Energiajärjestelmässä on kasvava kuilu tavoitteiden ja todellisuuden välillä
Suomalaisessa energiapolitiikassa tavoitellaan yhteiskunnan laajaa sähköistymistä sekä kohtuuhintaista ja toimitusvarmaa sähköä. Haasteena kuitenkin on, että samalla kun kulutus kasvaa, energiajärjestelmä rakentuu yhä vahvemmin sääriippuvaisen tuotannon varaan.
Energiajärjestelmän ongelma ei ole vain tuotannon määrä vaan se, saadaanko sähköä silloin, kun kulutus on suurimmillaan. Vaikeimmat tilanteet syntyvät talven pakkasjaksoilla, jolloin lämmityksen sähkönkulutus kasvaa mutta tuuli- ja aurinkovoiman tuotanto voi jäädä vähäiseksi. Kulutusjousto ja energian varastointi auttavat, mutta eivät lähivuosikymmeninä yksin ratkaise pitkiä tuotantovajeita.
Toimitusvarmuutta ylläpidettävä
Yksi jo käytössä olevista ratkaisuista on sekä sähköä että lämpöä tuottavat CHP-laitokset. Niiden tuotanto perustuu Suomessa pitkälti kotimaisiin uusiutuviin puupolttoaineisiin, ja samalla ne tukevat energiaomavaraisuutta. CHP-tuotannon toimintaedellytykset ovat kuitenkin viime vuosina heikentyneet: sähkön hintavaihtelut ovat lisääntyneet, halvan sähkön jaksot yleistyneet ja taloudellisesti kannattavat käyttöajat lyhentyneet. Kun kannattavat käyttötunnit vähenevät, laitosten ylläpito ja uudet investoinnit vaikeutuvat.
Suomessa on edelleen useita gigawatteja CHP-sähköntuotantoa, eli suunnilleen saman verran kuin ydinvoimaa. Uhkana on, että CHP-kapasiteetti vähenee samaan aikaan, kun energiajärjestelmän tarve säästä riippumattomalle tuotannolle kasvaa. Ensimmäisiä esimerkkejä tästä ovat energiayhtiö Alholmens Kraftin suunnitelmat sulkea voimalansa.
Kun kannattavat käyttötunnit vähenevät, laitosten ylläpito ja uudet investoinnit vaikeutuvat.
On positiivista, että CHP-laitosten merkitys säätövoimana on tunnistettu, ja tuotannon haasteita pyritään lieventämään muun muassa valmisteilla olevalla talvienergiatuella. Samaan aikaan useat puolueet ja muut yhteiskunnalliset toimijat ovat kuitenkin esittäneet toimia, joiden tavoitteena on vähentää puupohjaisen energiantuotannon käyttöä ja ohjata biomassaa korkeamman jalostusarvon tuotteisiin.
Keskeisin esimerkki tästä on metsähakevero. Tavoite resurssitehokkaasta puunkäytöstä on kannatettava, mutta ympäristö- ja ilmastonäkökulmien ohella on huolellisesti arvioitava sääntelyn vaikutukset energiajärjestelmän toimintavarmuuteen ja energian hintaan.
Metsähake on tärkeä polttoaine erityisesti kaupunkien CHP-laitoksille, ja sen hankinta perustuu laajaan toimitusketjuun metsänomistajista korjuu- ja kuljetusyrittäjiin. Energiapuun saatavuus on pystyttävä turvaamaan myös kulutushuippujen aikana, mikä asettaa vaatimuksia energiapuun korjuulle, logistiikalle ja varastoinnille.
Toimitusvarmuuden ylläpitäminen edellyttää ympärivuotista liiketoimintaa ja riittävän ennakoitavaa kysyntää. Jos metsähakkeen kysyntä keskittyy tulevaisuudessa vain lyhyisiin pakkasjaksoihin ja sen käyttöä edelleen vähennetään verottamalla, yritysten mahdollisuudet investoida kalustoon, henkilöstöön ja varastointiin heikkenevät.
Samanaikaisesti energiapuun hankinnan kannattavuus kärsii muun muassa kallistuvasta polttoaineesta. Pelkästään voimalaitoskapasiteettiin kohdistuvat tukitoimet eivät siksi riitä turvaamaan huoltovarmuuden edellyttämää polttoaineketjujen toimintakykyä.
Säätövoiman merkitys keskeinen
Edullinen sähkö sekä vakaa ja puhdas energiantuotanto ovat perinteisesti olleet suomalaisen teollisuuden kilpailukykyvaltteja. Poliittisissa puheenvuoroissa tämän kilpailuedun odotetaan säilyvän myös tulevaisuudessa, jotta Suomeen saataisiin valtiontalouden kipeästi kaipaamia teollisia investointeja. Kilpailuedun säilyttäminen edellyttää uskottavaa ratkaisua säätövoiman saatavuuteen.
Sen merkitys on keskeinen, jotta teollisille investoinneille voidaan tarjota niiden edellyttämä vakaa ja ennakoitava toimintaympäristö myös sähkön hinnan osalta. Sähkön saatavuuteen ja hintaan liittyvät riskit korostuvat etenkin tilanteessa, jossa monet Suomeen suunnitellut investoinnit perustuvat erityisesti edullisen uusiutuvan sähkön saatavuuteen.
Säätövoiman kannalta keskeistä puupohjaista CHP-tuotantoa voidaan vähentää hallitusti vain, jos sen tilalle rakennetaan toimitusvarmaa kapasiteettia. Säätövoimaa voidaan tuottaa muillakin keinoin, mutta ratkaisujen tulisi olla uusiutuvaa energiaa, toimittava tarvittavassa mittakaavassa ja oltava taloudellisesti uskottavia, jotta niihin investoidaan jo nyt.
Poliittisten päättäjien on päätöksiä tehdessään osoitettava, miten puupohjaisen energian käytön vähentäminen korvataan siten, että energiajärjestelmän toimitusvarmuus, kilpailukyky ja ilmastotavoitteiden toteutuminen voidaan turvata samanaikaisesti.
Kirjoitus on julkaistu alun perin Kauppalehdessä 12.10.2026