Ennallistaminen on suunnan muuttamista

Ennallistamisen yhteydessä minulta kysytään usein: mihin hetkeen luonnon nykytilaa verrataan ja millainen on lähtötilanne, jonka kaltaiseksi luonto pitäisi palauttaa?

Kysymys on hyvin ymmärrettävä, mutta luonnon ja etenkin sisävesien näkökulmasta myös osittain harhaanjohtava. Joet ja järvet elävät jatkuvassa muutoksessa: virtaamat vaihtelevat, tulvat muovaavat uomia ja valuma-alueen muutokset heijastuvat veden laatuun. 

Kun luontaiseen vaihteluun lisätään ihmistoiminnan vaikutukset, kuten ojitus, metsätalous, maatalous, jokien perkaus ja vesirakentaminen, on selvää, että yksittäisen ”oikean” vertailuvuoden osoittaminen on käytännössä mahdotonta. Lisäksi ilmaston lämpeneminen muuttaa vesistöjä ja lajien levinneisyyksiä.

Ei yhtä vertailuvuotta

Sisävesissä muutokset ovat syntyneet vähitellen, erityisesti viimeisen sadan vuoden aikana. Valuma-alueen muutosten lisäksi vesien rakentaminen ja säännöstely ovat monin paikoin katkaisseet vaelluskalojen kulkuyhteydet niiden lisääntymis- ja syönnösalueiden välillä. Tästä näkökulmasta ajatus yhdestä tarkasta vertailuvuodesta yksinkertaistaa todellisuutta liikaa.

Jos lähtökohdaksi otettaisiin täysin luonnontilainen vesistö, vertailu veisi aikaan ennen merkittäviä ihmisvaikutuksia, mutta ei siltikään yhteen tiettyyn vuoteen. 

Yksittäistä vuosilukua olennaisempaa on se, mitä on menetetty: luonnollinen virtaamavaihtelu, veden kirkkaus, elinympäristöjen monimuotoisuus ja kalojen vapaa kulku. 

Ennallistamisessa onkin kyse enemmän suunnan muuttamisesta kuin yksittäisestä hetkestä. 

Tavoitetila antaa suunnan

Myös vertailua tarvitaan. Ilman käsitystä tavoitetilasta ennallistamisella ei ole selkeää suuntaa, eikä toimenpiteiden onnistumista voida arvioida. Tässä yhteydessä puhutaan usein referenssitilasta, eli arviosta siitä, millainen vesistö olisi ilman merkittävää ihmistoiminnan vaikutusta.

Referenssitilan määrittely ei ole yksinkertaista. Suomessa täysin luonnontilaisia virtavesiä ei juurikaan enää ole, eikä historiallista tietoa useinkaan ole saatavilla. Siksi referenssitila rakentuu tutkimustiedon, mallinnuksen ja asiantuntija-arvioiden varaan, eräänlaiseksi parhaaksi mahdolliseksi kuvaksi siitä, miten järjestelmä toimisi luonnollisemmin.

Luonnontieteellisen tarkastelun rinnalla keskustelussa esiintyy myös hallinnollisia vertailuvuosia. Ennallistamisasetuksen kansallisessa toimeenpanossa vertailukohdaksi on määritetty vuosi 1995, jolloin Suomi liittyi EU:hun. Vapaasti virtaavien jokien pituuksia tarkastellaan vuoden 2020 perusteella. Nämä ovat kuitenkin ennen kaikkea hallinnollisia rajapyykkejä eivätkä kuvauksia luonnon toiminnallisesta tilasta.

Milloin ennallistaminen pitäisi aloittaa ja lopettaa?

Mitä aiemmin ennallistaminen aloitetaan, sitä paremmat ovat onnistumisen edellytykset. Muutokset kasaantuvat ajan myötä, ja samalla palautuminen vaikeutuu, joskus niin paljon, että alkuperäisiin toimintoihin ei enää päästä.

Toisaalta työssäni näkee myös sen, että vesistöt palautuvat hitaasti. Valuma-alueella tehdyt toimet alkavat näkyä veden laadussa vähitellen, ja kalakantojen elpyminen vie vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Joissakin tapauksissa, kuten vaelluskalojen luontaisen elinkierron palauttamisessa, kyse on lisäksi isoista yhteiskunnallisista valinnoista, jotka liittyvät vesivoiman tarpeeseen ja rakennettuihin jokiympäristöihin.

Ennallistaminen ei ole yksittäinen hanke, vaan pitkäjänteinen prosessi.

Lopulta keskeinen kysymys ei ole, mihin vuoteen palataan tai milloin työ valmistuu. Tärkeämpää on, että ymmärretään, mitkä tekijät vesistöjen ja vaelluskalojen tilaa rajoittavat ja että toimet kohdistetaan niihin.

Ennallistamisen aikajänne kulkee menneestä tulevaan. Se auttaa hahmottamaan, mitä on menetetty, mutta ennen kaikkea sitä, millaisia vesistöjä haluamme lapsillemme jättää.