Lehtikuusen lahonkestävyyden "maaottelu" Suomi-Siperia – tilanne tasan 15 vuoden jälkeen

Jo kauan sitten Siperiasta kantautui sellaisia tietoja, että jos mökki rakennetaan lehtikuusihirsistä, sen voi tehdä suoraan mullan päälle eikä se lahoa. Lehtikuuseen hurahtaneet ruotsalaiset kävivät tarkistamassa asian paikan päällä pari vuosikymmentä sitten. Hyvä lopputulos lienee johtunut siitä, että parin kuukauden mittaisen kesän aikana mikään puulaji ei ehdi lahota – ja liekö muita puulajeja ollut ikiroudan maassa tarjollakaan.  Joka tapauksessa lehtikuusen puuaine sai hyvän lahonkestävyyden maineen.

Lehtikuusen viljelykokeet aloitettiin Karjalan kannaksella 1720-luvulla. Tavoitteena oli tuolloin laivanrakennuspuun kasvattaminen. Keisari oli tilannut tammimetsän, mutta itsepäisen saksalaisen konsultin johdolla tammimetsikön sijaan istutettiinkin lehtikuusikko. Hänen mielestään lehtikuusi oli Pohjolan tammi. Metsikkö, joka vieläkin on pystyssä Raivolan kylän lähellä, menestyi hyvin ja siitä kerätyllä siemenellä istutettiin uusia metsiköitä Kiteelle, Evolle ja Punkaharjulle.

Suomessa arvioidaan olevan tällä hetkellä jo 30 000 hehtaaria lehtikuusikoita. Moni metsiköistä on tullut siihen ikään, että niistä voidaan korjata järeää tukkia.

Nyt kun vilkkain terassien ja laiturien rakennusaika alkaa, ympäristötietoiset kuluttajat kyselevät vaihtoehtoja painekyllästetylle puulle. Vaihtoehtoja on useita, tarjolla on myös lehtikuusilankkua. Se on kuitenkin edelleen lähes aina siperialaista tuontitavaraa, vaikka se voisi yhtä hyvin olla kotimaisesta tukista sahattua. Myös tutkimustulosten perusteella kotimainen vaihtoehto on kilpailukykyinen vaihtoehto.

Metsätutkimuslaitoksessa ryhdyttiin 1990-luvulla tutkimaan, onko kotimaassa kasvanut lehtikuusi laadultaan Siperiassa kasvaneen lehtikuusen veroista. Kasvunopeuden kun tiedettiin olevan kotimaassa kasvaneella lehtikuusella kaksinkertainen.

Vastauksen saamiseksi Punkaharjulta kaadettiin 80-vuotiaita lehtikuusia ja Siperian Ust-Ilimskistä (58°15' N, 102°75' E) tilattiin parasta saatavilla olevaa lankkua. Aineistolle tehtiin monenlaisia vertailuja, joiden perusteella voitiin todeta, että Punkaharjun puu ei suinkaan ollut höttöpuuta. Siperialaisen luonnonpuun lustonleveys oli 1,5 millimetriä ja puuaineen tiheys 500 kiloa kuutiolta. Punkaharjulaisen viljelypuun tiheys oli sama, vaikka sen lustonleveys oli kaksinkertainen, kolme millimetriä.

Kiinnostavimmaksi kokeeksi osoittautui kuitenkin Punkaharjulle keväällä 2006 perustettu maalahotuskoe. Kokeessa puolimetriä pitkiä koepalikoita haudattiin pystysuunnassa entiseen puutarhamaahan siten, että puolet palikan pituudesta joutui mullan sisään. Verrokiksi "istutettiin" kyllästettyjä palikoita. Tehoaineena niissä käytettiin CCA:ta, jota ei tuolloin saanut enää käyttää kaupallisissa tuotteissa. Aine tunnettiin aikoinaan kauppanimellä ”Lahontuho”, ja se olikin edullinen ja tehokas lahonestoaine, mutta samalla ongelmallinen ihmisille ja ympäristölle.

Koe suunniteltiin 10 vuoden pituiseksi. Viimeiseksi ajateltu mittaus tehtiin 11 kesän jälkeen. Kiinnostavimmat tulokset eivät kuitenkaan tuolloin olleet selvillä, ja koetta päätettiin jatkaa. Syynä tähän ei ollut se, etteikö mullassa olisi ollut lahottajaeliöitä. Sen todistivat lahoamiselle alttiit männyn pintapuukapulat, joiden keskimääräiseksi kestoiäksi jäi 5,3 vuotta.

Syksyllä 2020 tehdyssä mittauksessa eli 15 kesän jälkeen todettiin, että edelleen on tarjolla vain väliaikatuloksia.  Kaikki laimealla CCA-liuoksella kyllästetyt palikat olivat jo katkenneet (kestoikä 12,4 vuotta), mutta kaikki väkevällä CCA-liuoksella kyllästetyt palikat kestivät taivutuskokeen katkeamatta, vaikka olivatkin päällisin puolin heikossa kunnossa.

Siperian lehtikuusipalikoista oli katkennut kaksi kymmenestä ja Punkaharjun lehtikuusipaikoista yksi kymmenestä. Jäljellä olevien kunto vaihteli heikosta tyydyttävään.

Lyhyesti summaten, tilanne on siis tasan siperialaisen ja suomalaisen lehtikuusen välillä ja tasan suhteessa väkevästi kyllästettyyn mäntypuuhun. Lopullista tulosta odotellessa uskallan jo suositella kotimaisen lehtikuusen käyttämistä. Kyllä se hyvin pärjää.Lisää aiheesta: Venäläinen, M. 2020. Rakentaisinko lehtikuusesta? Viherympäristö 4/20: 24-27 (printti).