Voiko maaseudulle lähteä poistumatta sisätiloista?

Kuvittele luokkahuone, jonka jokaisella seinällä avautuu maalaismaisema. Ympärillä näkyy peltoja, kasvi- ja laidunmaita sekä kukkivia niittyjä. Ääniopas alkaa kertoa pölyttäjistä, maaperän pieneliöistä ja ruoan alkuperästä. Istut rennosti tyynyllä, keskustelet ryhmän kanssa ja käyt välillä vastaamassa kosketusnäytön tehtäviin. 

Huhtikuussa 2026 tällaiselle virtuaaliselle luontoretkelle osallistui 20 pääkaupunkiseudun ja Forssan seudun yläkoululaista. Luonnonvarakeskus (Luke) selvitti INTERACTIVE GARDENS -hankkeen pilotissa, voisiko virtuaalinen luontoympäristö toimia luonnonvaratiedon oppimisympäristönä ja millaisia mahdollisuuksia se tarjoaisi perinteisen opetuksen rinnalle. 

Virtuaaliretken kohteena oli Elonkierto maatalous- ja kotieläinpuisto Jokioisilla. Maksuttomassa ja kaikille avoimessa puistossa voi tutustua muun muassa viljelykasveihin, luonnon monimuotoisuuteen, kotieläimiin ja kestävään ruoantuotantoon.

Pilotissa Elonkiertoon ei kuitenkaan matkustettu bussilla. Puistossa tallennettu kuva- ja äänimateriaali koottiin tehtävineen virtuaaliseksi reitiksi. Oppilaat kulkivat reitin läpi Luken VirtuLab virtuaaliluontotilassa Helsingin Viikin kampuksella. Tilan seinille heijastetut 360-asteen maisemakuvat ja -videot ympäröivät osallistujat. Osa liiketunnistimilla varustetuista seinistä toimi suurina kosketusnäyttöinä. 

Oppilaat kiersivät pienryhmissä kuudessa tehtäväpisteessä. Ääniopas johdatti ryhmiä eteenpäin ja kertoi muun muassa pölytyksen, geenivarojen ja maaperäeläinten merkityksestä ruoantuotannolle. Jokaisessa pisteessä oppilaat ratkaisivat yhdessä monivalintatehtävän ja saivat palautteen äänioppaaltaan. 

Tutkijat seurasivat oppilaiden toimintaa virtuaalihuoneessa. Oppilaat löysivät nopeasti omat paikkansa pehmeiltä istuimilta, ottivat kuvia tilasta ja tarkastelivat ympärilleen avautuvaa maisemaa. Tarinan alettua oppaan puhetta kuunneltiin keskittyneesti. 

Oppilaat keskustelivat aktiivisesti ja perustelivat valintoja toisilleen. Jokainen pääsi halutessaan vastaamaan kosketusseinän tehtäviin.  Seinälle ilmestyneet suurennetut kuvat oudoista maaperäeläimistä kirvoittivat spontaaneja reaktioita.

Oppilaiden palautteessa korostui virtuaalihuoneen rauhallinen ja rento ilmapiiri. Suurin osa kertoi oppineensa pelissä uutta. Nuoria kiinnostavia aiheita olivat muun muassa pellon maaperäeläinten suuri määrä, ruoan alkuperä, pölyttäjät ja maatilan tuotantosuunnat. Eräs oppilaista kuvasi kokemuksen parhaita puolia näin:

Sai itse painella vastauksia ja päättää ne. 360-kamera oli myös hauska ja loi mielikuvan, että on itse paikalla.

Nuoret innostuivat esittämään runsaasti kehittämisideoita peliin. Elonkierto olisi haluttu nähdä eri vuodenaikoina ja virtuaaliretkelle toivottiin enemmän luonnonääniä kuten linnunlaulua. Oppilaat mielikuvittivat lierovideon elävöittämään VirtuLabin lattiaa. 

Palautteessa tuli esiin tarve tasapainotteluun. Osa oppilaista olisi halunnut käsitellä aiheita perusteellisemmin. Peli koettiin kuitenkin melko pitkäksi ja opasta pidettiin liian puheliaana. Hyvän virtuaalisen oppimateriaalin pitäisi siis tarjota riittävästi tietoa ilman, että kokonaisuus muuttuu liian raskaaksi.

Tarinan lomaan sijoitetut tehtävät rytmittivät kuuntelemista ja auttoivat ylläpitämään kiinnostusta ja keskittymään. Oppilaiden mielestä virtuaalihuoneessa oli helpompi keskittyä kuin tavallisessa luokassa tai maatilalla. Yksi oppilaista pohdiskeli, että virtuaalihuoneen rento tunnelma saattoi syntyä, kun oppimista ei ohjannut arvosanojen tavoittelu.

Rento tunnelma voi hyvinkin johtua, ettei oltu koulussa tai päntätty arvosanoja tavoitellen. Arviointi lisää sitä stressiä usein, niin oli kiva opiskella ilman mitään paineita, vaan ihan oppimisen ilosta. 

Virtuaaliluonto ei korvaa elävää metsää, puistoa tai maatilaa ja siellä koettua tuulta, tuoksuja, säätä tai kohdattuja ihmisiä ja eläimiä. Parhaimmillaan se voi kuitenkin herättää uteliaisuutta ja madaltaa kynnystä tutustua luontoon ja ymmärtää sen ilmiöitä, mikä auttaa nuoria tekemään kestävämpiä arjen valintoja. 

Virtuaaliretkelle osallistuneista nuorista osa arvioi oppivansa oikealla maatilalla enemmän kokemalla ympäristön moniaistisesti ja tekemällä siellä konkreettisia asioita. Toisaalta ympäristön voimakkaat äänet ja hajut sekä muut ärsykkeet voivat olla joillekin oppilaille osallistumisen este, kuten yksi nuorista kuvasi:

Ulkona on paljon ärsykkeitä, jotka voivat häiritä oppilaiden, varsinkin ison ryhmän, oppimista ja keskittymistä. Virtuaalihuoneessa on helpompi olla rauhassa.

Virtuaalinen retki voi täydentää opetusta. Se tarjoaa vaihtoehdon esimerkiksi silloin, kun pitkää matkaa maatilalle tai luontokohteeseen on vaikea järjestää. Virtuaaliympäristö voi myös toimia valmistautumisena varsinaiseen retkeen tai keinona palata siellä opittuihin asioihin myöhemmin.

Pienen, 20 oppilaan pilotin perusteella ei voida vielä tehdä pitkälle meneviä päätelmiä virtuaaliopetuksen vaikutuksista. Nuorten kokemukset kuitenkin muistuttavat, että oppimisympäristö ei ole vain tila, jossa opetus tapahtuu. Tilalla, tunnelmalla ja osallistumisen tavalla voi olla vaikutusta siihen, miten oppilas keskittyy, keskustelee ja uskaltaa osallistua.

Kokemukset osoittivat, että virtuaaliympäristössä voidaan yhdistää luontotieto, pelillisyys, yhteinen ongelmanratkaisu ja elämyksellisyys. Samalla virtuaalinen toteutus voi tuoda kaukana sijaitsevan luontokohteen niiden oppilaiden ulottuville, joille vierailun järjestäminen olisi muuten vaikeaa.

Pilotin ehkä tärkein viesti on se, että luokkaopetuksen, ulko-opetuksen ja virtuaalisen oppimisen ei tarvitse kilpailla keskenään. Ne voivat täydentää toisiaan ja avata erilaisille oppijoille uusia reittejä ymmärtää luonnon ja ihmisen suhdetta sekä siihen liittyviä ilmiöitä kuten maataloutta ja ruoantuotantoa.