Uutiset Maatalous, Talous

Maatalous- ja puutarhayritysten keskimääräinen yrittäjätulo kasvoi vuonna 2019 noin prosentin, 17 600 euroon vuodessa. Yrittäjätulo kasvoi jo kolmatta vuotta peräkkäin. Kannattavuus on kuitenkin edelleen vaatimaton, kokonaispääoman tuottoprosentti on negatiivinen, -1,4. Kannattavuuskerroin on 0,41, kutakuinkin edellisvuoden tasolla. Tulokset perustuvat Luonnonvarakeskuksen (Luke) kannattavuuskirjanpitoaineistoon.

– Tulokset lasketaan sekä keskiarvotasolla että kokonaislaskentana. Keskiarvotarkasteluissa mukana on tilakooltaan suurimmat kaksi kolmasosaa maatalous- ja puutarhayrityksistä. Kokonaislaskennassa mukana ovat kaikki Suomen maatilat ja tulokset lasketaan kaikkien tilojen summana, kertoo Luken kannattavuuskirjanpidon tutkimuspäällikkö, erikoistutkija Arto Latukka.

Yrittäjätulon kasvu jatkui

Vuonna 2019 maatalous- ja puutarhayritysten tuotot kasvoivat muun muassa tilakoon kasvun myötä kahdeksan prosenttia, 173 600 euroon ja kokonaislaskennassa 6,17 miljardiin euroon. Kun vähennetään pois kaikki muut paitsi yrittäjäperheen omasta työstä ja omasta pääomasta aiheutuvat kustannukset, jää yrittäjätuloa keskimäärin 17 600 euroa yritystä ja vuotta kohti. Kokonaislaskennassa yrittäjätuloa saatiin 532 miljoonaa euroa. Molemmissa tarkasteluissa yrittäjätulo kasvoi jo kolmatta vuotta, vaikka kasvu jäikin vain noin prosenttiin vuodesta 2018.

Keskiarvotarkasteluissa 17 600 euron yrittäjätulo riittää antamaan yrittäjäperheen omalle pääomalle 1,6 prosentin koron ja työtunneille sivukuluineen 6,6 euron korvauksen. Tavoitteena oli 3,9 prosentin korko ja 16,00 euron korvaus työtunnille. Tavoitteista saavutettiin 41 prosenttia eli kannattavuuskerroin oli 0,41.

Kasvihuoneyritysten kannattavuuskerroin nousi 1,19:ään ja siipikarjatilojen 1,53:een ja sikatilojen 0,68:aan. Maitotiloilla ja muilla nautakarjatiloilla kannattavuuskertoimet nousivat 0,47:ään ja 0,45:een sekä lammas- ja vuohitiloilla 0,26:een. Viljatilojen ja muiden kasvinviljelytilojen kannattavuuskertoimet sen sijaan laskivat 0,22:n tasolle ja sekatilojen 0,45:een. Sen myötä maatalous- ja puutarhayritysten keskimääräinen kannattavuuskerroin laski hivenen 0,42:sta 0,41:een vuonna 2019.

Maa- ja puutarhataloudessa oman pääoman osuus yrityksen koko varallisuudesta eli omavaraisuusaste oli 72 prosenttia eli keskimäärin ala ei ole velkaantunut. Kasvihuoneyritykset poikkeavat muista 42 prosentin omavaraisuusasteella. Investointiavustukset sisältyvät omaan pääomaan ja ovat nostamassa omavaraisuusastetta, mutta myös lisäämässä poistokustannuksia. Näitä poistoja vastaava määrä investointiavustuksesta kuitenkin tuloutetaan vuosittain. Näin investointiavustuksista aiheutuvat poistot eivät heikennä yrittäjätuloa.

Tulokset Taloustohtori-sivuston verkkopalvelussa

Tulokset perustuvat Luken vuosittain laskemiin kannattavuuskirjanpito- ja kokonaislaskentatuloksiin. Tilivuoden 2019 tulokset laskettiin noin 730 kirjanpitotilan luvuista ja painotettuina ne kuvaavat Suomen 33 300 suurimman maatalous- ja puutarhayrityksen taloutta. Kokonaislaskennan tulokset puolestaan on painotettu kuvaamaan Suomen lähes 49 000 maatalous- ja puutarhayrityksen yhteenlaskettua taloustilannetta. Tulokset ovat yksityiskohtaisesti esillä Taloustohtori-sivuston Maa- ja puutarhatalous- sekä Kokonaislaskentapalveluissa.