Lehtipuusekoitus lisää aluskasvillisuuden lajikirjoa ja runsautta havumetsissä

Suomen talousmetsissä kasvaa puiden lisäksi monia muita kasvilajeja kuten varpuja, ruohoja, heiniä ja saroja. Aluskasvillisuus sisältää suuren osan metsien biodiversiteetistä eli lajikirjosta, ja se tuottaa marjasatoja ja monenlaisia muita ekosysteemipalveluja. Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimus osoitti, että metsien käsittelyllä voidaan vaikuttaa kasvilajien monimuotoisuuteen ja runsauteen.

Tutkimuksessa selvitettiin, miten eri tekijät vaikuttavat metsissä kasvavien putkilokasvien lajimäärään sekä ruohokasvien ja mustikan peittävyyteen. Näitä tekijöitä olivat lehtipuiden prosenttiosuus puuston pohjapinta-alasta, puulajien lukumäärä, yli 10 cm paksujen runkojen tiheys hehtaarilla sekä pensaiden peittävyys. Lisäksi tutkittiin, miten lehtipuiden runsaus näkyy metsämaan orgaanisen pintakerroksen ravinnetasossa, jonka indikaattoreina käytettiin kalsiumpitoisuutta ja hiilen suhdetta typpeen. Koivut olivat aineiston tärkein lehtipuuryhmä.

Kun lehtipuiden osuus ja puulajien määrä havumetsissä kasvoi, myös putkilokasvien lajimäärä ja ruohokasvien peittävyys yleensä suurenivat. Edellytyksenä oli puuston riittävän pieni runkotiheys, sillä lisääntynyt varjostus vähensi lehtipuiden hyvää vaikutusta aluskasvillisuuteen (Kuva 1).

Lehtipuut paransivat myös metsämaan ravinteisuutta, sillä koivujen lehtikarikkeesta vapautuu helposti ravinteita metsäekosysteemin kiertoon. Lehtipuiden vaikutus mustikan peittävyyteen vaihteli maantieteellisen sijainnin mukaan. Mustikan peittävyys väheni eteläboreaalisen vyöhykkeen tiheissä ja hämärissä kuusimetsissä, mutta runsastui keskiboreaalisen vyöhykkeen valoisimmissa mäntymetsissä, kun lehtipuiden osuus kasvoi.

– Tutkimus herättää pohtimaan, miten metsiä pitäisi hoitaa, jotta puiden lisäksi myös muut kasvilajit menestyvät. Kasvilajit luovat perustan koko metsän monimuotoisuudelle. Mustikasta saadaan piirasmarjat, mutta mustikka ylläpitää myös pölyttäjähyönteisiä. Niiden runsaus taas vaikuttaa kokonaisvaltaisesti alueen viljelykasvien menestymiseen, Maija Salemaa Lukesta taustoittaa.

Intensiivinen metsätalous on muuttanut metsäkasvillisuuden lajien runsaussuhteita Suomen metsissä. Metsämme ovat järeytyneet ja tihentyneet, mikä on lisännyt latvuskerroksen varjostavuutta. Suuria muutoksia kasviyhteisöjen rakenteessa on tapahtunut avohakkuiden seurauksena, varsinkin, jos metsän uudistamiseen on liittynyt maanpinnan käsittely.

– Vanhat metsienkäyttötavat kuten kaskeaminen ja karjanlaidunnus metsissä loivat monille ruohokasveille ympäristön, jossa oli sopivassa suhteessa lehtipuita, pensaita ja valoa. Nykyään nämä metsänkäyttötavat ovat jo melkein kadonneet kertoo tutkija Juha-Pekka Hotanen.

Tutkimuksessa havaittiin, että lajien lukumäärä oli suurimmillaan kohtalaisen valoisilla kasvupaikoilla, mutta tiheät kuusikot olivat monille lajeille liian hämäriä. Mustikka ja monet ruoholajit menestyvät taas vanhojen metsien puolivarjossa.

Sekametsien suosiminen vähentää luontokadon vaaraa sekä lisää metsien tuhonkestävyyttä ja ilmastonmuutokseen sopeutumista. Aiempien tutkimuksien mukaan koivun osuuden lisääminen 25 prosenttiin saakka parantaa kuusivaltaisen metsän tuottokykyä, joten lehtipuista koituu monenlaisia hyötyjä metsänkasvatuksessa.

Eri kasvilajit hyötyvät tai kärsivät metsien käsittelystä eri tavoin. Lehtipuiden suosiminen, liiallisen tiheyden välttäminen ja pensastiheikköjen laikut luovat vaihtelevia pienympäristöjä kasvilajeille.

– Myös marjakasvien näkökulmasta olisi tärkeää, että metsien käsittelyssä ja hoidossa käytettäisiin entistä monipuolisemmin eri menetelmiä. Voisiko metsänomistajan ratkaisuja metsikkönsä suhteen ohjata myös tavoite turvata ympäristöä pölyttäjähyönteisille, johtava tutkija Päivi Merilä pohtii.