Siirry pääsisältöön

Sanna Marttinen jatkaa Tulanetin toiminnanjohtajana

Uutinen 1.12.2022
Taggar:
Sanna Marttinen. Kuva: Veikko Somerpuro.

Filosofian tohtori Sanna Marttinen on valittu tutkimuslaitosten yhteenliittymä Tulanetin toiminnanjohtajaksi toimikaudelle 2023–2027. Sanna Marttinen on toiminut Tulanetin toiminnanjohtajana myös nyt päättyvällä viisivuotiskaudella.

Olen iloinen, että pääsen jatkamaan vaikuttavassa ja mielenkiintoisessa tehtävässäni. Tutkimuslaitoksilla on ihan keskeinen rooli pitää yllä yhteiskunnan turvallisuutta ja uudistaa elinkeinoja ratkaisukeskeisen tutkimuksen avulla. Tästä meidän pitää aktiivisesti muistuttaa päättäjiä, sanoo Sanna Marttinen. Samalla hän iloitsee Tulanet-laitosten johtajien ja asiantuntijoiden tiivistyneestä yhteistyöstä.

Tulanetin sisällä toimii parisen kymmentä vertaisverkostoa, joissa tieto ja hyvät käytännöt liikkuvat matalalla kynnyksellä, kertoo Marttinen.

Marttinen on suorittanut tohtorin tutkinnon ympäristötieteiden alalta ja hänen kotiorganisaationsa on Luonnonvarakeskus (Luke). Ennen toiminnanjohtajan tehtäviä Marttinen on työskennellyt erilaisissa tutkimus- ja kehitystehtävissä. Hän on johtanut useita kotimaisia ja kansainvälisiä poikkitieteellisiä hankkeita, joihin on sisältynyt yhteistyötä niin hallinnon toimijoiden kuin yritystenkin kanssa.

Toiminnanjohtajan tehtävä oli haettavana syyskuussa ja se oli tarkoitettu Tulanet-yhteenliittymään kuuluvien tutkimuslaitosten henkilöstölle. Tehtävään haki määräaikaan mennessä viisi henkilöä.