Suomalaisten viljan käyttö suoraan ravintona on vähentynyt, vaikka viljantuotanto on kasvanut. Vilja ei ole kadonnut ruokajärjestelmästä, mutta sen reitti kuluttajalle on muuttunut aiempaa pidemmäksi ja monivaiheisemmaksi. Yhä suurempi osa viljasta päätyy ruokapöytiin välillisesti osana eläintuotantoa, teollisuutta ja vientiä.
Viljan asema suomalaisessa ruokajärjestelmässä on muuttunut perusteellisesti. Tuotanto on vahvistunut, viljan käyttö on monipuolistunut ja sen rooli suorana ravintona on pienentynyt. Viljan tuotanto, käyttö ja kulutus ovat eriytyneet toisistaan aiempaa selvemmin.
Luonnonvarakeskuksen yliaktuaari Anneli Partalan mukaan viljaa ei käytetä vähemmän kuin ennen, mutta sitä käytetään eri tavoin. ”Se näkyy aiempaa vähemmän suoraan lautasella ja sitä käytetään entistä monipuolisemmin osana ruokajärjestelmää.”
Suomalaisten viljankulutus suoraan ravintona on pitkällä aikavälillä vähentynyt selvästi, kun tarkastelu rajataan kotimaisiin viljalajeihin eli vehnään, rukiiseen, ohraan ja kauraan. 1950-luvulla näitä viljoja kulutettiin runsaat 120 kiloa henkeä kohti vuodessa, kun nykyisin taso on noin 70–75 kiloa.
Muutos ei koske vain määrää, vaan myös kulutuksen rakennetta. Vehnän osuus on kasvanut noin kahteen kolmasosaan kokonaiskulutuksesta, kun rukiin osuus on pienentynyt selvästi. Samalla kauran osuus on kasvanut muutamasta prosentista noin 15 prosenttiin, mikä näkyy myös kokonaiskulutuksen hienoisena kasvuna 2010-luvun jälkeen.
Viljan merkitys energianlähteenä on pienentynyt käsi kädessä kulutuksen kanssa. 1950-luvulla viljat kattoivat noin puolet suomalaisten päivittäisestä energiantarpeesta, mutta sittemmin osuus on laskenut runsaan kolmanneksen tasolle. Nykyisin viljat kattavat noin 30 prosenttia energiantarpeesta.
”Kehitys heijastaa ruokavalion monipuolistumista ja muiden elintarvikeryhmien kasvavaa roolia, vaikka viljat ovat edelleen keskeinen energianlähde”, erityisasiantuntija Erja Mikkola sanoo.
Viljan käytön kannalta keskeisin muutos liittyy siihen, mihin sato lopulta ohjautuu. Vuonna 2025 viljasadosta noin 16 prosenttia käytettiin elintarvikkeina, kun taas noin 46 prosenttia ohjautui rehukäyttöön. Loppuosa jakautui viennin (noin 12 %) ja muun käytön kesken. Rehukäyttö on siten selvästi suurin yksittäinen käyttökohde.
Viljalajien välillä erot ovat suuria. Ohran sadosta noin 61 prosenttia käytettiin rehuna, mikä tekee siitä kotieläintuotannon keskeisimmän viljan. Vehnällä käyttö jakautuu tasaisemmin: noin 38 prosenttia sadosta käytetään ruokaan ja 39 prosenttia rehuksi. Ruis erottuu muista viljoista: sen sadosta noin 77 prosenttia käytetään elintarvikkeisiin, ja rehukäyttö on vähäistä. Kauralla käyttö on monipuolisempaa: noin 38 prosenttia sadosta menee rehuksi, noin 31 prosenttia vientiin ja noin 9 prosenttia ruokaan.
”Kokonaiskuvassa viljan käyttö painottuu vahvasti tuotantoketjuihin. Valtaosa sadosta ei päädy suoraan kulutukseen, vaan toimii raaka-aineena ja välituotteena, jonka kautta syntyy eläinperäisiä elintarvikkeita sekä vientituloja”, yliaktuaari Irene Rosokivi kertoo.
Viljantuotannon kasvu perustuu ennen kaikkea satotason nousuun. Hehtaarisadot ovat nousseet 1950-luvun noin 1,5 tonnista nykyiselle yli kolmen tonnin tasolle, ja parhaimmillaan keskisadot ylittävät neljä tonnia hehtaarilta.
Viljelyala on pysynyt pitkällä aikavälillä noin miljoonan hehtaarin tasolla, mutta sen sisällä viljalajien suhteet ovat muuttuneet.
Viljelyrakenteessa tapahtuneet muutokset heijastavat käyttötarkoitusten eriytymistä. Ohra ja kaura muodostavat suurimman osan viljelyalasta, kun taas rukiin osuus on pieni. Vehnä säilyttää asemansa keskeisenä leipäviljana, mutta sen rooli on samalla osa laajempaa kokonaisuutta. Samalla eri viljalajit ovat erikoistuneet omiin käyttötarkoituksiinsa.
”Viljaa ei siis käytetä Suomessa vähemmän kuin ennen, mutta sen käyttötavat ovat muuttuneet. Yhä suurempi osa sadosta kulkee eläintuotannon, teollisuuden ja viennin kautta ennen kuin se päätyy osaksi kuluttajan ruokapöytää”, Rosokivi tiivistää.
Viljaa ei käytetä vähemmän kuin ennen, mutta sitä käytetään eri tavoin. Se näkyy aiempaa vähemmän suoraan lautasella ja entistä enemmän ruokajärjestelmän taustalla.
