Kirjoittajat:
Blogikirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä edusta Luonnonvarakeskuksen virallista kantaa.
Geologinen nettonolla tavoitteeksi kansallisessa ilmastopolitiikassa
Maailman johtavat ilmastonmuutostutkijat ovat ottaneet voimakkaasti kantaa sen puolesta, että niin sanotut luontaiset hiilinielut irrotettaisiin fossiilisten päästöjen ja pysyvien hiilenpoistojen tuottamasta hiilitaseesta kansallisessa kasvihuonekaasujen taselaskennassa ja kansallisissa ilmastotavoitteissa. Vaatimukselle on esitetty selkeät tiedepohjaiset perustelut.
Tiedelehti Naturessa julkaistiin äskettäin ilmastonmuutostutkijoiden artikkeli (Allen et al.), jossa ehdotetaan selkeiden erojen luomista passiivisten ja aktiivisten hiilidioksidipoistojen välille. Kirjoittajien mukaan nykyiset kasvihuonekaasujen laskentajärjestelmät sisällyttävät passiivisen, esimerkiksi metsien hiilinielujen tuottaman hiilensidonnan osaksi nettonollalaskelmia. Passiivinen hiilensidonta on seurausta lähinnä ilmakehän lisääntyneen hiilidioksidipitoisuuden tuottamasta lannoitusvaikutuksesta ja osittain myös ilmaston lämpenemisen seurauksena pidentyneestä kasvukaudesta. Se ei siis ole seurausta aktiivisista, ihmisen tuottamista ilmastotoimista.
Näin ollen ilmastoa lämmittävien päästöjen jatkuminen ylläpitää myös tätä passiivista hiilensidontaa. Siksi passiivisten nielujen sisällyttäminen kansallisiin ilmastotavoitteisiin on harhaanjohtavaa. Vaikka näennäinen hiilineutraalius saavutettaisiin näiden nielujen avulla, jäljellä olevien päästöjen ilmastoa lämmittävä vaikutus jatkuisi silti, eikä tavoite olisi todellisuudessa toteutunut. Tämän vuoksi passiivisen hiilensidonnan sisällyttäminen laskentaan on voinut jopa hidastaa ilmastonmuutoksen hillintää.
Toisessa tuoreessa Nature-artikkelissa (Brunner et al.) osoitetaan, että hiilivarastoilta vaaditaan vähintään tuhannen vuoden pysyvyys, jotta ne riittäisivät fossiilisten päästöjen kumoamiseen. Toisin sanoen, ainoastaan pysyvät hiilenpoistot ovat riittäviä kompensoimaan fossiilisia päästöjä. Luontaiset, esimerkiksi metsien hiilinielujen tuottamat hiilivarastot eivät täytä näitä pysyvyyskriteereitä.
Ratkaisuksi näihin ilmastopoliittisiin ongelmiin Allen et al. esittävät ilmastotavoitteita, jotka perustuvat todelliseen, ”geologiseen” hiilineutraaliuteen. Sen saavuttamiseksi kansallisessa laskennassa fossiilisten päästöjen kompensointiin hyväksyttäisiin pelkästään pysyvät, teknologisilla hiilinieluilla tuotetut aktiiviset hiilenpoistot. Luontaisilla hiilinieluilla olisi myös oma roolinsa, mutta ne tukisivat, eivät korvaisi, fossiilisten päästöjen vähentämistä ja pysyviä hiilenpoistoja. Aktiiviset maankäytön nielutoimet, kuten metsitys ja metsien kasvun parantaminen, erotettaisiin passiivisesta hiilensidonnasta, ja ne voisivat kompensoida tilapäisiä, esimerkiksi maankäytön muutoksen hiilidioksidipäästöjä, kuten myös lyhytikäisen kasvihuonekaasun metaanin tuottamia päästöjä.
Vaikka Suomi on ilmastopolitiikassaan riippuvaisempi luontaisista hiilinieluista kuin suurin osa muista maista, tämä uusi tiedepohjainen laskentatapa tarjoaisi mahdollisuuksia myös Suomelle. Suomi on jo lähes hiilidioksidineutraali sähköntuotannossa, ja myös jäljellä olevien fossiilisten päästöjen (esimerkiksi liikenne) nopeaan vähentämiseen on hyvät edellytykset. Ennen kaikkea Suomella on runsaasti potentiaalia tuottaa geologiseen hiilineutraaliuteen vaadittavia pysyviä hiilenpoistoja.
Suomen vahvuus geologisen nettonollan saavuttamisessa olisi merkittävässä biopohjaisen hiilidioksidin poistossa. Pelkästään suurimpien biotuotantolaitosten potentiaali hiilidioksidin talteenottoon vuosittain on yli 20 megatonnia hiilidioksidia. Tämä määrä varastoituna kompensoisi siis vastaavan määrän fossiilisia päästöjä.
Meillä Suomessa ei kuitenkaan ole omaa mittavaa geologista varastointikapasiteettia käytössä, joten sen suhteen olisimme riippuvaisia muista maista, kuten Norjasta. Lisäksi hiilidioksidin talteenoton ja varastoinnin arvoketjut ovat vasta rakentumassa, joten tehtävää, kehitettävää ja sovittavaa on vielä runsaasti ennen geologisen nettonollan saavuttamista. Valmistelut teknologisten hiilinielujen hyödyntämiseen Suomessa olisi aloitettava kuitenkin jo nyt, mikäli aiomme pitää kiinni hiilineutraalisuustavoitteistamme. Oli tavoite sitten geologinen nettonolla tai ei, vuosikymmen on tässä kontekstissa lyhyt aika.
Mikä sitten on maankäytön nielujen rooli Suomessa? Näitä nieluja voitaisiin esimerkiksi käyttää maatalouden ja jätteenkäsittelyn metaanipäästöjen ja maatalouden ja turvetuotantoalueiden maaperän hiilidioksidipäästöjen kompensoimiseen. On kuitenkin syytä huomata, että metsien nielu heikkenee jatkuvasti puuston ikääntymisen, puuston lisääntyvän kuolleisuuden ja lisääntyvien maaperän päästöjen seurauksena. Siksi on mahdollista, että geologisia hiilenpoistoja voidaan joutua osittain käyttämään myös maankäytön päästöjen kompensointiin.