Siirry pääsisältöön

Kartonki nousi metsäteollisuuden merkittävimmäksi vientituotteeksi

Uutinen 4.4.2022
Metsäteollisuuden tärkeimmät vientituotteet ja vientimaat 2021 (milj. €)

Metsäteollisuustuotteiden vientiarvo oli vuoden 2021 ennakkotietojen mukaan reilu 13 miljardia euroa. Sahatavaran maailmalla kasvaneet kysyntä ja hinta nostivat puutuoteteollisuuden vientiarvon osuuden 29 prosenttiin metsäteollisuuden viennistä. Raaka- ja jätepuuta tuotiin Suomeen 13 miljoonaa kuutiometriä, josta reilu puolet oli kuitupuuta.

Metsäteollisuustuotteiden vientiarvo nousi edellisestä vuodesta reaalisesti 16 prosenttia, 13,1 miljardiin euroon. Edellisen kymmenen vuoden keskiarvoon verrattuna vienti oli kuitenkin vain kaksi prosenttia suurempi (deflatointi: tukkuhintaindeksi). Puutuoteteollisuus kasvatti vientiään edellisvuodesta 42 prosenttia päätyen 3,9 miljardiin euroon. Massa- ja paperiteollisuuden vienti nousi vuositasolla kahdeksan prosenttia 9,3 miljardiin euron. Suomen tavaraviennistä metsäteollisuuden osuus oli 19 prosenttia vuonna 2021.

Sahatavaralle riitti kysyntää

Sahatavaraa vietiin 8,7 miljoonaa kuutiometriä ja sen vientiarvo oli 2,6 miljardia euroa.

– Sahatavara oli puutuoteteollisuuden viedyin tuote, joka kattoi viidesosan koko metsäteollisuuden viennin arvosta. Sen vientiarvo kasvoi edellisvuodesta peräti 51 prosenttia ja kymmenen edellisen vuoden keskiarvostakin 49 prosenttia. Vientimäärä kasvoi edellisvuodesta hillitymmin, kuusi prosenttia ja kymmenen vuoden keskiarvosta kymmenyksellä, sanoo yliaktuaari Eeva Vaahtera Luonnonvarakeskuksesta (Luke)

Kartonki ohitti paperin tärkeimpänä vientituotteena ja kattoi metsäteollisuuden viennin arvosta neljäsosan, kun taas paperin osuus jäi 22 prosenttiin. Kartongin vientiarvo nousi edellisestä vuodesta kymmenyksellä, 3,3 miljardiin euroon, kun taas paperin väheni neljä prosenttia, 2,9 miljardiin euroon. Viedyin paperilaji oli aikakauslehtipaperi, jonka vientiarvo nousi edellisvuodesta neljällä prosentilla, 1,2 miljardiin euroon. Kartongeista viedyin ryhmä oli monikerroksiset, kaoliinilla sekä muovilla päällystetyt kartongit ja pahvit (Luken tilastossa Muu päällystetty kartonki), joka kattoi 59 prosenttia (2,0 mrd. €) kartongin viennistä (+3 % edellisvuodesta). Edellisen kymmenen vuoden keskiarvoon verrattuna paperin vientiarvo on laskenut 40 prosenttia ja kartongin taas noussut 23 prosenttia.

Massan vientihinta nousi

Massaa vietiin yhteensä 4,6 miljoonaa tonnia 2,6 miljardilla eurolla. Se toi viidesosan metsäteollisuuden vientituloista. Massan vientiarvo kasvoi nousseiden hintojen vetämänä 27 prosenttia, vaikka määrä nousi vain neljä prosenttia. Viedyn massan arvosta 82 prosenttia oli valkaistua sulfaattisellua, jonka vientiarvo kipusi reilulla viidenneksellä, vaikka määrä laski prosentilla.

– Tärkeimmät metsäteollisuuden vientimaat olivat Saksa, Kiina ja Britannia. Saksasta saatiin 13 prosenttia metsäteollisuuden vientituloista, Kiinasta kymmenys ja Britanniasta kahdeksan prosenttia, Vaahtera jatkaa.

Suomesta vietiin 2021 raaka- ja jätepuuta 1,4 miljoonaa kuutiometriä. Viedystä puusta 59 prosenttia oli kuitupuuta, 23 prosenttia tukkipuuta ja kymmenys haketta. Ruotsiin päätyi 82 prosenttia vientipuusta, Egyptiin kuusi prosenttia ja Britanniaan kolme prosenttia.

Tuontipuun määrä jämähti 13 miljoonaan kuutiometriin

Vuonna 2021 Suomeen tuotiin puuta 12,7 miljoonaa kuutiometriä, yhteensä 0,5 miljardilla eurolla. Puun tuonnin määrä ei muuttunut edellisvuodesta. Tuodusta puusta kuitupuuta oli reilu puolet ja haketta 35 prosenttia. Polttopuun, kyllästetyn puun ja jätepuun osuus oli yhteensä kahdeksan prosenttia ja tukkipuun kolme prosenttia. Kuitupuun tuontimäärä kasvoi edellisestä vuodesta kaksi prosenttia, mutta hakkeen määrä säilyi samana. Tukkien tuonti väheni viidenneksellä.

Eniten puuta saapui Suomeen jälleen Venäjältä, jonka osuus tuodusta puusta oli 73 prosenttia. Toisena oli Viro 12 prosentilla ja kolmantena Latvia yhdeksällä prosentilla.

Metsäteollisuustuotteita tuotiin Suomeen 1,5 miljardilla eurolla, mikä oli reaalisesti kaksi prosenttia edellisvuotta enemmän. Viidesosa tuontiarvosta koostui puisista huonekaluista, 18 prosenttia paperi- ja kartonkijalosteista ja 12 prosenttia kartongeista. Tärkeimmät tuontimaat olivat Ruotsi, Viro ja Venäjä.

Puun tuonti Suomeen maittain 2021 (milj. m3)

Tilastojulkistus

Katso uutiseen liittyvä tilastodata tilastojulkistuksesta.