Siirry pääsisältöön

Puupellettien kotimainen tuotanto kasvoi 2021

Uutinen 25.3.2022
Kuva: Erkki Oksanen.

Puupellettien kotimainen tuotanto kasvoi 2021

Puupellettejä valmistettiin Suomessa vuonna 2021 kaikkiaan 365 000 tonnia. Niiden tuonti maahamme nousi suuremmaksi kuin koskaan aikaisemmin, mutta vientimäärä oli puolestaan tilastohistorian pienimpiä. Tiedot perustuvat Luonnonvarakeskuksen uusimpaan Puupelletit-tilastoon.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) yliaktuaarin Tuomas Niinistön mukaan puupellettien tuotanto on kasvussa. Niitä valmistettiin Suomessa viime vuonna 365 000 tonnia. Tuotanto kasvoi edellisvuodesta 13 prosenttia ja oli tilastohistorian kolmanneksi suurin.

Vuonna 2021 puupellettejä tuotiin Suomeen ennätysmäärä, kaikkiaan 196 000 tonnia. Tuonti lisääntyi edellisvuodesta peräti 80 prosenttia. Määrästä yli puolet oli peräisin Venäjältä.

– Puupellettien vienti oli edelleen vähäistä. Niitä meni ulkomaille vain 9 000 tonnia, ja määrä oli tilastohistorian toiseksi pienin, Niinistö toteaa.

Vuonna 2021 tärkeimmät vientimaat olivat Norja ja Tanska toisin kuin edellisenä vuonna, jolloin lähes kaikki vienti suuntautui Ruotsiin. Aiemmilta vuosilta löytyy suuriakin puupellettien vientilukuja, esimerkiksi ennätysvuonna 2008 määrä oli 227 000 tonnia eli yli kaksikymmenkertainen viime vuoteen verrattuna.

Ennätyksellisen tuonnin seurauksena puupellettien kotimainen kulutus (tuotanto + tuonti – vienti) nousikin 30 prosentilla 552 000 tonniin.

Kotimaiset pelletit poltetaan yleensä lämpö- ja voimalaitoksissa

Kotimaisten pellettivalmistajien toimitukset asiakkailleen – 371 000 tonnia – kasvoivat 24 prosenttia edellisvuodesta. Lämpö- ja voimalaitoksille sekä suurkiinteistöille toimitettujen pellettien määrä ylsi 310 000 tonniin. Koti- ja maatalouksille pellettejä meni 61 000 tonnia. Molemmissa lisäystä oli neljännes.

Pellettien osuus puupolttoaineiden käytöstä Suomessa vähäinen

– Energian tuotantoon käytetty kiinteä puupolttoaine on pääasiassa teollisuuden sivutuotepuuta tai metsähaketta. Toistaiseksi puupellettien osuus lämpö- ja voimalaitosten kiinteistä puupolttoaineista on pysynyt vain muutamassa prosentissa. Pientalojen puupolttoaineista pelletit kattoivat vain prosentin. Turpeen ja fossiilisten polttoaineiden käytön väheneminen saattaa kuitenkin selittää kasvaneita puupellettien tuotanto- ja tuontimääriä, toteaa Niinistö.

Puupellettituotanto vakaassa kasvussa EU:n alueella

Vuodesta 2004 alkavan tilastointiajanjakson mukaan puupellettien tuotanto Euroopan unionin alueella on lisääntynyt tasaisesti: Bioenergy Europen tilastojen mukaan määrä oli 18 miljoonaa tonnia vuonna 2020.

– Puupellettien merkittävin tuottajamaa EU:ssa oli Saksa kolmella miljoonalla tonnilla, toteaa Niinistö

Puupellettien kulutus EU-alueella kasvoi 19 miljoonaan tonniin. EU-alueen suurin pellettien kuluttajamaa oli Italia yli kolmella miljoonalla tonnilla. Euroopassa pellettejä kulutettiin eniten Iso-Britanniassa, jossa niitä paloi yli 9 miljoonaa tonnia.

Tietoa tilastosta

Tiedot puupellettien tuotannosta ja toimituksista kerätään suoraan pellettivalmistajilta. Vienti- ja tuontitiedot koostetaan Tullin ulkomaankauppatilastosta.

 

Tilastojulkistus

Katso uutiseen liittyvä tilastodata tilastojulkistuksesta.