Monipuinen metsä

Kasvupaikka ja metsän kehitysvaihe luovat vaihtelua metsäekosysteemeihin. Myös ihmistoiminnan vaikutus metsien puulajistoon on suuri. Sotien jälkeen metsien rakennetta alkoi merkittävässä määrin muovata metsänviljely ja sen kulloinkin suosimat puulajit. Puulajien ominaisuudet vaikuttavat siihen, millainen on kunkin puulajin seuralaislajisto. Yksipuolinen puulajisto yksipuolistaa myös muuta metsälajistoa.

Suomen metsissä kasvaa luontaisina lähes 30 puulajia, mutta valtaosa niistä on harvalukuisia kasvaen lähinnä sekapuina eteläisimmän Suomen metsissä. Eri puulajit viihtyvät tai kilpailun seurauksena joutuvat kasvamaan erilaisilla kasvupaikoilla. Puuston tilavuuden perusteella yleisin puulajimme mänty pystyy parhaiten kasvamaan kuivilla ja karuilla mailla, myös ravinneköyhillä soilla, kun taas kuusi ja rauduskoivu vaativat hyvin kasvaakseen selvästi rehevämmän kasvupaikan. Hieskoivun salainen ase on sen kyky kasvaa myös kosteilla turvemailla, mikä onkin tehnyt siitä maamme runsaslukuisimman puulajin. Jalot lehtipuut, kuten tammi ja vaahtera, ovat kaikkein krantuimpia kasvupaikkansa suhteen – ne vaativat kasvupaikakseen lehtoa.

Kasvupaikan lisäksi metsän puulajikoostumukseen vaikuttaa ratkaisevasti sen kehitysvaihe eli asema sukkessiossa. Taimikoissa ja nuorissa metsissä ovat usein vallitsevina lehtipuut, karummilla mailla myös mänty, mutta varttuneemmista metsistä lyhytikäiset lehtipuut vähitellen väistyvät ja havupuut, erityisesti kuusi, yleistyvät. Varjoa sietävänä puulajina kuusi on kilpailukykyinen ja valtaa vähitellen myös karuja kasvupaikkoja. Luonnontilaisissa metsissä metsäpalo, myrsky tai muu häiriö palauttaa tilanteen alkupisteeseen, ja sukkessio lähtee uudelle kierrokselle lehtipuuvaltaisesta taimikosta.

Varjoa sietävänä puulajina kuusi on kilpailukykyinen ja valtaa vähitellen myös karuja kasvupaikkoja.

Suomen alueen metsät ovat kuitenkin olleet jo tuhansien vuosien ajan ihmistoiminnan vaikutuksen alaisina. Yksittäisten tarve- ja polttopuiden ottamisen lisäksi metsiä alettiin jo varhain hakata kaskiksi ja raivata pelloiksi. Kaskeaminen ja peltojen raivaus kohdistuivat erityisesti ravinteikkaimpiin kasvupaikkoihin, mikä on johtanut vaateliaiden jalojen lehtipuiden harvinaistumiseen. Myös metsissä vapaana laiduntanut karja muovasi tehokkaasti metsien rakennetta valikoimalla syötäväkseen maistuvimmat lehtipuut. Metsiä on hyödynnetty jo satoja vuosia myös muun muassa sahatavaran ja tervan tuottamiseen, mutta noin 150 viimeisen vuoden aikana metsien taloudellinen hyödyntäminen on muuttunut järjestelmälliseksi ja laaja-alaiseksi nykyaikaisen metsäteollisuuden kehittymisen myötä.

Sahatavaran ja tervan aikakaudella käyttöpaineet kohdistuivat lähinnä mäntyyn, mutta myöhemmin erityisesti selluloosan valmistuksen käynnistyttyä myös kuuselle alettiin antaa arvoa metsätaloudessa. Koivu oli pitkään hyljeksitty puulaji, ”metsien valkoinen valhe”, mutta senkin arvostus alkoi nousta 1960-luvulta alkaen.

Viljelyllä merkittävä vaikutus metsien puulajeihin

Sotien jälkeisenä aikana metsien puulajikoostumukseen alkoi enenevässä määrin vaikuttaa poistuman lisäksi myös se, mitä sinne tuotiin. Suurten avohakkuiden myötä metsiä ryhdyttiin näet laajaperäisesti viljelemään, jolloin ihmisen toiminta alkoi vaikuttaa syntyvän uuden metsän puulajikoostumukseen.

Eri aikoina eri puulajit ovat olleet suosiossa metsänviljelyssä. Mänty oli pitkään vallitseva puulaji, mutta kuusen osuus on noussut voimakkaasti viimeisten 20 vuoden aikana niin, että se on ollut vuodesta 2005 lähtien yleisin viljelty puulaji. Päänäyttelijöiden männyn ja kuusen ohella sivuroolissa on ollut koivu, jota 1990-luvun alussa viljeltiin enimmillään 18 000 hehtaaria vuodessa (15 prosenttia kokonaisviljelypinta-alasta). Muut puulajit ovat olleet lähinnä kuriositeetteja enimmillään muutaman sadan hehtaarin vuotuisilla viljelypinta-aloillaan.

Muut puulajit ovat olleet lähinnä kuriositeetteja enimmillään muutaman sadan hehtaarin vuotuisilla viljelypinta-aloillaan.

Tätä nykyä lähes 90 % Suomen metsistä on talouskäytössä. Vuosittain niissä tehdään noin 150 000 hehtaaria uudistushakkuita, josta yli 80 % viljellään. Viljelyllä on siis hyvin merkittävä vaikutus metsiemme puulajikoostumukseen, vaikka metsässä olosuhteet eivät koskaan olekaan täydellisesti ihmisen kontrollissa. Näin ollen viljelytaimikossakin on aina tietty osuus luontaisesti syntyneitä muiden kuin viljellyn puulajin taimia.

Puulajin suosioon viljelyssä vaikuttaa monta tekijää: eri puulajien raakapuun hintasuhteet, viljelymateriaalin saatavuus, viljelytekniikka ja viljelyn onnistumisen varmuus. Metsänviljelyn alkuaikojen männynviljelyn suosio johtui silloin käytössä olleesta kulotukseen ja kylvöön perustuneesta viljelyketjusta. Nykyisen kuusibuumin takana on kuusen kestävyys hirvituhoja vastaan ja hyvin toimiva uudistusketju, eikä kuusipuutavaran hyvä hintakehitys varmasti ainakaan heikennä sen suosiota.

Puulajin suosioon viljelyssä vaikuttaa monta tekijää: eri puulajien raakapuun hintasuhteet, viljelymateriaalin saatavuus, viljelytekniikka ja viljelyn onnistumisen varmuus.

Tilastotarkastelussa on tietenkin aina otettava huomioon myös se, että eri aikoina viljely saattaa painottua erilaisille kasvupaikoille tai myös alueellisesti eri tavoin. Itse asiassa alueellisessa tarkastelussa Suomi jakaantuu kahtia; Pohjois-Suomi on hyvin vahvasti männyn valtakuntaa, kun taas kuusen viljelyn osuus on kasvanut nimenomaan Etelä-Suomessa. Lapissa männyn viljelyn osuus on yli 80 % pinta-alasta, kun taas esimerkiksi Hämeessä ja Pohjois-Savossa kuusen osuus on yli 70 %.

Metsäekosysteemin runkona puut

Puut muodostavat metsän keskeisimmän osan, selkärangan, jonka varaan koko metsäekosysteemin toiminta rakentuu. Puilla on runsaasti seuralaislajeja, jotka hyödyntävät niitä ravintonaan, kasvualustanaan tai pesäpaikkanaan. Suuri määrä sieniä toimii yhteistyössä puiden kanssa sienijuurten kautta, ja puiden karike ruokkii hyvin suuren maaperäeliöstön, joka hajottaa kariketta ja vapauttaa samalla niihin sitoutuneet ravinteet takaisin puiden käyttöön. Osa näistä seuralaislajeista on erikoistunut hyödyntämään vain yhtä tai muutamaa puulajia, joten jos puulajisto yksipuolistuu, samoin käy myös niistä riippuvaiselle eliöstölle. Kuusen viljelyn suosiminen voi kaventaa monimuotoisuutta, erityisesti silloin kun kuusta viljellään rehevimmillä kasvupaikoilla, joilla myös monet lehtipuut viihtyvät hyvin.

Osa seuralaislajeista on erikoistunut hyödyntämään vain yhtä tai muutamaa puulajia, joten jos puulajisto yksipuolistuu, samoin käy myös niistä riippuvaiselle eliöstölle.

Puiden erilaiset ekologiset ominaisuudet, esimerkiksi erilainen varjostus ja karikkeen ravinnepitoisuus, vaikuttavat metsän aluskasvillisuuden, maaperäeliöstön ja sienten lajistoon. Kun siis monipuolistetaan viljeltävien puulajien valikoimaa, mahdollistetaan myös monipuolisempi puista riippuvainen lajisto. Monien taloudellisesti vähämerkityksellisten mutta luonnon kannalta merkittävien lajien, kuten pihlajan ja raidan, osuutta voidaan kasvattaa myös yksinkertaisesti jättämällä niitä kasvamaan taimikonhoidossa ja hakkuissa. Tälle on tietenkin edellytyksenä, että hirvieläinkanta on sellaisella tasolla, että näillä lajeilla on tulevaisuus edessään niiden selvittyä sahanterästä.