Siirry pääsisältöön

Vieraslajietanoiden torjunnassa nopeus on valttia

Blogi 15.5.2023 Erja Huusela

Kevät on puutarhatöiden ja taimien hankinnan aikaa. Maa-aineisten ja taimimateriaalien siirtelyn kanssa on syytä olla tarkkana, sillä mukana voi levitä haitallisia vieraslajeja, tauteja ja tuholaisia.

Vieraslajit ovat ihmisen mukana levinneitä lajeja. Osa vieraslajeista aiheuttaa haittaa ympäristölle, luonnon monimuotoisuudelle, ihmisten terveydelle tai taloudelle. Vieraslajeille on tyypillistä tehokas leviämiskyky ja nopea runsastuminen. Vakiintuneesta kannasta on vaikea päästä eroon, joten leviämisen rajoittaminen ja torjunta heti alkuvaiheessa on tärkeää. Vieraslajien leviämistä ja haittoja pyritään vähentämään kansallisella ja EU-lainsäädännöllä.

Kansallisen vieraslajiluettelon täydennys on parhaillaan käynnissä. Maa- ja metsätalousministeriö esittää luetteloon lisättäväksi tutun espanjansiruetanan rinnalle toisen vieraslajietanan, mustapääetanan.

Tappajaetanaksikin tituleerattu likaisenruskea espanjansiruetana on kaikkiruokainen ja käyttää ravintonaan kasvien lisäksi hajoavaa orgaanista ainesta ja raatoja. Espanjansiruetana havaittiin Suomesta ensi kerran 1990-luvulla, ja nykyisellään sillä on jo erittäin vahvat taajamiin keskittyvät kannat Etelä- ja Keski-Suomessa. Laji aiheuttaa tuhoja kotipuutarhoissa ja viljelyksillä. Luonnonympäristössä se voi kilpailla ravinnosta ja elintilasta sekä aiheuttaa haittaa alkuperäisille lajeille. Koiranjätöksiäkin hyödyntävä laji voi levittää ihmisille ja kotieläimille haitallisia bakteereita sekä toimia väli-isäntänä sydänmadolle, joka on haitallinen koiraeläimille. Runsaana esiintyessään siitä on myös esteettistä haittaa. Espanjansiruetanat pitäisikin poistaa aina tavattaessa ja tarpeen mukaan järjestää torjuntatalkoita.

Mustapääetana on levittäytynyt meille vasta viitisen vuotta sitten, mutta muodostanut jo paikoin tiheitä kantoja. Sillä on samantapaisia haittoja kuin espanjansiruetanalla, ja se voi aiheuttaa haittoja etenkin tuoreissa lehdoissa. Koska mustapääetanoita esiintyy meillä vasta rajallisesti, voidaan lajin leviämistä estää nopeilla ja tehokkailla torjuntatoimilla.

Vieraslajietanoiden torjunnassa on syytä kiinnittää huomioita leviämisväyliin ja estää etanoiden ja niiden munien kulkeutuminen uusille alueille taimien, puutarhajätteen ja maansiirtojen mukana. Pitämällä nurmikko matalana ja vähentämällä katteita ja muita suojapaikkoja, etanat eivät löydä suojaa kuivumista vastaan. Etanoiden keruu ja torjunta on syytä aloittaa heti keväällä ennen kuin ne ehtivät munia. Infektioriskin vuoksi etanoita käsiteltäessä on syytä käyttää kertakäyttökäsineitä. Torjuntaan on saatavilla rautafosfaatti-valmisteita ja biologisia sukkulamatovalmisteita, joista osa sallittuja myös kuluttajakäyttöön. Ilmastonmuutoksen myötä pitenevät syksyt ja leudot talvet helpottavat etanoiden talvehtimista ja lisäävät niistä aiheutuvia haittoja, joten on tärkeää saada vieraslajietanat kuriin mitä pikimmiten.

Lisätietoa vieraslajien tunnistamisesta ja torjunnasta löytyy kansalliselta Vieraslajit.fi-sivustolta.

Kirjoitus on julkaistu alun perin Forssan Lehden kolumnina 28.4.2023.