Siirry pääsisältöön

Energian kulutus väheni maa- ja puutarhataloudessa

Maa- ja puutarhataloudessa kulutettiin energiaa 7 515 gigawattituntia vuonna 2023. Maa- ja puutarhatalouden osuus Suomen energian kokonaiskulutuksesta oli kaksi prosenttia. Tiedot maa- ja puutarhatalouden energiankulutuksesta vuodelta 2023 kerättiin maatalouden rakennetutkimus -tilastokyselyn yhteydessä talvella 2023–2024. Kyselyyn vastasi noin 13 000 tilaa. Tutkimus tehdään kolmen-neljän vuoden välein. 

Koko maa- ja puutarhatalouden energiankulutuksesta on sähkön osuus vajaa viidennes ja moottoripolttoöljyn osuus noin kolmannes. Vaikka maatilojen määrä vähenee, niin käytössä olevan maatalousmaan ala on säilynyt ennallaan. Tämä tarkoittaa yhä pidempiä ajomatkoja pelloille. 

Maa- ja puutarhatalous sähköistyy ja sähkön kulutus on ollut kasvussa pitkällä aikavälillä.  Vaikka peltotyöt tehdään edelleen valtaosin öljykäyttöisillä koneilla, ovat akkukäyttöiset työkoneet tulleet tilojen muihin töihin. Kasvihuonevihannesten ympärivuotinen viljely ja erityisesti valotus kuluttavat paljon sähköä, joka tosin osin voidaan hyödyntää lämmityksessä. Vuonna 2024 sähkön käyttö kasvihuoneyrityksissä kasvoi vajaaseen 800 gigawattituntiin, mikä vastaa noin 40 000 sähkölämmitteisen omakotitalon sähkönkulutusta vuodessa. 

Koska viljatiloja on paljon, niiden kokonaisenergian kulutus on myös kaikkein suurinta. Peltokasvitilat käyttivät energiasta lähes 40 prosenttia, lypsykarja- ja kasvihuoneyritykset molemmat noin viidenneksen. Tilakohtaisesti suurimmat kulutuskuvut ovat kasvihuonetuotannossa sekä sika- ja siipikarjatuotannossa. Tämä näkyy myös alueellisesti: eniten energiaa käytetään Etelä-Pohjanmaan, Varsinais-Suomen ja Pohjanmaan maakunnissa.