Siirry pääsisältöön

Vuonna 2020 kolmannesta viljellystä alasta lannoitettiin karjanlannalla

Uutinen 28.1.2022

Maatalouslaskenta 2020 -tiedonkeruussa kerättiin tietoa maatalousmaan lannoittamisesta. Puolta eli noin yhtä miljoonaa hehtaaria viljellystä alasta lannoitettiin pelkästään väkilannoitteella. Kolmannesta viljellystä alasta lannoitettiin joko pelkästään karjanlannalla tai karjanlannalla ja väkilannoitteella.

Vuonna 2020 Suomessa viljelty ala oli kaksi miljoonaa hehtaaria. Tästä viljalla oli miljoona hehtaaria ja nurmella vajaa 0,8 miljoonaa hehtaaria. Muita viljelykasveja viljeltiin noin 0,2 miljoonalla hehtaarilla. Viljellyn alan lisäksi kesantoa oli 0,2 miljoonaa hehtaaria. Vuonna 2020 maatalousmaasta 0,3 miljoonaa hehtaaria oli luomuviljelyssä tai siirtymässä luomuun.

Miljoonaa hehtaaria maatalousmaasta lannoitettiin ainoastaan väkilannoitteilla. Puolella miljoonalla hehtaarilla lannoituksena olivat sekä väkilannoitteet että karjanlanta, ja 0,2 miljoonaa hehtaaria lannoitettiin ainoastaan karjanlannalla.

– Pientä osaa peltoja, noin 30 000 hehtaaria lannoitetaan muilla orgaanisilla tai jäteperäisillä lannoitteilla, kertoo yliaktuaari Jaana Kyyrä Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

Lähes kaksikolmannesta lannasta sijoitetaan tai mullataan heti levitettäessä tai neljän tunnin sisällä levityksen jälkeen

Noin puolet levitetystä lannasta on kiinteää lantaa, jonka ainoa levitystapa on hajalevitys. Vajaa neljännes levitetystä lannasta on hajalevitettyä nestemäistä lantaa (lietelantaa, virtsaa ja lantavettä) ja yli neljännes sijoituslaitteella tai multaimella maahan levitettyä nestemäistä lantaa. Yleensä lanta sijoitetaan alle 10 senttimetrin syvyyteen.

Hajalevitetystä kiinteästä lannasta mullataan levityksen jälkeen 80 prosenttia. Lietelannasta, virtsasta ja lantavedestä mullataan noin puolet. Yli puolet multauksesta tehdään alle neljän tunnin kuluessa levityksestä.

Maatalouslaskenta 2020 keräsi tietoa viljelysmaan hoidosta ja kastelusta

Tilastojulkistus sisältää tietoa viljelysmaan lannoituksesta, lannan levitysmenetelmistä sekä kasteltavissa olevan maatalousmaan määrästä.  Tiedot kerättiin Maatalouslaskenta 2020 -tilastokyselyn yhteydessä vajaalta 13 000 tilalta. Tiedonkeruu päättyi huhtikuussa 2021. Kyselyn vastausaste oli lähes 90 prosenttia.

Maatalouslaskennasta julkaistaan yhteensä viisi tilastoa, joista nyt julkaistu on viimeinen. Lopulliset tulokset julkaistaan tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla, ja ne ovat saatavilla silloin myös alueittain ja tuotantosuunnittain.