Pohjolassa on vankkaa nautakarjatalouden ja jalostuksen osaamista

Ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden väheneminen, kulutustottumusten muutos ja kilpailu resursseista haastavat nautakarjataloutta. Kyky sopeutua nousee arvoonsa olosuhteiden muuttuessa. Suomi ja Pohjoismaat ovat edelläkävijöitä nautojen kokonaisvaltaisessa jalostuksessa.

Maapallon väkiluvun ennustetaan kasvavan liki 10 miljardiin vuoteen 2050 mennessä, mikä tarkoittaa huomattavan suurta lisäystä ruoantarpeeseen. World Resources -instituutin ennusteen mukaan kyseessä on kaloreina mitattuna 69 prosentin lisäys vuoden 2006 tasoon nähden. Vaikka länsimaiden väestön ruokavalio muuttuisi kasvispainotteisemmaksi, samaan aikaan monien maiden väestön elintaso nousee, ja maailman maito- ja lihatuotteiden kulutuksen ennustetaan lisääntyvän 20-30 %.

Väestönkasvuun ja elintason parantumiseen liittyvien haasteiden lisäksi maapallon ilmasto muuttuu, ja sääilmiöiden äärevyys lisääntyy. Monin paikoin viljelyolosuhteet voivat muuttua paljonkin. Tärkeään asemaan nousee kyky sopeutua vaihteleviin olosuhteisiin.

Samaan aikaan kuluttajat haastavat enenevässä määrin ruoantuotantoa perustumaan eettisesti kestävämmälle pohjalle. Eläinten ja maan hyvinvointi sekä maapallon elonkirjon kaventuminen herättävät huolta ja vaikuttavat myös kuluttajien ostopäätöksiin pakottaen koko ruoantuotantojärjestelmän reagoimaan. Kilpailu niukoista resursseista on nostanut myös esiin kysymyksen eläinten rehuista: onko oikein syöttää eläimille rehua, jonka ihmiset voisivat suoraan käyttää itse ravinnossaan?

Olemme siis globaalisti haastavassa tilanteessa, jossa meidän pitää tuottaa entistä enemmän ja tehokkaammin ruokaa, mutta se on myös tuotettava entistä ympäristöystävällisemmin, eläinten ja maan hyvinvointi huomioiden. Tuotannon on oltava myös viljelijöille kannattavaa. Kuinka tämä toteutetaan? Mikä on Suomen rooli tässä kaikessa nautakarjatalouden kannalta katsottuna?

Tarkastellaan ensin suomalaisen maanviljelyn erityispiirteitä. Suomen maapinta-alasta on alle 10 % viljelykäytössä EU:n keskitason ollessa yli 40 % luokkaa. Suomen maataloustuotannon vahvuutena on ollut perinteisesti eläintuotanto. Maailman pohjoisimpana maatalousmaana emme ole voineet kilpailla kasvinviljelyn satotasoissa esimerkiksi Keski-Euroopan kanssa. Lisäksi noin kolmannes Suomen pelloista soveltuu parhaiten nurmiviljelyyn. Tämän takia erityisesti naudat ovat kotieläimistä tärkeässä roolissa, koska ne ovat ensi sijassa karkearehun hyödyntäjiä tähän erikoistuneen ruoansulatuselimistönsä ansiosta. Nautojen avulla voimme saada hyvälaatuista valkuaista myös sellaisilta pelloilta, jotka eivät sovellu muiden kasvien viljelyyn. Nauta ja nurmi kuuluvat yhteen.

Nautojen avulla voimme saada hyvälaatuista valkuaista myös sellaisilta pelloilta, jotka eivät sovellu muiden kasvien viljelyyn. Nauta ja nurmi kuuluvat yhteen.

Nurmet ovat tärkeitä myös siksi, että ne parantavat maan kuntoa ja sitovat ravinteita maahan estäen sekä eroosiota että valumia vesistöihin. Lisäksi nurmet vähentävät kasvihuonekaasupäästöiltään ongelmallisten turvepeltojen päästöjä. Monilajikkeiset nurmet ja laiduntaminen ylläpitävät myös luonnon monimuotoisuutta. Laiduntamisella onkin tärkeä rooli monien uhanalaisten perinnebiotooppien ylläpitäjänä. Tässä Suomella olisi parannettavaa, sillä laidunnuksen määrä on vähentynyt. Laidunnuksen soisi lisääntyvän sekä eläinten hyvinvoinnin edistäjänä että luonnon monimuotoisuuden parantajana. Erityisesti eteläiseen Suomeen tarvittaisiin lisää laiduntavia eläimiä ja toisiinsa integroitua kasvinviljelyä ja kotieläintuotantoa, mikä potentiaalisesti parantaisi myös Itämeren rannikkovesien tilannetta.

Vaikka maataloutemme on painottunut kotieläimiin, Suomen kotieläintiheys on kuitenkin kaukana monien Keski-Euroopan maiden tilanteesta, eikä meillä ole esimerkiksi Alankomaiden kaltaisia ongelmia pohjavesien nitraattipitoisuuden tai maatalouden ammoniakkipäästöjen suhteen. Suomen etuna on myös runsaat vesivarat: kokonaisveden käytöstä vain 5 % allokoituu maataloudelle. Globaalisti vastaava luku on noin 70 %. Meille siis sopii tuotanto, joka on vesi-intensiivistä.

Suomalaisen kotieläintuotannon vahvuutena on ollut myös eläinten terveyden ja hyvinvoinnin huomiointi. Suomi ja muut Pohjoismaat ovat herättäneet vuosikymmeniä kansainvälistä huomiota lypsylehmien kokonaisvaltaisella jalostuksella. Sen on mahdollistanut tietojen laajamittainen keruu. Lehmiltä kerätään maitotuotoksen ja sen koostumuksen lisäksi tietoja hedelmällisyydestä, terveydestä ja rakenneominaisuuksista. Suurin osa tiloista kuuluu tähän niin kutsuttuun tuotostarkkailuun. Jalostusstrategiamme ansiosta olemme voineet jalostaa samaan aikaan niin tuotosta kuin myös terveyttä, hedelmällisyyttä ja kestävyyttä.

Muut maat ovat pikkuhiljaa muuttaneet jalostusohjelmiaan pohjoismaisten käytäntöjen mukaisiksi, koska tuotosominaisuuksiin voimakkaasti keskittyvän jalostuksen on huomattu olevan lyhytnäköistä ja vaikuttavan epäedullisesti moniin muihin eläinten hyvinvointiinkin vaikuttaviin ominaisuuksiin. Vuonna 2019 lypsylehmien jalostukseen otettiin mukaan myös rehunsäästöindeksi, jonka avulla voidaan jalostaa rehunsa tehokkaasti hyödyntäviä lehmiä. Tämä parantaa entisestään lypsykarjan ympäristökestävyyttä ja vähentää maidontuottajien rehukustannuksia.

Voikin sanoa, että pohjoismainen lypsylehmien jalostusohjelma on erinomainen esimerkki vastuullisesta jalostuksesta, joka johtaa myös ympäristötehokkuudeltaan parhaimpaan lopputulokseen. Tällä tiellä jatkamme edelleen, koska genomivalinta ja digitalisaatio mahdollistavat monien sellaisten ominaisuuksien jalostamisen, joita ei aiemmin pystytty huomioimaan esimerkiksi mittaamisen kalleuden tai työläyden takia. Eläimiltä kerätään entistä enemmän tietoja navettaan tulleen automatiikan avulla, ja korvamerkin laiton yhteydessä saatavasta kudospalasta voidaan kerätä genomitietoa eläimen jalostusarvon määrittämiseksi entistä tarkemmin.

Genomivalinta ja digitalisaatio mahdollistavat monien sellaisten ominaisuuksien jalostamisen, joita ei aiemmin pystytty huomioimaan esimerkiksi mittaamisen kalleuden tai työläyden takia.

Tutkimusnavetoihin on viime vuosina asennettu esimerkiksi 3D-kameroita tiedonkeruuseen. Kameroiden avulla voidaan muun muassa tunnistaa lehmiä ja mitata niiden kokoa ja kuntoluokkaa sekä syödyn rehun määrää. Myös lehmäkohtaisia metaanipäästöjä pystytään mittaamaan useammallakin erilaisella mittauslaitteella. Tavoitteena on ymmärtää entistä paremmin lehmän pötsin fysiologian, karkearehujen ja metaanintuotannon välistä yhteyttä ja mahdollisuuksia vähäpäästöisten lehmien jalostusvalintaan. Ensin on kuitenkin varmistettava, ettemme samalla aiheuta haittaa eläinten kyvylle hyödyntää karkearehuja tai heikennä eläinten hyvinvointia muullakaan tavoin. Sensoriteknologia taas mahdollistaa eläinten käyttäytymisen, muun muassa aktiivisuuden, mittauksen. Toivon mukaan voimme tulevaisuudessa jalostaa myös luonteeltaan optimaalisia lypsylehmiä: leppoisia, rohkeita, ei turhasta stressaavia.

Suomen nautaketjun etuna on ollut myös se, että suurin osa Suomessa kulutetusta naudanlihasta tulee lypsykarjatalouden kautta sonnivasikoina, poistolehminä ja -hiehoina. Huonoimmat lehmät, joilta ei haluta jälkeläisiä maidontuotantoon, tuottavat myös enenevässä määrin vasikoita, jotka ovat liharoturisteytyksiä. Tällaisten vasikoiden teurasominaisuudet ovat puhtaita lypsyrotuisia parempia. Lisäksi naudanlihantuotannon ympäristöjalanjälki jakaantuu sekä maito- että lihakiloille, toisin kuin sellaisissa maissa, joissa naudanliha tulee pääasiassa erikoistuneen lihakarjan kasvatuksen kautta. Voi siis sanoa, että me olemme tässäkin mielessä resurssitehokkaita.

Suomi ei ole kuitenkaan omavarainen naudanlihan suhteen ja noin 21 % siitä tuodaan ulkomailta. Lypsylehmien määrä on ollut jo pitkään vähenemässä, joten vajeen ei ole ennustettu pienenevän. Niinpä liharotuisten emolehmien määrä on kasvanut maltillisesti viime vuosina, mutta niiden määrä ei ole vielä riittävä, jotta Suomi olisi omavarainen. Vaikka märehtijät on viime vuosina leimattu ympäristöpahiksiksi, asia ei ole mustavalkoinen, ja osaoptimointi on vaarallista tässä globaalisti haastavassa tilanteessa. Märehtijöillä on paikkansa erityisesti alueilla, jotka soveltuvat parhaiten nurmille, joko viljellyille tai luonnonlaitumille ja vaikkapa ranta-alueiden suojavyöhykkeille.

Märehtijöillä on paikkansa erityisesti alueilla, jotka soveltuvat parhaiten nurmille, joko viljellyille tai luonnonlaitumille ja vaikkapa ranta-alueiden suojavyöhykkeille.

Suomella olisi siis kaikki avaimet rakentaa vastuullisen tuotantonsa pohjalta laatubrändi myös vientiin sekä maitotuotteina että naudanlihana ja viedä näitä tuotteita sinne, missä tarve, markkinat ja arvostus kestävästi tuotettuja tuotteita kohtaan kohtaavat. Yhdistettynä luomutuotantoon tuotteille olisi mahdollista saada edelleen lisäarvoa. Ehkä hieman yllättäen lähimmät naudanlihan vientikohteet ovat aivan naapurissa. Ruotsi ja Tanska eivät kumpikaan ole omavaraisia naudanlihan suhteen, ja niihin viedään jo nyt Suomesta lihaa.

Koska Suomi on ollut vahvasti ja viisaastikin kansalliseen ruokaturvaan keskittynyt maa, meidän taitomme brändäämisessä ja vientimaana ovat kuitenkin olleet puutteelliset. Globaalit megatrendit kuitenkin haastavat meidät näkemään rajojemme ulkopuolelle ja katsomaan kokonaiskuvaa. Vahvuuksiin keskittyminen on viisautta ja niistä voi olla ylpeä.