Ruokavaliomuutoksen ympäristöhyödyt jäävät rajallisiksi ilman muutoksia maatalouden rakenteissa
Ruokavaliomuutos yksin ei riitä edistämään maatalouden ympäristötavoitteita – tarvitaan myös muutoksia tuotantoon ja maatalouspolitiikkaan, todetaan Luonnonvarakeskuksen (Luke) uudessa synteesiraportissa. Yhdessä nämä muutokset voivat vähentää ympäristövaikutuksia ja ylläpitää kotimaista ruontuotantoa, ruokaturvaa ja huoltovarmuutta.
Ruokavaliomuutoksen vaikutus maatalouden kasvihuonekaasupäästöihin on rajallinen, ellei samalla varmisteta toivottujen muutosten toteutumista myös maataloudessa. Päästöjen vähentämisen kannalta alkutuotanto, erityisesti eloperäisten peltojen viljely ja viljelykäytännöt sekä kotieläintuotanto, on ratkaisevassa asemassa.
”Maatalouden ilmastopäästöjen kehitystä seurataan kansallisesti tuotannon perusteella, ei kulutuksen. Siksi on tärkeää tarkastella sitä, miten ruokavaliomuutos heijastuu maatalouden päästöihin”, toteaa raportin toimittaja, erikoistutkija Merja Saarinen Lukesta.
Ruokavaliomuutoksen rinnalle tarvitaan maatalouspolitiikkaa, joka johtaa sekä maaperän päästöjen vähenemiseen että tuotannon muuttumiseen tavoiteltavaan suuntaan. ”Maatalouden ohjauskeinot ratkaisevat, miten ilmastohyödyt lopulta toteutuvat.”
Puhe ruokavalioihin ja ruokaketjun ympäristövaikutuksista on usein polarisoitunutta. Saarisen mukaan kestävä kulutus voi tukea maataloutta. ”On ymmärrettävää, että ympäristövaikutusten vähentämiseen liittyvien muutosten läpivieminen mietityttää. Lähiaikojen uutisoinnin mukaan suomalaiset ovat tehneet ravitsemussuositusten mukaisia muutoksia ruokavalioonsa, mikä voi samalla vähentää ruokavalion ilmastovaikutuksia. Myös maataloudessa ja elintarviketeollisuudessa tehdään koko ajan ympäristövaikutuksia vähentäviä parannuksia, mutta liiketoimintaa ohjaa kuitenkin viime kädessä kannattavuus. Järkevällä poliittisella ohjauksella pitäisi varmistaa, että kokonaisuus menee käsikädessä oikeaan suuntaan.”
Markkinat ja teollisuus ovat osa kokonaisuutta
Markkinat vaikuttavat siihen, miten kulutuksen muutokset heijastuvat tuotantoon. Hinnat, vientimahdollisuudet ja kotimaisen kysynnän rakenne määrittävät, mitä tuotetaan, mitä raaka-aineita käytetään ja millaisia muutoksia tuotannossa on mahdollista toteuttaa.
”Markkinoiden ohjaus ja arvoketjujen toimivuus vaikuttavat suoraan siihen, missä määrin kulutuksen muutos näkyy tuotannossa. Jos vientikysyntää on riittävästi, suomalaisten ruokavalio ja kotimainen maataloustuotanto voivat poiketa merkittävästikin toisistaan, toteaa raportin toinen toimittaja, erikoistutkija Hanna-Maija Karikallio.
Arvoketjut ovat monissa maataloustuotteissa globaaleja, ja vientimahdollisuudet voivat jopa ohjata tuotannon muutoksia eri suuntaan kuin kotimaisen kulutuksen muutokset. Siksi markkina- ja politiikkavaikutuksia on tarkasteltava yhdessä.
Ympäristökestävyys, ruokaturva ja huoltovarmuus kuuluvat samaan kokonaisuuteen
Synteesiraportti korostaa, että ruoan ympäristövaikutusten ymmärtäminen ja vähentäminen edellyttävät asian tarkastelemista eri tasoilla, tuotteista ja ruokavalioista elintarvikesektoriin ja maatalouteen. Maatalous on keskeisin, koska ympäristövaikutukset realisoituvat siellä.
Samalla kyse on ravitsemuksesta, ruoka- ja ravitsemusturvasta, tuotannon omavaraisuudesta ja huoltovarmuudesta, joiden takia ruoantuotantoa tarvitaan. Kotimainen alkutuotanto muodostaa perustan sekä ruokaturvalle että kestävyyden edistämiselle.
Suomen tavoite ylläpitää korkeaa omavaraisuutta edellyttää, että ruokavaliomuutoksia ja maataloustuotantoa tarkastellaan rinnakkain ottaen huomioon globaalit markkinat. Omavaraisuuden ylläpitäminen edellyttää myös kotimaisen tuotannon taloudellisesta kannattavuutta.
Kuluttajille tämä kokonaisuus näyttäytyy ravitsemustarpeet täyttävinä ruokavalioina ja elintarvikkeina, joiden tuotannon ympäristövaikutukset ovat mahdollisimman vähäiset.
”Kestävän ruokajärjestelmän rakentaminen vaatii ruoka- ja ravitsemusturvan, ympäristötavoitteiden ja maatalouspolitiikan johdonmukaista yhteensovittamista. Kestävien ruokavalioiden muodostaminen edellyttää taas ravitsevien ja ympäristökestävien elintarvikkeiden sekä tiedon saatavuutta elintarvikkeiden kestävyydestä ottaen huomioon sekä tuotantojärjestelmien vaikutukset että ravitsemusnäkökohdat”, Saarinen sanoo.
Kestävä ruokavalio ja ruokajärjestelmä -synteesiraportti kokoaa tutkimustietoa suomalaisen ruokajärjestelmän kestävyydestä ja rakentaa siltaa ravitsemuksen, ympäristöpolitiikan ja maatalouden välille. Raportti tarkastelee ruoan ympäristövaikutuksia ja kestävyyttä kokonaisuutena ja toimii tausta-aineistona myös vuoden 2024 kansallisten ravitsemussuositusten ympäristökestävyysosuuksien tulkinnalle.
