Hakkuuaukot ja reunametsien kirjanpainajatuhot – naapurin ongelma?

Mikään laki ei suojaa metsänomistajaa kirjanpainajatuholta, joka on seurausta hänen kuusikkonsa viereen ilmestyneestä hakkuuaukosta. Ei, vaikka aukko altistaa reunametsän sekä tuulituhoille että auringon paahteelle, jotka antavat hyvän kipinän kirjanpainajatuhoille.

Ajoittain näkee kuumaakin keskustelua suojelualueista ja tilanteesta, jossa ”kirjanpainajatuho leviää suojelualueelta minun metsiini”. Luonnollisesti metsien häiriödynamiikka – tuulenkaatoineen ja hyönteisineen – koskettaa suojelualueita, mikä onkin huomioitu päättäjien taholta.

Metsätuholain (1087/2013) 21 §:n mukaan valtio korvaa metsänomistajalle vahingot, jotka aiheutuvat suojelualueelta levinneestä tuhosta. Tapaukset, joissa tuho olisi nimenomaisesti alkanut suojelualueelta ja levinnyt siitä yksityismetsiin ovat kuitenkin verrattain harvinaisia. Näin siksi, että mikäli tilanne kirjanpainajatuhojen kannalta on niin paha, että niitä alkaa ja leviää jo suojelualueiltakin, on tuhoja oletettavasti sitäkin enemmän käynnissä alueilla, joilla kuusi on jo valmiiksi muiden tekijöiden stressaama. Tämä vie meidät ongelman ytimeen.

Jos orastava kirjanpainajatuho halutaan saada haltuun, aikaa reagoinnille ei ole liikaa. Se, ehditäänkö korjausliikkeitä ylipäätään tehdä, riippuu lopulta vain metsänomistajan aktiivisuudesta. Tiedämme, että kirjanpainajatuhojen ehkäisy (ja metsätuholain noudattaminen) onnistuu vain, jos liikkeellä ollaan ajoissa.

Mikään järjestelmä ei kuitenkaan välitä rajanaapurille tietoa tulevasta tai tapahtuneesta avohakkuusta. Metsänomistajien kaupungistuminen, ”etämetsänomistajuus”, on tätä päivää. Harva asuu metsiensä lähellä, ja vielä harvempi osaa ennustaa milloin naapuri tekee niiden viereen aukon. Metsänkäyttöilmoitusten aktiivinen seuranta taas ei ole realismia, mikäli tietokoneen ja internetin käyttö ei ole tuttua.

Tietoa välittävä järjestelmä olisi siis enemmän kuin paikallaan ja sellaisen tekninen toteutus ei olisi paikkatieto-osaajille ja koodareille kummoinenkaan haaste. Jo nyt Metsäkeskuksella on toiminnassa palvelu, jonka kautta metsänomistaja voi saada tiedon hänen metsiensä lähellä tehdyistä kirjanpainajatuhohakkuista. Miksi tekniikkaa ei siis samoilla lämpimillä yletettäisi tekijään, joka metsät usein niille tuhoille altistaa?

Kaikista ilmastonmuutoksen metsiimme tuomista haasteista kirjanpainaja on yksi vakavimmista, kuten Keski-Euroopan ja Etelä-Ruotsin esimerkit ovat osoittaneet. Luonnonvarakeskuksen feromoniseurannoissa kirjanpainajakannat ovat otollisina vuosina eli pitkinä ja kuumina kesinä ylittäneet niin sanotun ”epidemiarajan” jo Pohjois-Karjalaa ja Pohjois-Savoa myöten. Näistä otollisista vuosista on Ilmatieteen laitoksen ennusteiden mukaan tulossa yhä todennäköisempiä.

Hakkuaukon reunojen kirjanpainajatuhoja käyntiin potkiva vaikutus koskee siis isoa osaa Suomesta, eikä toimivan tiedonkulun puute helpota tuhoriskin hallintaa. Korjausliikkeitä odotellessa muistakaamme tarkkailla metsiämme, etenkin aukkojen reunoja ja isoja tuulenkaatoryhmiä. Niiden aiheuttamaa kirjanpainajatuhon riskiä ei tässä ilmastokehityksessä ole vähätteleminen. Riski on nykyään kertaluokkaa suurempi kuin menneinä vuosikymmeninä ajateltiinkaan.

Teksti on julkaistu aikaisemmin lyhyempänä versiona Maaseudun Tulevaisuudessa 2.8.2022.

Kun reunametsän kirjanpainajatuhot ovat seurasta viereen tulleesta hakkuuaukosta, ei tämän metsän omistaja saa mistään suojaa. Koska koko tuhodynamiikka, tuulenkaadoista kirjanpainajaiin, tapahtuu naapurin metsässä – eikä aukon tehneen metsänomistajan metsässä – ovat ongelmatkin naapurin.

Suhtautumisemme suojelualueisiin ja hakkuuaukkoihin on ristiriitainen mitä tulee kirjanpainajatuhojen syyseuraussuhteeseen ja korvausvastuuseen – tuhoriskin todellisuudesta puhumattakaan. Lisäksi reunametsän omistava naapuri saa päälleen metsätuholain velvoitteen poistaa pystypuut, jotka ovat tuulen aukon reunasta kaatamia tai kirjanpainajan valtaamia pystypuita, mikäli niitä on enemmän kuin 10 m³ hehtaarilla.

Mikäli tieto koko hakkuuaukosta ei ole ajoissa saavuttanut naapuria, on riski paikallisille kirjanpainajatuhoille kertaluokkaa todellisempi kuin silloin tällöin tunteita kuumentavien suojelualueiden kohdalla.