Seaspiracy antaa vääristyneen kuvan kalastuksesta ja vesiviljelystä – kalaa voi edelleen syödä hyvällä omallatunnolla

Kestävästi pyydystetty ja kasvatettu kala on merkittävä ruokaturvan takaaja. Vaikka kalastukseen liittyy globaalisti ongelmia, kestävän kalastuksen eteen on tehty paljon työtä. Tutkimus kertoo kalastuksen tilasta ja tuo työkaluja kalastusteollisuudelle kestävyyden turvaamiseksi.

Maaliskuun lopulla ohjelmapalvelu Netflix julkaisi ohjelmistossaan Seaspiracy-elokuvan, joka on ollut viime viikkojen aikana yksi palvelun suosituimmista ohjelmista. Kymmenet miljoonat ihmiset ovat katsoneet sen. Kalastuksessa on toki ongelmia, ja työtä on edelleen tehtävä paljon kestävyyden parantamiseksi, mutta Seaspiracy antaa turhan negatiivisen kuvan maailman merien kalastuksesta ja vesiviljelystä. Ohjelmassa vedetään mutkia suoriksi ja monimutkaisiin asioihin esitetään yksinkertaisia ratkaisuja. Useissa tapauksissa ohjelma käyttää viitteenä vanhentunutta tietoa. Kaikki ne keinot, joita on viime vuosikymmeninä kehitetty asian parantamiseksi, ohitetaan mainitsematta.

Ohjelman keskeinen viesti on, että kestävää merikalastusta ei ole olemassa. Siksi ohjelmassa suositellaan meristä pyydystetyn kalan ja muiden vesieliöiden syönnin lopettamista. Myös viljelyn keinoin tuotettu kala tuomitaan. Ohjelma on aiheuttanut laaja-alaisen keskustelun alan tutkijoiden keskuudessa, ja pääsääntöisesti ohjelman sisältö on todettu erittäin vääristyneeksi ja paikoittain jopa valheelliseksi.

Tässä on lista muutamista Seaspiracyssa esitetyistä virheellisistä väitteistä ja vastauksiani niihin:

Väite: Merten kalakannat ovat raskaan ryöstökalastuksen kohteena ja kestävää kalastusta ei ole olemassa.

Vastaus: Maailman merillä on edelleen paljon kalastusta, joka ei täytä kestävyyden kriteereitä, mutta huomattava osa kalastuksesta on kestävää ja monissa maissa ollaan menossa parempaan suuntaan (FA0 2020; Hilborn ym. 2020). Suurimmat ongelmat ovat kehittyvissä maissa ja Kiinassa, missä kalastuspaine on erittäin kova. YK:n elintarvike ja maatalousjärjestön (FAO) arvion mukaan noin kolmasosa maailman merkittävästä kalastuksesta ei täytä kestävän kalastuksen kriteereitä. Euroopassa tilanne on huonoin Välimerellä. Kalakantojen tieteellinen seuranta ja kalastuksen säätely kuitenkin laajenee koko ajan ja kattaa yhä suuremman osan EU:n kalastuksesta.

Väite: Maailman meristä loppuu tällä menolla kaikki kala vuoteen 2048 mennessä.

Vastaus: Tämä väite perustuu tutkimukseen, jonka tulokset on kumottu (Worm ym. 2009). Kalat eivät ole häviämässä maailman meristä, vaikka ylikalastus edelleen aiheuttaa ongelmia. Monet taantuneet kalakannat ovat elpymässä, ja huomattava osa kannoista voi hyvin (FAO 2020; Hilborn ym. 2020). Kun kalakannoille annetaan mahdollisuus elpyä, ne yleensä elpyvät. Monissa kehittyvissä maissa tilanne on toki edelleen erittäin huono, ja siellä matka on pitkä kestävyyden saavuttamiselle.

Väite: Maailman kalansaaliista 40 prosenttia heitetään kuolleena takaisin mereen.

Vastaus: FAO:n viimeisimmän arvion mukaan mereen takaisin heitettävän saaliin (discards) osuus on noin 10 prosenttia kokonaissaaliista (Perez Roda ym. 2019). Poisheitetyn saaliin osuus on vähentynyt viimeisten vuosikymmenien aikana. Yhä suurempi osa saaliista hyödynnetään. On toki niin, että kaikki mereen heitettävä kala on luonnonvarojen haaskausta tilanteessa, jossa satojen miljoonien ihmisten ruokahuolto on epävarmalla pohjalla.  EU:n alueella saaliin mereen heitto on ollut kiellettyä vuodesta 2015 alkaen eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta. Poikkeuksen voi saada muun muassa sellainen kalastus, joka pystyy osoittamaan, että mereen takaisin heitettävät kalat jäävät eloon.

Väite: Hallitukset ovat luopuneet sivusaaliiden säätelystä ja haiden, kilpikonnien ja merinisäkkäiden sivusaaliit ovat siksi valtavia. Pelkästään USA:ssa kuolee vuosittain 250 000 merikilpikonnaa kalastuksen sivusaaliina.

Vastaus: Sivusaaliiden vähentämiseksi tehdään maailmalla paljon työtä, ja mukana ovat niin hallitukset kuin kansalaisjärjestöt sekä kalastusteollisuus. Hyviä tuloksia on saavutettu, ja sivusaaliit ovat kahden viimeisen vuosikymmenen aikana vähentyneet oleellisesti. Aluksilla on monessa maassa riippumattomat tarkkailijat (observers), ja erilaiset elektroniset keinot tarkkailussa ovat yleistymässä (Suuronen & Gilman 2020). Selvää kuitenkin on, että työkenttää riittää edelleen (Gilman ym. 2019).

Ensimmäiset arviot merikilpikonnien sivusaaliista Yhdysvalloissa ovat vuosilta 1990–2007. Tuolloin kalastuksen arvioitiin johtavan vuosittain keskimäärin noin 71 000 kilpikonnan kuolemaan (Finkbeiner ym. 2011). Sen jälkeen on tehty tiukkoja toimenpiteitä, mikä on vähentänyt merikilpikonnien kalastuksesta aiheutuvaa kuolleisuutta erittäin tehokkaasti. Noin 4 600 kilpikonnan arvioidaan kuolevan USA:ssa vuosittain kalastuksen vuoksi ja kilpikonnakannat ovat monilla alueilla elpymässä (Finkbeiner ym. 2011; Mazaris ym. 2017). On kuitenkin huomattava, että sivusaaliiden arvioinnissa on runsaasti epävarmuutta ja uhanalaisten eläimien joutuminen sivusaaliiksi tarvitsee jatkuvaa seurantaa.

Väite: Pohjatroolauksella tuhotaan valtavia alueita valtamerien pohjasta. Pohjatroolaus pyyhkii vuosittain 3,9 miljardia eekkeriä merenpohjaa, mikä on suurempi ekokatastrofi kuin sademetsien metsäkato. Pohjatroolaus rinnastetaan ohjelmassa sademetsien raivaukseen.

Vastaus: Pohjatroolaus vaikuttaa merenpohjaan, mutta pohjatroolauksella katetaan oleellisesti pienempi alue kuin ohjelma väittää (Amoroso ym. 2018). Pohjatroolausta ei voi verrata sademetsien raivaamiseen, eikä troolaus tarkoita kaiken pohjaelämän tappamista (Hiddink ym. 2017). Troolarit troolaavat toistuvasti samoilla alueilla, kun taas puiden kaataminen muuttaa lähes pysyvästi koskemattoman sademetsän. Uuden alueen troolaaminen epäilemättä vaikuttaa merkittävästi merenpohjan elinympäristöihin niillä alueilla, joilla troolia vedetään, mutta merenpohjat toipuvat melko nopeasti, kun troolaus lopetetaan (Hiddink ym. 2017). Pohjatroolausta säädellään nykyisin tehokkaasti ja monet alueet on suljettu pois pohjatroolaukselta (McConnaughey ym. 2020). Esimerkiksi Australiassa troolaus sallitaan alle 10 prosentilla merialueesta (Amoroso ym. 2018). Suomen merialueilla pohjatroolausta ei käytännössä harjoiteta lainkaan.

Väite: Tyynenmeren keskellä kelluvasta valtavasta muoviroskalautasta 46 prosenttia on peräisin kalastuksesta.

Vastaus: Meriin joutuvasta muoviroskasta pääosa tulee jokia ja muita vesistöjä pitkin mereen, ja se ei siis ole peräisin kalastuksesta (Jambeck ym. 2015). Arvioiden mukaan kalastuksesta ja vesiviljelystä tulevan muoviroskan osuus on noin 10 prosenttia kaikesta meriin tulevasta muoviroskasta, mutta se voi olla joillain alueilla suurempikin. Tietyntyyppiset kalanpyydykset toisaalta ovat kaikkein vaarallisinta merten muoviroskaa, koska monenlaiset eläimet voivat takertua niihin ja menehtyä (Gilman ym. 2021). Mereen ajautuvaa muoviroskan kokonaismäärää ei voida juurikaan vähentää lopettamalla kalastus. Käytettyjen pyydyksien uusiokäyttöä pitää sen sijaan edistää. On myös monia keinoja estää pyydyksien päätymistä roskaksi (He & Suuronen 2018).

Väite: Kalatuotteille on helppo ostaa kestävyyttä osoittava sertifikaatti. Sertifikaatit eivät ole kuluttajien kannalta luotettavia.

Vastaus: Useimmilla sertifikaattiorganisaatioilla on tiukat kriteerit sertifikaatin saamiselle, ja kalakannan ja kalastuksen tilan arvioi riippumaton kolmas osapuoli. Arviot ovat täysin läpinäkyviä, ja kuka tahansa voi esittää niihin kommentteja ja kritiikkiä. Kuluttajan kannalta sertifikaatit ovat hyödyllisiä ja ne antavat kohtuullisen hyvän käsityksen tuotteen ympäristövaikutuksista.

Väite: Maailmalla harjoitettu vesiviljely ei ole miltään osiltaan kestävää, ja se perustuu pienistä kaloista tehtyyn kalarehuun.

Vastaus: Noin puolet ihmiskunnan syömästä kalasta on jo viljeltyä, ja osuus kasvaa koko ajan (FAO 2020). Kalastetun kalan osuus vesiviljelyssä käytettävästä rehusta on sen sijaan jo pitkään pienentynyt. Pääosa nykyaikaisten kalarehujen raaka-aineista on kasviperäisiä, ja esimerkiksi lohikalojen rehuissa enää noin 20 prosenttia on kaloista tehtyä jauhoa ja öljyä (Aas ym. 2019). Suurin osa raaka-aineista on peräisin kasveista kuten erilaisista pavuista ja viljoista, ja uusina raaka-aineina ovat tulleet hyönteiset ja levät (Hua ym. 2019). Lisäksi joissakin maissa käytetään eläinperäisiä sivutuotteita (Aas ym. 2019). Itämerellä kirjolohen rehut sisältävät silakasta tehtyä kalajauhoa. Se on perusteltua, sillä sillä suurin osa silakkasaaliista jäisi muuten käyttämättä. Silakan mukana Itämerestä poistuu ravinteita, jotka ovat Itämeren keskeinen ongelma. Poistuvat ravinteet parantavat Itämeren ekologista tilaa.

Väite: Lohikalojen kasvatuksessa käytetään 5–20 kg rehukalaa yhden lohikilon tuottamiseksi. Vastaus:Nature-tiedelehdessä julkaistun artikkelin (Naylor ym. 2021) perusteella vuonna 2017 tämä luku oli globaalisti 1,87 kg, ja siitä on tultu edelleen alaspäin. Usea lohirehujen valmistaja on ilmoittanut luvun olevan jo noin 1 tai alle. Seaspiracyssä esille nostettu luku oli siis satojen prosenttien yliarvio.

Väite: Kolmasosa USA:han ulkomailta tuotavasta kalasta on peräisin laittomasta kalastuksesta. Vastaus: Vaikka laiton kalastus on iso ongelma eräillä merialueilla, USA:n markkinoille on vaikea tuoda laitonta kalaa. Myös EU:n alueella on yhä vaikeampaa tuoda laittomasti pyydystettyä kalaa. Saaliiden seurantajärjestelmät (tracing) ovat kehittyneet pitkin harppauksin. Laiton kalastus on kuitenkin edelleen iso ongelma monissa kehittyvissä maissa, missä ei ole riittävästi valvontaresursseja.

On tärkeää, että kuluttajilla on oikea tieto syömänsä ruuan kestävyydestä, jotta he voivat tehdä valintoja.

keskeinen väite, että ainoa ratkaisu merien kalastuksen ja vesiviljelyn aiheuttamiin ongelmiin on se, että ihmiset lopettavan kalan ja muiden merenelävien syönnin, on suorastaan tuhoisa. Meret tarjoavat suurelle määrälle ihmisille ruokaa ja elinkeinoja, ja erityisesti alueilla, joilla ei ole vaihtoehtoja. Kala on terveellinen ja useissa tapauksissa myös kestävä valinta.

Kalan syömisen lopettaminen ei ole oikea tapa korjata teollisen kalastuksen aiheuttamia ongelmia merille. Meriä voidaan hyödyntää kestävästi ja sillä tiellä on jo edistytty. Kestävästi pyydystetyllä ja kasvatetulla kalalla on keskeinen rooli elintarviketurvan takaamiseksi ihmiskunnalle. Suomessa syötävä kala on pääsääntöisesti kestävästi tuotettua. Lähes kaikki merkittävät Itämeren kalastettavat kannat ovat EU:n yhteisen seurannan, arvioinnin ja säätelyn piirissä, ja eräät kalastusmuodot on kokonaan kielletty (mm. ajoverkkopyynti).

Lopuksi todettakoon, että ongelmat on ratkaistava yhdessä, ja se on täysin mahdollista. Kalastusteollisuudella itsellään on ensisijainen velvollisuus osoittaa toimintansa kestäväksi. Tutkimus tuo työkaluja kalastusteollisuudelle kestävyyden turvaamiseksi. Kuluttajat vaativat läpinäkyvyyttä, vastuullisuutta ja luotettavuutta.

• Aas,T.S., Ytrestöyl, T. & Aasgaard, T.E. 2019. Utilization of feed resources in the production of Atlantic salmon (Salmo salar) in Norway: An update for 2016. Aquaculture Reports 15, DOI: 10.1016/j.aqrep.2019.100216
• Amoroso, R.O., Pitcher, C.R., Rijnsdorp, A.D., McConnaughey, R. A., Parma, A.M., Suuronen, P., et al. 2018. Bottom trawl-fishing footprints on the world’s continental shelves. Proceedings of the National Academy of Sciences (PNAS) 115 (43): E10275-E10282. Doi/10.1073/pnas.1802379115
• FAO 2020. The State of World Fisheries and Aquaculture 2020. Sustainability in action. Rome. https://doi.org/10.4060/ca9229en
• Finkbeiner, E..M, Wallace, B.P., Moore, J.E., Lewison, R.L., Crowder, L.B. 2011. Cumulative estimates of sea turtle bycatch and mortality in USA fisheries between 1990 and 2007. Biological Conservation 114(11): 2719-2727. https://doi.org/10.1016/j.biocon.2011.07.033
• Gilman, E., Chaloupka, M., Dagorn, L., Hall, M., Hobday, A., Musyl, M., Pitcher, T., Poisson, F., Restrepo, V. & Suuronen, P. 2019. Robbing Peter to pay Paul: Replacing unintended cross-taxa conflicts with intentional tradeoffs by moving from piecemeal to integrated fisheries bycatch management. Reviews in Fish Biology and Fisheries 29: 93-123.  DOI/10.1007/s11160-019-09547-1.
• Gilman, E., Musyl, M., Suuronen, P., Chaloupka, M., Gorgin, S., Wilson, J., Kuczenski, B. 2021. Highest risk abandoned, lost and discarded fishing gear. Scientific Reports 11: 7195 https://doi.org/10.1038/s41598-021-86123-3
• He, P. & Suuronen, P. 2018. Technologies for the marking of fishing gear to identify gear components entangled on marine animals and to reduce abandoned, lost or otherwise discarded fishing gear.  Marine Pollution Bulletin 129: 253-261
• Hiddink, J.G., Jennings, S., Sciberras, M., Szostek, C.L., Hughes, K.M., Ellis, N., Rijnsdorp, A.D., McConnaughey, R.A., Mazor, T., Hilborn, R., Collie, J.S., Pitcher, R., Amoroso, R.O., Parma, A.M., Suuronen, P. & Kaiser, M.J. 2017. Global analysis of depletion and recovery of seabed biota after bottom trawling disturbance. Proceedings of the National Academy of Sciences (PNAS) 114(31): 8301-8306.
• Hilborn R, Amoroso RO, Anderson CM, Baum JK, Branch TA, Costello C, de Moor CL, Faraj A, Hively D, Jensen OP, Kurota H, Little LR, Mace P, McClanahan T, Melnychuk MC, Minto C, Osio GC, Parma AM, Pons M, Segurado S, Szuwalski CS, Wilson JR, Ye Y. 2020. Effective fisheries management instrumental in improving fish stock status. Proceedings of the National Academy of Sciences 117:2218-2224
• Hua, K. et al. 2019. The Future of Aquatic Protein: Implications for Protein Sources in Aquaculture Diets. One Earth, https://doi.org/10.1016/j.oneear.2019.10.018
• Jambeck, J.R., Geyer, R., Wilcox, C., Siegler, T.R, Perryman, M., Andrady, A., Narayan, R., Law, K.L. 2015. Plastic waste inputs from land into the ocean. Science 347:768-771
• Mazaris, A. D., Schofield, G., Gkazinou, C., Almpanidou, V. & Hays, G.C. 2017. Global sea turtle conservation successes. Science Advance, e1600730
• McConnaughey, R.A., Hiddink, J.G., Jennings, S., Pitcher, C.R., Kaiser, M.J., Suuronen, P., Sciberras, M., Rijnsdorp, A.D., Collie, J.S., Mazor, T., Amoroso, R., Parma, A.M. & Hilborn, R. 2020. Choosing best practices for managing the impacts of trawl fishing on seabed habitats and biota.  Fish and Fisheries 21: 319-337. https://doi.org/10.1111/faf.12431
• Naylor, R.L,  Hardy, R.W, Buschmann, A.H.,  Bush,S.R,  Cao, L., Klinger, D.L.,  Little, D.L,  Lubchenco,  J., Shumway, S.E. & Troell, M. 2021  A 20-year retrospective review of global aquaculture. Nature, vol. 591, pages 551–563. https://www.nature.com/articles/s41586-021-03308-6
• Pérez Roda, M.A., Gilman, E., Huntington, T., Kennelly, S.J., Suuronen, P., Chaloupka, M. & Medley, P. 2019. A third assessment of global marine fisheries discards. FAO Fisheries and Aquaculture Technical Paper No. 633. Rome, FAO. 78 pp.
• Suuronen, P. & Gilman, E. 2020. Monitoring and managing fisheries discards: New technologies and approaches. Marine Policy 116, 103554. DOI: 10.1016/j.marpol.2019.103554
• Worm, B., Hilborn, R., Baum, J.K., Branch, T.A., Collie, J.S., Costello, C., Fogarty, M.J., Fulton, E.A., Hutchings, J.A., Jennings, S., Jensen, O.P., Lotze, H.K., Mace, P.M., McClanahan, T.R., Minto, C., Palumbi, S.R., Parma, A.M., Ricard, D., Rosenberg, A.A., Watson, R., Zeller, D. 2009. Rebuilding Global Fisheries. Science 325: 578-585