Porolaitumia ja hiilinieluja – entisistä turvetuotantoalueista saadaan monipuolista hyötyä

Erityisesti eteläisellä poronhoitoalueella turvetuotanto ja poronhoito ovat kilpailleet samoista suoalueista. Turvetuotantoalueiden vapautuessa tuotannosta tarvitaan uusia vaihtoehtoja perinteisen metsityksen ja maatalouskäytön lisäksi. Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimus osoitti, että suopohjien palautumista takaisin porolaitumiksi voidaan nopeuttaa siirtoistuttamalla tai kylvämällä porolle mieluisia ravintokasveja.

Turveporo-hanketta vetänyt Luken erikoistutkija Hannu Hökkä korostaa, että tämän tyyppisillä uusilla ratkaisuilla voidaan parantaa sekä poroelinkeinon edellytyksiä että luonnon monimuotoisuutta

– Mikäli suonpohjille palautuva kasvillisuus saa porot kerääntymään niille ruokailemaan, tarve peltojen aitaamiselle voisi vähentyä. Tämä helpottaisi myös porotalouden ja maatalouden välistä ristiriitaa.

Luonnonkasvien siirrolla ja poron ravinnoksi soveltuvien laidunkasvien kylvöllä nopeutettiin porolaitumien palautumista, kun taas paljaan turvepinnan luontainen kasvittuminen oli hidasta.

Tutkimus tehtiin kahdella turvetuotannosta poistuneella alueella Pudasjärvellä ja Yli-Iissä. Porolle mieluisia ravintokasveja siirtoistutettiin koneellisesti syksyllä 2017 ja kylvettiin seuraavana keväänä. Puolet koealueista aidattiin, jotta voitiin selvittää laidunnuksen vaikutusta kasvillisuuden palautumiseen.

Tupasvillan siirtoistutus onnistui hyvin. Sen sijaan järvikortteen ja raatteen alkukehitys oli hidasta siirron jälkeen.

– Näiden suokasvien siirrosta ei ole aiempaa kokemusta, joten olimme tässä suhteessa pilotoijina. Viime viikolla tekemämme tarkistuskäynti osoitti, että kasvit ovat jatkaneet kasvuaan erinomaisesti. Raate jopa kukkii, iloitsee Luken tutkija Oili Tarvainen.

– Järvikorte ja raate kuitenkin leviävät erittäin kosteissa olosuhteissa ojissa ja ojien reunoilla, jotka ovat ainakin osan vuodesta veden alla.

Tarvainen suosittelee helposti leviävän tupasvillan koneellista siirtoistutusta silloin, kun lajia ei esiinny luontaisesti alueella. Laidunkasvien kylvö taas nopeuttaa kasvipeitteen kehittymistä kuivemmilla suonpohjilla, joilla koneiden kantavuus on hyvä.

Sidosryhmien mielipiteiden kartoitus paljasti, että poron ravintokasvien siirto ja kylvö nähtiin lupaavana vaihtoehtona. Toimenpiteiden toteuttaminen isossa mittakaavassa edellyttää kuitenkin vielä paljon kehitystyötä, jotta siitä saadaan kustannustehokasta.

– Poron ravintokasvien siirtoa tai kylvöä voitaisiin toteuttaa osana suopohjien ennallistamistoimia erityisesti kosteikkojen perustamisen yhteydessä, professori Anne Tolvanen toteaa. Tällöin edistetään myös suopohjien palauttamista hiilinieluiksi ja vesilintukosteikoiksi ja siten edesautetaan suopohjien monipuolista käyttöä.

Tolvanen kannustaa rahoitusmahdollisuuksien ja neuvonnan kehittämiseen, jotta maanomistajille voitaisiin tarjota houkutteleva vaihtoehto nyt, kun suopohjia vapautuu nopeasti uuteen käyttöön.

Hiilitase, vesistökuormitus ja monimuotoisuus nousevat jatkuvasti esiin maankäytön vaikutusten arvioinnissa ja ne tulee huomioida myös porolaitumien palauttamisessa. Nurmilaitumet edellyttävät hoito- ja kylvötoimenpiteitä muutaman vuoden välein, mikä pitkällä tähtäimellä kuormittaa sekä ilmastoa että vesistöä enemmän kuin monivuotisten suokasvien käyttö. Toisaalta laidunkasvien kylvö edesauttaa paremmin suopohjien nopeaa kasvittumista ja vähentää ravinteiden ja orgaanisen aineen huuhtoumia vesistöihin lyhyellä aikavälillä.