Uutiset Metsä

Luonnonvarakeskus selvitti juuri valmistuneessa tutkimuksessa mänty-kuusisekaviljelykohteiden puuston kasvua, kehitystä ja laatua. Tulokset osoittavat, että kuuset ja männyt kasvavat sekametsässä tasatahtiin.

Kiinnostus kuusen ja männyn sekametsäkasvatukseen on lisääntynyt. Mänty-kuusisekametsän kasvatus on yksi keino riskien minimoimiseen muuttuvissa kasvuolosuhteissa verrattuna puhtaan kuusikon kasvattamiseen. Kuusen ja männyn sekaviljely nähdään myös mahdollisuutena pienentää tuhoriskiä korkean hirvikannan alueilla. Tällöin kuuset turvaavat metsikön riittävän kasvatustiheyden säilymistä, vaikka hirvet söisivät osan männyntaimista.

Tutkimusta tarvittiin siitä, millaisella nopeudella kuusi ja mänty kasvavat sekametsässä tällä hetkellä käytössä olevia viljelymenetelmiä hyödyntäen. Kuusen viljelymenetelmät ovat kehittyneet paljon viime vuosikymmeninä. Tämä on johtanut kuusen nopeampaan varhaisvaiheen kehitykseen, ja erot kuusen ja männyn kasvunopeudessa taimikkovaiheessa ovat pienemmät kuin aiemmin. Tyypillisesti männyn ja kuusen sekaviljelyssä kuusi istutetaan ja mänty joko kylvetään tai istutetaan samaan aikaan kuusen kanssa.

Männyn ja kuusen nuoruusvaiheen kehitys tasatahtista – taimikonhoidon vaikutus merkittävä

Tutkimus kohdistettiin nuoriin sekametsäkohteisiin, joissa mäntyä oli reilu kolmannes puustosta. Männyn keskiläpimitta oli 1 cm suurempi ja keskipituus 40 cm pidempi kuin kuusella.

Tutkimuksessa havaittiin, että männyt ja kuuset kasvoivat lähes samaa tahtia, kun ne kasvoivat sekametsänä siten, että puulajit olivat tasaisesti sekoittuneet metsikössä.

”Tuloksemme osoittavat, että hoidetuissa nuorissa kuusi-mäntysekametsissä kuusikin pystyy nopeaan varhaisvaiheen kehitykseen, eikä jää männyn jalkoihin taimikkovaiheessa”, toteaa erikoistutkija Saija Huuskonen.

Tutkituilla kohteilla tuhoja oli melko vähän, keskimäärin 8 %:lla puista, mutta ne kohdentuivat pääasiassa mäntyihin.

Tutkimustulokset perustuvat kohteisiin, joissa taimikonhoidoista on huolehdittu ajallaan. Taimikonhoidolla ja siinä tehdyssä kasvatettavien puiden valinnalla on ollut merkittävä vaikutus tuloksiin. Tulokset osoittavatkin, että kun taimikonhoidosta huolehditaan, mänty-kuusisekametsää voidaan kasvattaa yksijaksoisena, jolloin männyt ja kuuset ovat suunnilleen samanpituisia.

Tutkimusta on rahoittanut Metsä Group.