Siirry pääsisältöön

Luonnonvarakeskus tarkasteli puutavaran säilyttämisen tuhoriskejä – metsätuholaki muuttui

Metsätuholain tarkoituksena on metsien hyvän terveydentilan ylläpitäminen ja metsätuhojen torjuminen. Ilmaston muuttuessa lakia on kuitenkin päivitettävä, sillä etenkin tuhohyönteiset reagoivat muuttuneeseen ilmastoon nopeasti. Tuhohyönteiset ovat myös avaintekijä lahopuun luomisessa, jolloin täytyy tasapainotella tuhoriskin ja monimuotoisuushyötyjen välillä. 

Tutkimus osoitti pahimmat tuhoriskit

Tutkimuksessa todettiin, että takarajoja kuusipuutavaran kuljettamiseen pois metsistä oli aikaistettava, jotta tukkien kaarnan alla kasvavat kirjanpainajat eivät ehdi levitä ympärysmetsiin. Syynä tähän oli kirjanpainajatuhojen kannalta suotuisien sääolosuhteiden yleistyminen. 

Mäntyjen kohdalla vastaavaa tuhoriskiä ei havaittu siitä huolimatta, että lämpötilat ovat jo pitkään olleet männyn kaarnakuoriaisille, ytimennävertäjille, suotuisia. Laji ei tutkimuksen mukaan ollutkaan vakava tuhonaiheuttaja pienten puupinojen ympärillä, vaan mäntyä voitaisiin säilyttää metsissä jopa nykyistä suurempia määriä. Tämä auttaisi metsälogistiikkaa sekä lisäisi hyönteisten määrää metsissä. 

Tutkimus meni käytäntöön, kun lakimuutos astui voimaan

Tutkimustieto koostettiin tutkimusraportiksi sekä tutkimusartikkeliksi, joiden pohjalta maa- ja metsätalousministeriö laati ehdotuksen metsätuholain muutoksesta. Ehdotus mukaili tutkijoiden suosituksia – eli saatuja tutkimustuloksia – lähes sellaisenaan. Uusi metsätuholaki astui voimaan 1.1.2022. Erikseen tehty kustannusanalyysi osoitti, etteivät muutokset aiheuta merkittäviä lisäkustannuksia etenkään verrattuna tilanteeseen, jossa kirjanpainajatuhot lisääntyisivät.

Laaditusta lakiehdotuksesta ei annettu eriäviä lausuntoja. Tämä osoitti, että tutkimukseen pohjaavaa tietoa arvostetaan etenkin silloin, kun uutta tietoa ollaan viemässä käytäntöön lain kautta. Tapaus oli myös oiva esimerkki siitä, että päättäjät ovat valmiita kuuntelemaan tutkijoiden viestiä siitä, kuinka muuttuva ilmasto meihin vaikuttaa ja kuinka siihen tulee reagoida. 

Takarajoja kuusipuutavaran kuljettamiseen pois metsistä oli aikaistettava, jotta tukkien kaarnan alla kasvavat kirjanpainajat eivät ehdi levitä ympärysmetsiin.

Tuhoriski metsissä väheni, toistaiseksi

Lakimuutos tulee vähentämään puutavaran varastoinnista koituvaa metsätuhoriskiä sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä. Lisäksi muutos toi selvästi esiin, että metsätuholain kaltaisten lakien toimivuutta tulee voida tarkastella sitä mukaa, kun ilmastossa ja ympäristössä havaitaan selviä muutoksia. Näiden muutosten huomiotta jättäminen voi tehdä laeista toimimattomia. 

“Tapaus oli erinomainen esimerkki siitä, kuinka tutkimus saatiin käytäntöön ja kuinka se loi hyvän pohjan tulevaa varten. Etenkin, kun metsätuhotilanteen ennakoidaan pahenevan tulevina vuosikymmeninä”, hankkeen vastuututkijat Tiina Ylioja ja Markus Melin kommentoivat.