Siirry pääsisältöön

Kotimaisen kasvistuotannon lisääminen vahvistaisi huoltovarmuutta

Kotimaisessa kasvistuotannossa on kasvumahdollisuuksia, mutta tuotannon lisääminen vaatii muutoksia koko ketjussa. Tuotannon paikallinen vahvistaminen edistäisi ruokajärjestelmän kestävyyttä ja resilienssiä sekä tukisi huoltovarmuutta.  

Kasvisten tuotanto on taloudellisesti merkittävä tuotantosuunta Suomessa, joten selvitimme, miten kasvisten tuotantoa voitaisiin kysynnän kasvaessa lisätä. Myös uudistuneet ravitsemussuositukset tukevat siirtymää kohti runsaampaa ja monipuolisempaa kasvisten käyttöä. Kasvupotentiaalia arvioidaan olevan myös vientimarkkinoilla. Vuosina 2020–2024 puutarhatuotannon osuus (sisältäen myös koristekasvit) oli keskimäärin lähes puolet (45 %) kasvintuotannon yhteenlasketusta tuotosta.   

Kasvintuotannon kasvattaminen ja alueellinen hajauttaminen tukisivat huoltovarmuutta, sillä nykyinen tuotanto on varsin keskittynyttä. Riskien hallinnan kannalta olisi tärkeää, että kysynnän kasvaessa tuotanto voisi laajentua nykyisten keskittymien ulkopuolelle. Kasvistuotannon mahdollisuudet olisikin otettava huomioon alueiden elinkeinopolitiikassa. 

Lisäksi kannattava yritystoiminta on edellytys elinvoimaisen tuotannon jatkuvuudelle ja laajenemiselle. Tuottajien heikko neuvotteluasema arvoketjussa hidastaa alan kehitystä ja heikentää sen vetovoimaa. On myös tarvetta parantaa toimijoiden talous- ja myyntiosaamista sekä vuorovaikutusta ketjun sisällä luottamuksen rakentamiseksi. 

Listasimme politiikkasuositukset toimialan elinvoimaisuuden ja kasvun varmistamiseksi: 

  1. Kasvisten tuotantoa on edistettävä eri puolilla maata huoltovarmuuden ja riskienhallinnan vahvistamiseksi  
  2. Kannattavuuden nostaminen edellyttää talousosaamista ja tuottajien neuvotteluaseman parantamista  
  3. Teknologisen osaamisen lisääminen ja investoinnit vaativat tukea ja neuvontaa  
  4. Alan vetovoimaa on parannettava kasvun mahdollistamiseksi  
  5. Kasvisten kulutusta on edistettävä  
  6. Kasvistuotanto on otettava keskeiseksi osaksi ruoantuotannon strategioita