Blogiartikkelit Annika Kangas Raisa Mäkipää Metsä, Monimuotoisuus, Talous, Ympäristö

Vaarantaako nykyisen väestön tarpeisiin vastaaminen tulevien sukupolvien hyvinvoinnin? Tämä kysymys kestävästä kehityksestä nousi esiin Bruntlandin raportissa vuonna 1987 ja on johtanut YK:n kestävän kehityksen 2030 tavoitteiden asettamiseen. Metsien käsittelyssä kestävyys oli keskeinen käsite jo 1700-luvun alussa, mutta eri aikoina ja asiayhteyksissä se on ymmärretty monin eri tavoin.

Perinteisesti metsätalouden kestävyyttä on tarkasteltu puuntuotannon ylläpidon eli taloudellisesta näkökulmasta. Kestävyyden indikaattoreina on käytetty muun muassa metsäpinta-alaa, kasvun ja pois­tuman suhdetta tai suurinta hakkuukertymää, joka voidaan ylläpitää ilman, että tulevista hakkuu­mah­dollisuuksista joudutaan tinkimään.

Näissä kiteytyy kestävyystarkastelun suurin ongelma: kun mittareita on useampia kuin yksi, metsien käyttö voidaan sopivilla painotuksilla tulkita sekä kestäväksi että kestämättömäksi. Metsien pinta-ala Suomessa vähenee muun muassa rakentamisen ja peltojen raivaamisen takia, mutta toisaalta kasvu on selvästi poistumaa suurempi. Se, painotetaanko kestävyyttä arvioitaessa enemmän pinta-alaa vai poistuman ja kasvun suhdetta, perustuu yhteiskunnassa vallitseviin arvoihin, eikä sitä voida tieteellisin perustein päätellä.

Metsätalous on muutakin kuin puuntuotantoa

Puuntuotannon kestävyyden lisäksi metsien käytöltä on vaadittu ekologista, kulttuurista ja sosiaalista kestävyyttä.  Tähän tarpeeseen vastaavat osaltaan yleiseurooppalaiset kestävän metsä­talouden kriteerit ja indikaattorit, joiden tilaa ja kehitystä seurataan maatasolla. Forest Europe raportoi Euroopan metsien tilasta (SOEF2015), ja European Environment Agency puolestaan ympäristön tilasta (SOER2020) tarkoitukseen valittujen kriteerien ja indikaattoreiden perusteella.

Metsien osalta seurattavia indikaattoreita ovat mm. metsäpinta-ala, puuston määrä, kasvu ja poistuma, luonnontuotteet, sekä metsien terveys ja elinvoimaisuus. Indikaattorina on myös suunnitelmallisen käytön piirissä oleva pinta-ala, joka on yksi YK:n kestävän kehityksen metsää kuvaavista indikaattoreista. Metsien monimuotoisuuden indikaattoreita ovat mm. puulajijakauma, metsien uudistamispinta-ala, luonnontilaisuus, lahopuun määrä, maisemarakenne, uhanalaisten lajien esiintyminen sekä metsien suojelu.

Suurin ylläpidettävissä oleva hakkuukertymä on vain yksi kestävyysmittari

Ensisijaisesti puun käytön suunnittelua varten Luke tuottaa tietoa suurimmasta ylläpidettävissä olevasta hakkuukertymästä. Tätä kestävyyden mittaria on julkisuudessa kritisoitu siitä, että se ei huomioi ekologista ja sosiaalista kestävyyttä, vaan kuvastaa pelkkää puuntuotannollista kestävyyttä. Alun perin käsitteen sisältö olikin puhtaasti puun­tuotannollinen. Nykyisin suurin ylläpidettävissä oleva hakkuukertymä kuitenkin ottaa huomioon myös ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden sillä painoarvolla, joka heijastuu puuntuotantoa rajoittavissa päätöksissä.

Tämä perustuu siihen, että hakkuumahdollisuuksien laskennassa otetaan huomioon kaikki muusta maankäytöstä ja metsien monikäytöstä aiheutuvat rajoitteet, joista yhteiskunta tai maanomistajat ovat tehneet päätöksen (ks. kuva 1). Tällaisia alueita on lähes 25 % metsä- ja kitumaan pinta-alasta. Laskelmassa noudatetaan myös suosituksia, jotka on tarkoitettu ekologisen kestävyyden turvaamiseksi, esimerkiksi hakkuissa oletetaan jätettäväksi säästöpuita. Kun kaikki nämä rajoitteet otetaan laskennassa huomioon, tuloksena on merkittävästi alempi hakkuukertymä kuin tilanteessa, jossa ekologista ja sosiaalista kestävyyttä ei olisi lainkaan otettu huomioon.

Laskelmasta on aiemmin käytetty yleisesti termiä suurin kestävä hakkuukertymä. Tämä(kään) mittari ei kuitenkaan ole kestävän metsätalouden määritelmä eikä se ole myöskään hakkuutavoite, vaan yksi metsätalouden kestävyysmittareista. Siksi johdon­mukaisempi nimitys laskelmalle onkin suurin ylläpidettävissä oleva hakkuukertymä. Vastaavia mittareita voidaan tehdä myös muille ekosysteemi­pal­veluille.

Monimuotoistuvan metsätalouden kestävyydestä päätetään neuvottelupöydissä

Metsien käytön arvovalinnoista käydään jatkuvaa yhteiskunnallista keskustelua. Jos jotain metsien tuotetta tai palvelua pyritään lisäämään, on aina mahdollista löytää joku toinen tuote tai palvelu jonka tuotanto tällöin vähenee. Tätä kutsutaan vaihtosuhteeksi. Vaihtosuhdetta voidaan käyttää, kun päättäjät keskustelevat eri tavoitteiden kuten puuraaka-aineen tuotannon, hiilinielun ja muiden ekosysteemipalveluiden vahvistamisen tai monimuotoisuuden turvaamisen tärkeyksistä suhteessa toisiinsa. Tutkimuksen roolina on tuottaa tietoa eri tuotteista ja palveluista sekä niiden keskinäisistä suhteista.

Lukessa on kehitetty Metsämittari-työkalu, jonka avulla näitä vaihtosuhteita voidaan tarkastella eri hakkuuskenaarioissa.  Skenaarioissa voidaan esimerkiksi lisätä tai poistaa puunkäytön rajoitteita, ja arvioida muutosten vaikutuksia suurimpaan ylläpidettävissä olevaan hakkuumäärään ja siten hakkuiden ja rajoitteiden keskinäistä suhdetta. Tutkimuksella on rooli myös arvioida politiikan vaikutuksia kestävyyden eri ulottuvuuksiin ja tuottaa tietoa erilaisten säätely- ja kompensaatiojärjestelyjen luomiseksi. Siitä, millaisia painotuksia kestävyyden eri ulottuvuudet suhteessa toisiinsa saavat tulevaisuudessa, huolehtivat yhteiskunnalliset päättäjät lainsäädännön osalta ja maanomistajat omissa metsissään.

Hakkuumahdollisuusarvioiden laskennassa huomioon otetut metsien käytön rajoitukset (Lähde: MELA Tulospalvelun laatuseloste)

Kommentoi

  1. Blogistien sinällään tieteellisesti ja aristoteelis-viestinnällisesti (Ethos, Pathos & Logos) validi ja ansiokas pohdinta metsätalouden kestävyyden kriteeristöstä jää sen yhteiskunnallis-temporaalisen eksistenssin osalta vaillinaiseksi.

    Äskettäisessä Oscar-gaalan kiitospuheessaan Joaquin Phoenix itkuisena moralisoi kuinka maidonkäytöllä riistämme vasikoita – tokihan maito- ja liharavinnon käytöllä aiheutamme eläinten kokemusmaailmaan diversiteettiä, mutta jostain syystä en ole vakuuttunut, että elämä ja maailma olisi jollain tavoin parempi ilman lehmiä, vasikoita, sikoja, kanoja, kalkkunoita… Annetaanko empiriassa validi painoarvo tuotantoeläinten temporaaliselle ’kärsimykselle’ suhteessa niiden hoidossa ja kasvatuksessa kokemaansa ’nautintoon’, jonka temporaalinen kesto ’kärsimykseen’ nähden on gigaluokkaa? Samaan kontekstiharhaan törmää toistuvasti metsätalouden kestävyyden polemiikassa.

    Loogisesti kestämättömän dilemman luo metsien hiilinielupainotus samaan aikaan, kun globaalisti surutta ilmakehään syydetään elonkierrosta fossiloitunutta hiiltä öljyn ja kivi-/ruskohiilen polttojätteinä – ja etenkin noiden emissioiden temporaalisen keston kumulatiivisen vaikutuksen relaatiossa. Voidaanko vuosikymmenten ’synnit’ kuitata olankohautuksella, vai onko relevanttia laittaa haitallisen dynamiikan luojat, tuottajat ja ylläpitäjät takautuvaan vastuuseen haitoista? Tässä kontekstissa kehittyvien maiden kritiikki hiilipäästörajoitteita kohtaan on perusteltu: länsimaat ovat ulosmitanneet hyvinvointinsa mm. ilmakehämuutoksin, mutta heille ei samaa sallita!

    Ollakseen empiirisesti validi, tulee metsätalouden kestävyyden kriteeristön sisältää kattavasti myös kumulatiiviset temporaaliset ympäristömuuttujat niin yhteiskunnallisessa kuin ekologisessakin kontekstissa!

    1. Vanhojen politikkojen jäännöksiä ei kannata kaivaa pilkattaviksi. EU tekee jatkuvasti lisää (katteetonta) rahaa lisää kasvun ylläpitämiseksi. Rahaa jaetaan kuin jotain jätettä, maksetaan vähän, kun vie pois. Valtiot, kunnat ja kotitaloudet velkaantuvat koko ajan lisää.
      Talouskasvulla ja päästöillä on globaalisti positiivinen korrelaatio, ajatellaan vaikkapa Kiinan suurinvestointeja Afrikassa.
      Jos asioita ei suhteuteta, tavoitteita ei saavuteta.

Vastaa

Moderaattori tarkastaa kommentit ennen niiden julkaisemista mahdollisten roskapostien tai muiden epäasiallisten viestin estämiseksi. Viive julkaisemiseen on enintään vuorokausi viikonloppuja tai juhlapyhiä lukuun ottamatta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *