuta. Komission lähestymistapa on säädösehdotusten perusteella hyvin erilainen.