Vanhojen puutarhojen perennat ovat vuosikymmenien saatossa sopeutuneet vallitseviin ilmasto-olosuhteisiin, tauteihin ja tuholaisiin. Perennan säilymistä on voinut edesauttaa myös tieto kasvin alkuperän liittymisestä sukulaisten tai tuttujen elämän historiaan, jolloin sitä on vaalittu erityisen huolella.
Osa perennoista lisääntyy siemenistä, osa kasvullisesti. Siemenistä kehittyvillä uusilla yksilöillä on aina hivenen toisistaan poikkeavia geeniyhdistelmiä ja parhaiten vallitseviin olosuhteisiin sopeutuvat kasvikannat säilyvät heikompien karsiutuessa pois.
Paras tapa säilyttää perinteisiä perennojamme on kasvattaa niitä puutarhoissa.
Tarhapäivänlilja kukkii runsaasti kirkkaankeltaisin kukin kesäkuun alkupuolelta juhannukseen asti. Päivänliljat viihtyvät auringosta puolivarjoon, mutta ne eivät kestä juurella seisovaa märkyyttä. Muutoin tarhapäivänliljat ovat helppohoitoisia kasveja, jotka leviävät rönsyistä ja peittävät näin hyvin kasvualustansa. Apricot-lajike (1892) on yksi vanhimmista jalostetuista tarhapäivänliljoista, jonka brittiläinen George Yeld sai risteyttämällä kaksi eri päivänliljalajia. Niiden sukulaisia, kelta- ja rusopäivänliljoja, on istutettu puutarhoihimme jo 1700-luvulla.
Juhannuspionia on pitkään viljelty erityisesti Suomessa ja muissa Pohjoismaissa ja sitä tavataan usein viljelyjäänteenä vanhoilla pihoillamme. Sitä tiedetään myydyn Suomessa ainakin 1800-luvulla taimistoissa. Kasvin lajitiedoista ja syntyhistoriasta on ollut kirjallisuudessa monenkirjavaa tietoa. Lajimäärityksen sekä lajikenimen Nordic Paradox se sai norjalaisen pioniasiantuntijan Mari Marsteinin kuvaamana 2000-luvulla. Luken geneettinen tutkimus vahvisti Marsteinin määrityksen, sillä juhannuspioninäytteet asettuivat samaan ryhmään vuoripioninäytteiden kanssa.
Juhannuspioni on kukkiessaan 40–50 cm korkea pystykasvuinen perenna, jonka himmeän vihreät lehdet ovat karvaiset. Violetin purppuranväriset kerrannaiset kukat kohoavat selvästi lehdistön yläpuolelle tanakoiden ja verrattain pitkien kukkavarsien ansioista. Juhannuspionit kukkivat kesäkuun alkupuolella yleensä ennen juhannusta.
Juhannuspioni on hyvin sitkeä ja helppohoitoinen perenna, joka ei vaadi tukea. Se lisääntyy hiukan kasvattamalla versoja suoraan varastomukuloistaan. Juhannuspioni kannattaa istuttaa vettä läpäisevään maahan, koska se ei siedä liiallista märkyyttä.
Syysasteri on punaliilakukkainen perenna, joka kukkii elokuun loppupuolelta aina pakkasiin asti. Se on 120–130 cm korkea melko härmän kestävä syysasterilajike.
Syysasteri kannattaa istuttaa tuoreeseen, hikevään maahan. Liian paahteinen paikka altistaa härmälle. Syysasterit ovat hyviä medenlähteitä perhosille. Se on helppohoitoinen perenna, joka ei tarvitse esimerkiksi jakamista.
Harmaamalvikki on harmahtavalehtinen, helppohoitoinen perenna, jonka silkinhohtoiset vaaleanpunaiset kukat houkuttelevat perhosia heinäkuun puolivälistä elokuulle asti. Yli metrin korkuisena ja tanakkavartisena se sopii hyvin taustakasviksi aurinkoiseen ja vettä läpäisevään maahan perustettuun perennapenkkiin.
Harmaamalvikkia on viljelty suomalaisissa puutarhoissa jo pitkään ja koska se lisääntyy myös siemenestä, siitä esiintyy keskenään erilaisia kantoja. Kotipuutarhojen harmaamalvikkikannat edustavat siten lajin monimuotoisuutta Suomessa ja ne kannattaa säilyttää tuleville sukupolville. Lajia tavataan luonnonvaraisena kasvina jokivarsipensaikoissa esimerkiksi Pohjois-Italiassa ja Saksassa.
Siperiankurjenmiekka on lehtevänä noin metrin korkuinen, pystykasvuinen, mätästävä perenna, joka viihtyy aurinkoisella paikalla tuoreessa tai kosteassa kasvupaikassa. Sen voi istuttaa myös savimaalle.
Eri siperiankurjenmiekkakantojen kukkien värin sinisen syvyys vaihtelee keskisinisestä melko tummaan, myös valkokukkaisia siperiankurjenmiekkoja tavataan. Kukinta ajoittuu touko-kesäkuun vaihteesta juhannukseen.
Siperiankurjenmiekkoja on käytetty koristekasvina 1800-luvun alkupuolelta lähtien ja se sopii erityisesti ryhmäkasviksi tai vesiaiheiden äärelle. Sitä tavataan luonnonlajina märillä niityillä ja tulvarannoilla esimerkiksi Etelä-Ranskassa, Sveitsissä ja Turkissa.
Lapinnauhusta on kasvatettu pitkään Pohjois-Suomessa, jossa se ennättää kukkia hyvin. Lajikkeen alkuperä on tuntematon, lähimmät nauhusten suvun luonnonvaraiset kasvupaikat löytyvät Itä-Karjalasta.
Suurten kasvualustan hyvin peittävien munuaismaisten lehtien yläpuolelle nousevat pitkät keltaiset tähkämäiset kukinnot, jotka houkuttelevat runsaasti hyönteisiä. Kukinta-aika on heinä-elokuun vaihteesta syyskuulle. Kasvin voi istuttaa monenlaisiin valo-olosuhteisiin tuoreeseen maahan, myös savimaa käy. Lapinnauhus ’Hietala’ on helppohoitoinen ja se ei vaadi jakamista.
Vanhoja perennoja voi ihailla esimerkiksi Luken Wendlan puutarhassa, Jokioisilla, jonne on kerätty Jokioisten kartanon vanhoja kasvikantoja. Useilla taimistoilla on näytemaita, joissa perennoihin voi myös tutustua ja Avoimet puutarhat -teemapäivänä moni yksityispuutarha avaa ovensa kävijöille.
Luke huolehtii kotimaisten puutarhakasvien monimuotoisuuden turvaamisesta. Puutarhatalouden kasvigeenivarojen pitkäaikaissäilytykseen valitaan perinnöllisesti ja alueellisesti monimuotoista kasviainesta, joka on hyvin sopeutunut pohjoisiin kasvuolosuhteisiimme.
Blogin toinen kirjoittaja FL Sirkka Juhanoja on tutkinut puutarhakasveja Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa ja sittemmin Lukessa vuosina 1985-2020. Lisätietoa tutkimusten tuloksista:
Katso myös: Pionien sukupuu
Tutkija Saara Tuohimetsä
puh. +358295322353, sähköposti: saara.tuohimetsa@luke.fi
Kommentit
Esikoita on viljelty Suomessa kauan, erityisesti pihaesikot voivat olla vanhaa kantaa. Ne voivat olla joko yksivärisiä tai kukan keskustan ja reunan väri voi olla eriväriset. Hienoa, jos sinulla on vanha esikko puutarhassasi!
Jos löydät tietoa jommankumman kasvin iästä ja se osoittautuu yli 50 -vuotiaaksi, halutessasi kerro kasvistasi meille verkkolomakkeella: www.luke.fi/ilmoitakasvi. Esikkojen geenivarakokoelmaa meillä ei vielä ole, mutta olemme tunnistaneet säilyttämisen tarpeen ja muutaman vuoden sisällä esikoista saattaa tulla vielä kuulutus. Tällöin sinun kasvisi tiedot on jo meillä ja voimme silloin palata asiaan!
Terveisin Merja Hartikainen, Luke, kasvigeenivarat