Siirry pääsisältöön

Ahmakannan koossa ei muutoksia edelliseen vuoteen

Seurantajulkistus 19.12.2022
Kuva: Heikki Rytkönen / Vastavalo

Luonnonvarakeskuksen (Luke) arvion mukaan Suomessa oli 390−410 ahmaa kevättalvella 2022. Arvioitu määrä on hieman suurempi kuin vuoden 2021 saman ajankohdan arvio (390−400 ahmaa).

− Suomen ahmakannan yksilömäärä on noin kymmenkertainen 1990-luvun alun tilanteeseen verrattuna. Kannan vahvistuminen on ollut aiempaa nopeampaa viimeksi kuluneiden kahden vuosikymmenen aikana, kertoo tutkimusprofessori Ilpo Kojola Lukesta.

− Ahma rauhoitettiin vuonna 1982. Ahmakannan runsastuminen on noudatellut rauhoitetun eläinlajin kannan kasvulle ominaista asteittain kiihtyvän populaatiokasvun mallia. Toistaiseksi ahmakannalla on ollut riittävästi tilaa ja ravintoa todetun kaltaiseen runsastumiseen, Kojola jatkaa.

Poronhoitoalueen ahmakannasta on pyydetty viime vuosina 4−8 yksilöä vuosittain.

Ahman kanta-arvio pohjautuu riistakolmiolaskentoihin ja Ylä-Lapissa toteutettuihin aluelaskentoihin. Riistakolmioaineistossa todennäköisin yksilömäärä vuonna 2022 oli 355-365 ahmaa, johon lisättiin aluelaskentoihin ja havaintoihin pohjautuva arvio Ylä-Lapin ahmakannasta (35-45 yksilöä). Näin Suomen ahmakannan kokonaisarvioksi hahmottui 390-410 yksilöä, mikä asettuu samaan suuruusluokkaan kuin vuotta aiempi arvio (390-400 yksilöä). Ahmakannan runsauden muutokset näkyvät aineistoissa vasta tarkasteltaessa useamman vuoden aikajänteitä.