Lukessa hyödynnetään uusia menetelmiä eläingeenivarojen säilyttämiseen
Alkuperäisrotujen geeniperimän säilyttäminen on keskeistä ruokaturvan, eläinten terveyden ja ilmastonmuutokseen sopeutumisen kannalta. Samalla se on tärkeä osa kulttuuriperintömme vaalimista. Jokaisella geeniperimällä on arvo: se voi sisältää ominaisuuksia, joita tarvitaan tulevaisuuden eläinjalostukseen ja selviytymiseen muuttuvissa olosuhteissa.
Geeniperimää säilytetään elävinä eläiminä ja geenipankeissa. Ensimmäiset säilytyskarjat perustettiin Pelson ja Sukevan vankilatiloille. Tämä ainutlaatuinen ratkaisu pelasti uhanalaiset kyytön ja lapinlehmän. Työ jatkuu nyt oppilaitoksissa. Maatiaiskanoja suojelevat yksityiset kasvattajat säilyttäjäverkostossa. Geenipankkeihin on puolestaan pakastettu siemennestettä ja alkioita säilytettäväksi vuosikymmeniksi eteenpäin.
Suomi on ollut yksi edelläkävijöistä, kun se aloitti 1980-luvulla kansallisen työn kotieläinten geenivarojen suojelemiseksi. Tänä päivänä, yli 40 vuotta myöhemmin, tuo työ on tärkeämpää kuin koskaan.
Emme tiedä, minkälaisia lisääntymisbiologian tekniikkaa on käytettävissä 50 tai 100 vuoden päästä. Tämän vuoksi on syytä pakastaa hyvin erilaista geneettistä materiaalia.
Kudospankilla tähdätään pitkälle tulevaisuuteen
Luken keinollisen lisääntymisteknologian laboratoriossa on kehitetty menetelmä lisäkivessiittiöiden pakastukseen. Sonnin, pässin, pukin ja kukon lisäkivessiittiöiden keruu ja pakastus tapahtuu teurastuksen jälkeen laboratoriossa. Suomenhevosen lisäkivessiittiöitä on pakastettu kastroinnin jälkeen.
Pakastusmenetelmän avulla on mahdollista kasvattaa uroseläinten määrää, jotka saavat jälkeläisiä uusiin sukupolviin. Näin edistetään geneettisen monimuotoisuuden säilymistä pienissä alkuperäiskarjapopulaatioissa.
Toinen jatkossa hyödynnettävä säilytysmenetelmä on koota ja pakastaa biopankkiin kudosmateriaalia, joka sisältää geneettistä ainesta. Tällaista materiaalia ovat muun muassa sidekudossolut. Niitä voidaan tulevaisuudessa hyödyntää muun muassa kloonaustekniikalla. Erityisesti kausilisääntyvien eläinlajien osalta, kuten vuohi, poro ja metsäpeura, tätä säilytysmuotoa voidaan käyttää lisääntymiskauden ulkopuolella, jolloin sukusolujen ja alkioiden saanti ei ole mahdollista.
Emme tiedä, minkälaisia lisääntymisbiologian tekniikkaa on käytettävissä 50 tai 100 vuoden päästä. Tämän vuoksi on syytä pakastaa hyvin erilaista geneettistä materiaalia.
Vaikuttavuus näkyy nyt – ja huomenna
Suomalaisen eläingeenivarojen säilytystyön vahvuutena on ollut sen tiivis nivoutuminen tutkimukseen. Ilmastonmuutoksen, tautiriskien ja ruokaturvan haasteiden kasvaessa geenivaratyö tarjoaa konkreettisia ratkaisuja.
Geenivaratyö antaa tutkijoille ja jalostajille laajan kirjon eläinainesta jalostaa kestävämpiä eläinkantoja ja varmistaa, että suomalaisilla on tulevaisuudessakin mahdollisuus tuottaa ruokaa omista resursseistaan.