Uutiset Kala

Viime kesänä Luonnonvarakeskus (Luke) selvitti Pohjanlahden rannikolla suomalaisten rannikkokalastajien ponttoonirysistä vapautettujen luonnonlohien eloonjääntiä ja vaelluskäyttäytymistä. Pääosa merkityistä lohista oli hyväkuntoisia, mutta jonkin verran havaittiin vaurioita, jotka ovat todennäköisimmin seurausta pyynnistä ja koennasta.

Ruotsissa tehtyjen tutkimusten mukaan lohen vapautuskuolleisuus riippuu muun muassa rysän koentamenetelmästä – lohet vaurioituvat varsinkin koentakourulla varustetuissa rysissä ja niistä vapautettujen lohien kuolleisuus on suurta.

Merkinnät tehdään yhteistyössä kalastajien kanssa

Luke selvittää kesällä 2021 rysän koentatekniikan vaikutusta vapautettavien luonnonlohien eloonjääntiin ja vaurioihin kahdella nykyisin käytössä olevalla koentatekniikalla. Yleisemmin käytössä olevassa tekniikassa saalis lasketaan rysän koentakourusta veneessä olevaan vesipaljuun. Tässä tekniikassa lohet ovat koennan aikana pois vedestä. Uudemmassa koentatekniikassa lohet nostetaan veneeseen rysään kiinnitetyn koentasukan avulla. Tässä tekniikassa lohet ovat noston aikana vedessä siihen saakka, kun ne nostetaan ylös.

Ponttoonirysä koentasukalla. Kuva: Petri Suuronen

Vapautettavat lohet merkitään yksilömerkeillä ja niissä olevat vauriot kirjataan. Koentamenetelmän vaikutusta kuolleisuuteen arvioidaan merkkipalautusten määrän perusteella. Merkinnät tehdään touko–kesäkuussa Selkämerellä Merikarvian edustalla yhteistyössä kalastajien kanssa.

Merkitty lohi kannattaa vapauttaa

Mereltä tai joesta saatujen lohien merkkien palauttamisesta maksetaan 25 euron palkkio. Merkittyä lohta ei tarvitse ottaa saaliiksi palauttamista varten, sillä palkkio maksetaan myös vapautetuista kaloista, joiden merkkitiedot toimitetaan yhdessä pyyntipaikan ja mahdollisuuksien mukaan valokuvan kera Luonnonvarakeskukselle.

Merkityn lohen vapautus. Kuva: Petri Suuronen

On tärkeää, että sekä kaupalliset kalastajat että vapaa-ajankalastajat toimittavat merkintätietoja, jotta tietoa saadaan mahdollisimman kattavasti sekä meri- että jokialueilta.

Kalamerkkiä palautettaessa on tärkeää ilmoittaa kalasta pyyntipäivä ja -paikka sekä pyydys, jolla se on kalastettu. Merkkipalautusilmoitus verkossa riittää, eikä merkkiä silloin tarvitse lähettää postitse.

Merkin voi palauttaa sähköisesti palautuslomakkeella

Voit palauttaa löytämäsi merkin myös postimaksutta osoitteeseen:

Luonnonvarakeskus
Merkki, 5005751
00003 VASTAUSLÄHETYS