Ilmastopolitiikan ohjauskeinojen ohjattava muuhunkin kuin kustannustehokkuuteen

Ilmastopolitiikan halutaan tuottavan ilmastollisia hyötyjä mahdollisimman pienin taloudellisin kustannuksin. Pelkkä taloudellinen tehokkuus ei kuitenkaan takaa politiikkakeinon yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä tai sen käytännön toteutettavuutta. Ohjauskeinojen tueksi toivotaan myös kokonaisvaltaista ympäristövaikutusten tarkastelua.

Teksti: Jussi Uusivuori ja Aino Assmuth, Luke sekä Suvi Huttunen, SYKE

Kustannustehokkuuden vaatimuksen rinnalle ovat nousseet ilmastopolitiikan ekologisia, sosiaalisia ja oikeudellisia vaikutuksia korostavat painotukset. Ilmastopolitiikka ei saa olla haitallista luonnon monimuotoisuudelle tai aiheuttaa vesistökuormitusta; politiikkakeinojen tulee olla laajasti hyväksyttyjä ja kansalaisia yhdenvertaisesti kohtelevia. Lisäksi niiden tulee olla oikeudellisesti yhteensopivia kansallisen ja Euroopan Unionin lainsäädännön kanssa sekä hallinnollisesti riittävän kevyitä.

Hiilestä kiinni -ohjelmaan kuuluvassa, Luken koordinoimassa Hilmari-hankkeessa on tartuttu tähän haasteeseen konkreettisesti. Monitieteellinen tutkijaryhmä arvioi metsiin ja maankäyttösektoriin kohdistuvien ohjauskeinojen toteutuskelpoisuutta niiden taloudellisten, ekologisten, sosiaalisten ja oikeudellisten ominaisuuksien ja vaikutusten näkökulmista.

Tarkastelussa on monipuolinen valikoima erilaisia ohjauskeinoja, kuten julkiset tuet ja maksut, kaavoitus- ja hankintapolitiikka, yksityisen ja julkisen sektorin sopimuksiin perustuvat ympäristörahastot sekä yksityisen sektorin hiilikompensaatiomarkkinat.

Tutkijoiden lisäksi sidosryhmät ja käytännön toimijat osallistuvat hankkeessa politiikkakeinojen kehittämiseen. Marraskuussa 2021 hanke järjesti politiikkadialogin, jossa tutkijoiden alustamaa ohjauskeinovalikoimaa työstettiin yhdessä eteenpäin. Tilaisuudessa oli laaja edustus metsäalan hallinnosta, järjestöistä ja yrityksistä.

Toimien vaikuttavuuden ja hyväksyttävyyden näkökulmista osallistujat nostivat tärkeään rooliin ilmastovaikutusten mittaamisen ja päästövähennysten aidon lisäisyyden, toisin sanoen sen, että päästöt eivät lisäänny toisaalla, kun niitä jossain vähennetään. Näihin nähtiin liittyvän vielä epävarmuutta ja tiedontarpeita.

Ohjauskeinojen tueksi toivottiin myös konkreettisia arvioita niiden taloudellisista vaikutuksista ja kokonaisvaltaista ympäristövaikutusten tarkastelua. Lisäksi tulisi pohtia keinojen yhteisvaikutuksia, jotta vältettäisiin keskenään kilpailevien ohjauskeinojen luominen. Toisaalta keskusteluissa tunnistettiin, että erilaiset kestävyystavoitteet saattavat vaatia osin ristiriitaisia keinoja, ja käytännössä haasteita tuottaa myös päätöksenteon siiloutuneisuus.

Osallistujat nostivat esiin olennaisia havaintoja keinojen kohdistumisesta erilaisille toimijoille. Pelkästään metsänomistajia ohjaamalla ei välttämättä vielä saavuteta riittäviä päästövähennyksiä. Sen sijaan on tärkeää kiinnittää huomioita keinojen käytännön toimivuuteen, ymmärrettävyyteen ja kannustavuuteen esimerkiksi juuri metsänomistajan näkökulmasta.

Itse ohjauskeinojen ohella keskusteluissa koettiin arvokkaaksi mahdollisuus päästä pohtimaan asiaa erilaisia näkökulmia edustavien ihmisten kanssa. Metsiä koskevan yhteiskunnallisen keskustelun polarisoituminen, sekä myös poliittisten päättäjien tuottama eri suuntiin vetävä keskustelu metsien ilmastopolitiikasta luo epävarmuutta tulevaisuuteen. Rakentavan viestinnän ja keskusteluilmapiirin luomiselle on siis tilausta.

Erilaisten näkökulmien sovittaminen yhteen eri tieteenalojen lähtökohdista tuotetun tutkimustiedon kanssa tuottaa hankkeelle kiinnostavan haasteen, jota lähdemme yhdessä seuraavien vuosien aikana ratkomaan. Yhteistyö käytännön toimijoiden kanssa jatkuu keväällä erityisesti metsänomistajille suunnatuissa keskusteluissa sekä laajemman toimijajoukon haastatteluin.