Siirry pääsisältöön

ECODIVE-hanke selvittää kansalaiskyselyllä suomalaista metsämarja- ja luonnontuotekulttuuria

Uutinen 9.6.2022

Luonnonvarakeskuksen (Luke) koordinoima ECODIVE-hanke kerää kyselyllä tietoa kansalaisilta metsämarjoihin ja muihin metsien luonnontuotteisiin liittyvistä tiedoista, tavoista ja mielipiteistä. Kysely on avoinna kaikille Otakantaa.fi-palvelussa.

Kyselyllä kerätään tietoa metsien luonnontuotteiden merkityksestä ja selvitetään, millainen on suomalainen metsämarja- ja luonnontuotekulttuuri. Kyselyyn vastaaminen vie aikaa noin 3–5 minuuttia.

- Kysely toteutettiin myös projektin alussa, ja nyt selvitämme projektin aikana tapahtuneita muutoksia. Korona-aika on vaikuttanut luonnossa liikkumiseen ja mahdollisesti myös metsien luonnontuotteiden keräämiseen ja hyödyntämiseen, kertoo johtava tutkija Päivi Merilä Lukesta.

Hankkeessa on jo tuotettu tietoa esimerkiksi kasvupaikan vaikutuksesta mustikan väriaineiden eli antosyaanien pitoisuuteen. Ne ovat mustikan tärkeimpiä kemiallisia yhdisteitä terveyden näkökulmasta.

- Mustikan marjasadot vaihtelevat eri vuosina, mutta parhaat apajat löytyvät todennäköisimmin valoisilta mäntyvaltaisilta tuoreilta kankailta. Marjojen siniset antosyaaniyhdisteet ovat runsaimmillaan sellaisissa kangasmetsissä, joissa on ravinteita, kosteutta ja valoa riittävästi, tarkentaa Luken tutkija Outi Manninen.

Mustikka tuottaa monipuolisesti ekosysteemipalveluja

Mustikka on paljon enemmän kuin meidän aamupuuro- ja piirakkamarjamme. Se ruokkii suuren joukon eläimiä karhusta hyönteistoukkiin ja mikrobeihin asti. Kaikki kasvinosat kelpaavat ravinnoksi. Mustikan lehdet ovat ravintoa lukuisien perhoslajien toukille, jotka puolestaan ovat metsäkanalintujen ruokaa. Metson poikaset löytävät varvikon alta piilopaikan.

Keväällä mustikan kukkien tuottama mesi on tärkeää kimalaisille. Mettä hakiessaan kimalaiset pölyttävät kukat, minkä ansiosta saamme nauttia loppukesällä marjasadosta. Marjanpoiminta taas tuottaa virkistystä ja hyvinvointia.

- Kimalaisilla on tärkeä rooli myös monien viljelykasvien kuten hedelmäpuiden ja marjapensaiden pölyttäjinä. Jos mustikan kukinta ei keväällä onnistu, kimalaiset kärsivät ja pölyttävät heikosti viljelykasveja, muistuttaa erikoistutkija Maija Salemaa Lukesta.

Mustikka säätelee lisäksi osaltaan maaperän ravinne- ja vesitaloutta ja sitoo ilmakehästä hiiltä pitkäaikaisesti maavarsiin.

Mustikka-animaatio lapsille: Pidetään huolta ja nautitaan mustikasta!

ECODIVE-hankkeessa tuotettu piirrosanimaatio, ”Mustikkabistro”, tarjoaa lapsille roimasti tietoa mustikasta herkullisessa muodossa. Mustikkatietouden lisäämisen ohella animaation toivotaan innostavan lapsia, ja miksei myös vanhempia, kiinnostumaan lähiluonnosta ja metsistä.

Kuva: Anna Mu (Muchenikova)

ECODIVE (Metsien luonnontuotteet osana biotaloutta) on osa Karelia CBC -ohjelmaa, jota on rahoittanut EU ja Suomen valtio.