Siirry pääsisältöön

Veden niukkuus vaikuttaa jo metsien kasvuun Etelä-Suomessa

Uutinen 2.11.2026

Etelä-Suomessa kuusi ja mänty reagoivat eri tavoin veden vähyyteen. Kuusen kasvu heikkeni veden niukentuessa, kun taas mänty pystyi tehostamaan vedenkäyttöään ja vaikutukset kasvuun olivat vähäisemmät. Tutkimus osoittaa, että erityisesti paikalliset kasvuolosuhteet vaikuttavat siihen, miten puut reagoivat kuivuuteen.

Tutkimuksen mukaan kuusen kasvu heikkeni selvästi vuoden 2016 jälkeen. Kasvun väheneminen johtuu lämpimän ilman vähäisestä kosteudesta, mikä lisää veden haihtumista puista. Mänty puolestaan pystyi tehostamaan vedenkäyttöään, eikä sen läpimitan kasvu muuttunut veden niukentuessa yhtä voimakkaasti kuin kuusen.

Huomio paikallisiin kasvuolosuhteisiin

Erityisesti paikallisilla kasvuolosuhteilla oli merkitystä siihen, miten puut reagoivat kuivuuteen. Kuusen kasvu heikkeni sekä kosteammilla että kuivemmilla kasvupaikoilla. Männyn kasvu pysyi suhteellisen vakaana kosteammilla koealoilla, mutta heikkeni hieman kuivilla kasvupaikoilla.

Tulosten perusteella metsien alttiutta kuivuudelle ei voida arvioida pelkästään ilmaston tai puulajin perusteella. Tärkeää on ottaa huomioon kuivuuden vaikutus puiden kasvuun, fysiologisiin reaktioihin kuten vedenkäyttöön sekä paikallisten kasvuolosuhteiden merkitys.

– Metsänhoidossa olisi kiinnitettävä entistä enemmän huomiota paikallisiin kosteusoloihin ja eri puulajien tapaan reagoida kuivuuteen. Tulokset osoittavat, että Etelä-Suomen metsät reagoivat jo nyt ilmastonmuutokseen. Kuusen kasvun heikkenemisellä voi olla vaikutuksia niin puuntuotantoon kuin hiilen varastointiin, sanoo tutkimusprofessori Aleksi Lehtonen Lukesta.

Tutkimuksessa yhdistettiin keskenään ilmastotietoja, valtakunnan metsien inventointiaineistojen (VMI) ja tutkimusmetsien vuosilustoista saatuja tietoja puiden kasvusta sekä vuosilustojen hiili-isotooppimittauksista saatuja tietoja vedenkäytön tehokkuudesta. Näin yksittäisissä metsiköissä havaittuja muutoksia kasvussa ja hiilen isotooppisuhteissa voitiin vertailla VMI-aineistosta havaittuihin laajemmalla alueella tapahtuneisiin muutoksiin.

Tutkimus on julkaistu Biogeosciences-lehdessä.

Tutkimusta rahoittivat Luonnonvarakeskus, maa- ja metsätalousministeriö, Euroopan unionin Horisontti Eurooppa -tutkimus- ja innovaatio-ohjelma sekä NordForsk.

Back to the top of the page