Tutkittu tieto lähiluonnon hyvinvointivaikutuksista käyttöön

Tutkimustieto luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutuksista tulisi ottaa entistä vahvemmin ja kokonaisvaltaisemmin mukaan niin valtakunnalliseen politiikan muotoiluun kuin alueelliseen ja paikalliseen maankäytön suunnitteluun ja päätöksentekoon. Poikkihallinnollinen yhteistyö eri ministeriöiden, hyvinvointialueiden ja kuntien välillä on avainasemassa.

Ympäristöministeriö valmistelee kansallista luonnon monimuotoisuusstrategiaa ja luonnon virkistyskäytön strategian toimenpideohjelmaa. Näillä on monia yhtymäkohtia luonnon terveysvaikutusten edistämiseen. Poikkihallinnollinen yhteistyö auttoi luonnon virkistyskäyttöstrategian teossa – se on laajapohjainen työ, jossa mukana on ollut useita ministeriöitä, kuntia ja muita tahoja. Myös sosiaali- ja terveysministeriö on sisällyttänyt luonnon osaksi useaa strategiaa ja toimintaohjelmaa.

Strategiatyön ulkopuolella hallinnonalat ovat päivittäisessä työssään kuitenkin vahvasti erillään. Kuntatasolla päätöksentekijöitä on eri ohjausryhmissä eivätkä kaikki välttämättä ole saman pöydän äärellä. Kun lähiluontoon vaikuttavia päätöksiä tehdään useilla taholla ja tasoilla, on luonnon ja asukkaiden lähiluontosuhteen kannalta tärkeää määritellä yhteiset tavoitteet ja tunnistaa lähiluonnon konkreettiset hyödyt. Jos esimerkiksi kaavoitetaan 20 tonttia, niin kuinka tätä voidaan verrata taloudellisesti tilanteeseen, jossa alue säilytetään lähiluontona ja alueen asukkaat saavat tästä terveyshyötyjä? Olennainen kysymys on, miten näitä vaihtosuhteita määritellään ja arvotetaan päätöksenteossa. 

Tarvitaan uusia keinoja ja mittareita tuoda luonto päätöksentekoon 

Syyskuun 28. ympäristöministeriössä järjestetyssä ’Monimuotoisen lähiluonnon yhteiskunnalliset vaikutukset’ -tilannekuvaseminaarissa nousi esiin ennen kaikkea tarve maankäytön poikkihallinnolliselle instrumentille, joka toisi eri hallinnonalojen valmistelijat ja päättäjät yhteen tarkastelemaan lähiluontoa tilannekohtaisesti mutta kokonaisvaltaisesti. Jos on yhteinen ymmärrys ja yhteiset tavoitteet, vaikeitakin asioita voidaan ratkaista ja ottaa käyttöön kunnianhimoiset keinot. 

Valtiohallinnon tasolla pitäisi olla taloudellisia kannusteita kunnille ottaa luonto huomioon. Kunnissa on jo nyt käytössä kaavoituksen instrumentteja, esimerkiksi erilaisia siniviherkertoimia välttämättöminä pidettyjen raja-arvojen mittaamiseen, ja mahdollisesti luonnon monimuotoisuus -ohjelmia. 

Toiseksi on mietittävä, miten kansalaisten asenne ja arvostus yhdistetään kaavoitukseen eli miten otetaan huomioon alueiden tärkeys asukkaille. Metsien arvostus on suomalaisten mielissä korkea – ja lähimetsillä on myös todistetusti eniten terveys- ja hyvinvointivaikutuksia muihin kaupunkien viheraluetyyppeihin verrattuna. Metsien ilmastohyödyt ovat jo ainakin osittain mukana kaupunkisuunnittelun laskelmissa, mutta terveys- ja hyvinvointipuolelle tarvitaan konkreettisia mittareita. Lisäksi luonnon mielenterveyshyödyillä on valtava taloudellinen vaikutus, mutta näkyykö tämä kaavoituksessa tai budjetissa?

Keinoja lähiluonnon lisäämiseen on monia ja niiden vaikuttavuutta pitää osata mitata oikein. Esimerkiksi joissain lähiöissä liikutaan luonnossa vähemmän kuin muissa. Näillä alueella lähiluonnon lisääminen ei välttämättä lisää hyvinvointi- tai terveysvaikutuksia, jolloin kaavoitus ei ole oikea keino eikä viheralueiden määrä oikea mittari.

On myös olennaista nähdä erilaiset maankäyttöratkaisut kokonaisuuksina ja tunnistaa monihyötyisyys. Ei kannata tehdä erikseen mikrobipuistoja immuunipuolustuksen parantamiseen ja mielenterveyspuistoja henkisen hyvinvoinnin parantamiseen, vaan on vaikuttavampaa laittaa hyödyt yhteen ja perustaa yksi puisto, joka toteuttaa molemmat tavoitteet. Esimerkiksi Turussa on kehittelyssä ja toteutuksessa Biodiversiteettipuisto-konsepti, jonka tarkoituksena on yhdistää hyötyjä eri toimijaryhmille ja luonnolle itselleen. 

Erityishuomiota pitäisi kohdistaa etenkin lapsiin ja nuoriin, sillä luontosuhde muodostuu jo varhaisessa iässä ja toisaalta ihmisiin, jotka eivät luonnossa tarkoituksella kulje, mutta joiden tulisi saada nauttia lähiluonnon terveys- ja hyvinvointivaikutuksista. Lapsen näkökulman tärkeys korostuu myös siinä, miten luonnon terveys- ja hyvinvointihyötyjä tarkasteltaessa mittakaava voi olla hyvin pieni – päiväkodin hiekkalaatikollakin voi olla suuri merkitys lasten hyvinvoinnille, mikäli hiekkaan lisätään monimuotoisuutta ja lasten immuunipuolustus paranee. 

Uusi luontoterveysohjelma Suomeen?

Aloitteellisuutta tarvitaan kaikilla tasoilla. Kun presidentti Niinistö kannusti liikkumaan, niin iso joukko kansalaisia kuunteli ja lähti mukaan Töölönlahtea kiertämään. Päättäjien, kaupunkisuunnittelijoiden, sote-sektorin ja usean muun tahon tuleekin edistää luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutusten käytäntöönpanoa omalla tahollaan. 

Monet muistavat Pohjois-Karjala projektin. Kun pelkkä tieto ei riitä, tarvitaan valtavirtaistamista. Pohjois-Karjala projekti oli vaikuttava, sillä se iskostui ihmisten mieliin ja tuotti suomalaisille hyväksyttävissä olevia ohjeita ja suosituksia. Esimerkiksi uusi alueellinen ja monitahoinen luontoterveysohjelma voisi kannustaa suomalaisia tarttumaan toimeen. Toisaalta valtakunnallinen ohjelma voisi tuoda mukanaan rahoitusta hyvinvointialueille ja kunnille eri keinojen toimeenpanoon. Alueellinen pilotti toisi alhaalta kokemuksia ja tutkittuja vaikutuksia valtakunnalliseen ohjelmaan. 

Tällainen alueellinen tai valtakunnallinen ohjelmatoiminta kytkisi strategiatoiminnan ja yksittäiset instrumentit yhteen, myös kilpailullisesti. Kaupunkien maine on yksi merkittävä tekijä kaupunkien houkuttelevuuskilpailussa. ”Naapurikateus” on tuttua ja myös kunnat seuraavat muiden kuntien toimintaa. Isoista kaupungeista otetaan usein mallia ja myös kansainväliset vertailut voivat kirittää tekemään asioita paremmin tai nopeammin. Hyvä kilpailu ja pelillistäminen voisivat saada aikaan nopeitakin tuloksia ja tällä voisimme saada myös Suomea esille maailmalla.