Maatalousmaiden typpioksiduulipäästöihin voidaan vaikuttaa pienilläkin toimilla

Typpioksiduuli, eli ilokaasu (N₂O), on voimakas kasvihuonekaasu, jonka ilmastovaikutus on 273 kertaa suurempi kuin hiilidioksidilla (CO₂) 100 vuoden aikajänteellä. Suuri osa Suomen N₂O-päästöistä on peräisin maataloudesta. Osa lannoitteiden typestä päätyy mikrobien toiminnan seurauksena ilmakehään sen sijaan, että päätyisi viljelykasvien käyttöön. 

Mikrobit tuottavat N₂O:ta pääasiassa kahdessa prosessissa: nitrifikaatiossa ja denitrifikaatiossa. Nitrifikaatiossa ammoniumtyppi muuntuu hapellisissa olosuhteissa nitraatiksi, jonka sivutuotteena voi muodostua N₂O:ta. Denitrifikaatiossa nitraatti pelkistyy ensin typpioksideiksi (NO, N₂O) ja lopulta typpikaasuksi. Jos tämä reaktio ei etene loppuun saakka, typpeä vapautuu ilmakehään N₂O:na. Näiden prosessien voimakkuuteen ja sitä kautta maaperän N₂O-päästöjen muodostumiseen vaikuttavat monet ympäristötekijät, kuten lämpötila, kosteus, typen ja hiilen määrä sekä maan pH.

Maatalousmaan N₂O-päästöihin voi vaikuttaa suhteellisen pienilläkin toimilla, esimerkiksi kasvivalinnoilla ja optimoimalla lannoituksen määrän ja ajankohdan. Vähäpäästöisin viljelymenetelmä ei ole aina yksiselitteisesti paras vaihtoehto, vaan päästövähennysten saamiseksi kannattaa usein käyttää ratkaisuja, jotka tukevat sekä ilmastotavoitteita että tilojen taloudellista kestävyyttä.

Näin viljelytoimet vaikuttavat typpioksiduulipäästöihin 

Lannoitus 

• Oikea-aikainen ja kohdennettu lannoitus varmistaa sen, että typpi menee kasvien käyttöön. 
• Orgaaninen lannoite, kuten karjanlanta, yleensä lisää päästöjä, koska se sisältää typen lisäksi helposti hajoavaa hiiltä, jota mikrobit voivat hyödyntää ravinteena. → Kotoisen typpilähteen käyttö vähentää kuitenkin riippuvuutta teollisista typpilannoitteista.
• Lannoitteiden käytöstä aiheutuvien suorien päästöjen lisäksi synteettisten lannoitteiden valmistusprosessissa syntyy epäsuoria päästöjä, minkä johdosta lannoitteiden käyttö kannattaa optimoida kasvien tarpeen ja satotavoitteen mukaan.

Kasvillisuus 

• Monivuotiset kasvit voivat yksivuotisia kasveja paremmin hyödyntää ravinteita myös kasvukauden alussa ja lopussa. 
• Talviaikainen kasvipeite vähentää kasvukauden ulkopuolisia päästöjä, mitkä voivat etenkin pohjoisessa ilmastossa olla suuri osa koko vuoden päästöistä. 
• Alus- ja kerääjäkasveilla voidaan sitoa pääkasvien käyttämättä jäänyttä typpeä ja lisätä kasvipeitteellistä aikaa. 
• Palkokasvit voivat sitoa typpeä ilmakehästä maaperään, mikä vähentää lannoitustarvetta. 

Maanmuokkaus 

• Kyntäminen lisää hetkellisesti päästöjä etenkin eloperäisillä mailla, mikrobien aktivoituessa muuttuvien olosuhteiden takia. → Kynnön viivästäminen yhdelläkin vuodella vähentää nurmikierron kokonaispäästöjä merkittävästi.