Kirjanpainajien parveilu maltillista kevään ja alkukesän aikana – ainoastaan maan kaakkoisosissa parveilu alkoi runsaana toukokuussa
Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Suomen metsäkeskuksen yhteistiedote.
Kirjanpainajan parveilu on jäänyt maltilliseksi suurimmassa osassa Suomea touko- ja kesäkuun aikana. Viileä ja epävakainen sää on hillinnyt monin paikoin kuoriaisten parveilun alkamista toukokuussa. Talvimyrskyjen jäljiltä metsissä on tuulenkaatoja kirjanpainajien hyödynnettäväksi.
Valtakunnallisen kirjanpainajaseurannan 15.6. pyydystyhjennykseen mennessä riskirajana pidetty 15 000 kirjanpainajan kertymä ylittyi vain Pohjois-Karjalan Heinävedellä, jossa pyydykseen oli kertynyt 17 800 kirjanpainajaa.
Yli 15 000 kirjanpainajan kertymää kesäkauden aikana pidetään riskirajana tuoreiden hakkuuaukkojen viereisille paahteisille reunametsiköille, joissa kirjanpainaja todennäköisesti aiheuttaa puiden kuolleisuutta.
“Parveilun ajoitukseen ja määrään vaikutti monin paikoin viileä toukokuu. Myös vuosi sitten kylmä alkukesä hillitsi kirjanpainajan lentoa voimakkaasti”, kertoo johtava tutkija Tiina Ylioja Lukesta. “Kirjanpainajan aiheuttama puustokuolleisuus olisi todennäköisempää, jos alkukesän parveilu olisi ollut aikaista ja runsasta”, jatkaa Ylioja.
Kirjanpainajan aiheuttamien kuusikuolemien todennäköisyys riippuu kirjanpainajien määrästä alueella, kesän lämpimyydestä sekä kuoriaisten lisääntymiseen soveltuvien puiden määrästä. Kuivuus ja lämpö lisäävät erityisesti pintajuuristen kuusien alttiutta kirjanpainajatuhoille.
Toukokuussa parveilu runsasta vain kaakossa, kesäkuussa paikoin muuallakin
Toukokuussa kirjanpainajan parveilu käynnistyi muuta maata vauhdikkaammin ainoastaan osassa maan kaakkoisosia, missä lämpötilat kohosivat ajoittain hellelukemiin. Toukokuun lopun pyydystyhjennyksessä (25.5.) suurimmat saaliit mitattiin Heinävedellä, jossa pyydyksiin oli kertynyt jo tuolloin lähes 12 000 kirjanpainajaa. Kymenlaaksossa Kouvolan alueen kahdella seurantapisteellä havaittiin vajaat 9 000 kuoriaista ja Pohjois-Karjalassa Joensuun kaakkoispuolella noin 7 700 kuoriaista.
Muualla Suomessa parveilu runsastui vasta kesäkuussa tai jatkui vähäisenä. Pyydystyhjennyksessä 15.6. runsainta parveilua havaittiin Pirkanmaan Ylöjärven pohjoisosassa Kurun ja Virtain välimaastossa, jossa pyydyksiin oli kertynyt 10 600 kuoriaista. Keski-Suomen Hankasalmella havaittiin 7 600 kuoriaista ja Kanta-Hämeessä hieman yli 6 200 kuoriaista.
Muilla seurantapaikoilla parveilu oli kesäkuun puoliväliin mennessä tätä vähäisempää.
Alkavia tuhoja kannattaa seurata lämpimien jaksojen jälkeen
Kuluvan kesän kirjanpainajantuhot alkavat näkyvät latvuksen oireina vasta myöhemmin kesän aikana. Alueilla, joilla kirjanpainajamäärät ovat alhaiset, kirjanpainajat hyödyntävät pääosin vahingoittuneita puita kuten tuulenkaatoja, joita on paikoitellen metsissä talven jäljiltä.
”Hyönteistuhon vuoksi tehtäviä hakkuita on kesäkuun aikana ilmoitettu metsänkäyttöilmoituksilla vain vähän, noin 150 hehtaarin pinta-alalta”, kertoo metsänhoidon asiantuntija Juho Kokkonen Metsäkeskuksesta.
Hyönteistuhohakkuut ovat pääosin kirjanpainajan aiheuttamia ja hakkuupinta-alasta vain osa sisältää vioittunutta puustoa.
“Alkavia kirjanpainajatuhoja on hyvä seurata erityisesti varttuneissa kuusivaltaisissa metsissä lämpimien sääjaksojen jälkeen”, kehottaa Kokkonen.
Pyydykset tyhjennetään seuraavan kerran 13.7., ja saaliit päivittyvät kartalle 15.7. Kirjanpainajaseurannan tilanteesta tiedotetaan seuraavan kerran elokuun lopussa.
Kirjanpainajaseuranta lyhyesti
Luke ja Suomen metsäkeskus toteuttavat vuosittaista kirjanpainajaseurantaa yhteistyössä vapaaehtoisten metsänhoitoyhdistysten kanssa sekä oppilaitosyhteistyönä. Tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat myös muut metsäalan toimijat, jotka auttavat löytämään seurantaan sopivia kuusen uudistusaloja.
Kirjanpainajan parveilun runsautta voi seurata Luken luonnonvaratieto-sivujen karttapalvelussa. Kartalla voi tarkastella eri vuosien eri havaintojaksoja sekä kesän aikaista kumulatiivista kertymää.
Hyönteistuhohakkuiden tilannetta voi seurata Metsäkeskuksen metsätuhohakkuut-karttapalvelusta.