FT Otso Huitu aloittaa suurpetoekologian tutkimusprofessorina – tuore professori pääsee aitiopaikalle kehittämään suurpetotutkimusta ja sidosryhmäyhteistyötä
Luonnonvarakeskuksen (Luke) uudeksi suurpetoekologian tutkimusprofessoriksi on nimitetty FT, dosentti Otso Huitu. Hän aloittaa tehtävässään 1.5.2026. Huitu tuo tehtävään laajan kokemuksen pohjoisten ekosysteemien populaatio- ja yhteisöekologisesta tutkimuksesta sekä pitkäaikaisesta tutkimusjohtamisesta riista-alalla.
Huitu on syntynyt Säkylässä vuonna 1974. Perustutkintonsa ekologiasta ja ympäristönhoidosta (FM) hän suoritti Jyväskylän yliopistossa vuonna 2000. Pro gradu -tutkielma käsitteli suden ravinnonkäyttöä, ja sen ohjaajana toimi Lukesta pari vuotta sitten eläköitynyt tutkimusprofessori Ilpo Kojola. Huitu väitteli filosofian tohtoriksi Turun yliopistossa vuonna 2003 ekologian alalta.
Pitkä ura riistaekologia-ryhmän päällikkönä
Huitun tutkijanura Metsäntutkimuslaitoksessa ja sittemmin Lukessa alkoi vuonna 2006 keskittyen muun muassa pikkunisäkkäiden kannanvaihteluihin ja niiden valtakunnalliseen seurantaan ja myyrätuhoihin metsätaloudessa. Luke-vuosien aikana Huitu on toiminut tutkimustyön ohella myös Riistaekologia-ryhmän päällikkönä.
Tutkimusaiheisiin ovat kuuluneet muun muassa kasvi–kasvinsyöjä‑vuorovaikutukset, ilmastonmuutoksen vaikutukset, loiset ja taudit sekä eläinten luonnonvaroille aiheuttamat vahingot.
Innolla kohti aktiivista sidosryhmäyhteistyötä
Uuteen tehtävään hakeutumisen keskeinen motiivi oli mahdollisuus paneutua syvällisesti Suomen suurpetojen ekologiaan. Kiinnostuksen kohteina ovat erityisesti suurpetojen käyttäytyminen, niiden vuorovaikutukset elinympäristöjen ja muiden lajien kanssa sekä kohtaamiset ihmisten kanssa ja näistä aiheutuvat vahingot.
”Minulle opetettiin aikanaan, että tutkijan olisi hyvä vaihtaa mallilajiaan tai tutkimuskohdettaan kahdesta kolmeen kertaa uransa aikana. Nyt aika tuntui oikealta”, Huitu kertoo.
Tavoitteena on tuottaa ajantasaista ja luotettavaa tietoa lajien kannan tilasta ja siihen vaikuttavista tekijöistä kestävän kannanhoidon ja yhteiskunnallisen päätöksenteon tueksi.
”Suurpetoaiheiden parissa toimiva tutkija- ja sidosryhmäyhteisö suhtautuu aiheeseen intohimoisesti. On todella motivoivaa päästä toimimaan sen ytimeen kansallisesti ja kansainvälisesti”, Huitu toteaa.
Ihmisten ja suurpetojen lisääntyvät kohtaamiset haastavat myös tutkimusta
Suurpetotutkimuksen ajankohtaisiksi haasteiksi Huitu nostaa kasvavien ja levittäytyvien kantojen myötä lisääntyvät ihmisten ja suurpetojen kohtaamiset. Näillä on vaikutuksia muun muassa maatalous- ja kotieläinvahinkoihin, porotalouteen, koettuun turvallisuuteen ja pelkoihin. Erityisesti karhukannan kasvu ja leviäminen vaativat tarkkaa seurantaa ja tutkimuspohjaista hallintaa. Myös porovahinkojen voimakas kasvu herättää kysymyksiä, joiden perimmäiset syyt tunnetaan toistaiseksi puutteellisesti.
”Lisäksi suurpetojen rooli ekosysteemien huippupetoina nähdään usein yksipuolisesti negatiivisena, vaikka ne ovat keskeinen osa saalislajien luonnonvalintaa ja niillä voi olla vaikutusta myös kasvinsyöjien aiheuttamien vahinkojen vähentämiseen metsä- ja maataloudessa”, Huitu muistuttaa.
Vapaaehtoisvoimin kerätty aineisto jatkossakin korvaamattoman tärkeää
Huitu korostaa, että jatkossakin tärkeässä roolissa tutkimuksessa on laaja-alaisen aineistonkeruun vahvistaminen ja täydentäminen, havainnointi- ja DNA-aineistot mukaan lukien. Muuttuva suurpetotilanne hyötyisi Huitun mukaan GPS-pohjaisten seurantamenetelmien laajemmasta käytöstä, esimerkiksi karhujen pannoituksesta levittäytyvän kannan alueilla ja susien seurannasta piensorkkaeläinvaltaisessa Lounais-Suomessa.
”Onnistunut tutkimus edellyttää tiivistä vuorovaikutusta ja dialogia tutkijoiden, kansalaisten, sidosryhmien ja riistahallinnon kanssa. Erityisesti vapaaehtoisvoimin kerättävät havainnot ja näytteet ovat korvaamattoman tärkeä aineistolähde ja sen toiminnan jatkuminen on turvattava jatkossakin”, Huitu toteaa.
Huitu toivoo, että myös laadukkaaseen perustutkimukseen löytyy resursseja.
”Kaikilla lajeilla puuttuu paljon kriittistä perusekologista tietoa syntyvyyteen, kuolleisuuteen ja liikkumiseen vaikuttavista tekijöistä. Näiden selvittäminen edellyttäisi pitkäkestoista sitoutumista aineiston keruuseen sekä sen rahoittamiseen”, Huitu pohtii.