Siirry pääsisältöön

Suomen susikanta vahvassa kasvussa, kanta painottuu yhä voimakkaammin länteen

Uutinen 30.9.2025

Suden tuorein kanta-arvio kuvaa susikantaa maaliskuussa 2025. Poikkeuksellisesti nyt syksyllä julkaistu kanta-arvio kertoo, että keväällä 2025 Suomessa on ollut merkittävästi edellisvuotta suurempi susikanta. Esiintyminen sekä kasvu painottuvat voimakkaasti länteen, erityisesti Lounais-Suomeen. Kanta-arviossa käytettävän aineiston kattavuus on parantunut edellisvuodesta runsaan DNA- ja havaintoaineiston myötä. 

Maaliskuun 2025 susikanta   

Susireviirejä oli maaliskuussa todennäköisimmin 76 (90 % todennäköisyysväli 73–79). Susireviirillä tarkoitetaan aluetta, jota asuttaa joko susilauma tai -pari. Rajalaumat ja -parit mukaan lukien perhelaumoja oli 57 (54–61) ja pareja 19 (15–22). 

Poronhoitoalueella ei arvioitu maaliskuussa 2025 olleen pysyviä pari- tai laumareviirejä. Syksyllä 2024 poronhoitoalueella arvioitiin olleen kuusi reviiriä, joista yhdellä oli perhelauma. Reviirit hävisivät kevääseen mennessä, kun 26 sutta poistettiin vahinkoperusteisin poikkeusluvin elokuun alun ja maaliskuun lopun välisenä aikana. 

Susia oli maaliskuussa 2025 todennäköisimmin 430 (todennäköisyysväli 413–465) yksilöä. Susien kokonaisyksilömäärään lasketaan lauma- ja parireviireillä asuvat sudet, reviirien ulkopuolella elävät yksilöt sekä puolet rajareviirien yksilöistä. Kokonaan Suomessa sijaitsevilla reviireillä poronhoitoalueen ulkopuolella arvioitiin olevan 394 (379–413) sutta.  

Ennuste susikannan kehityksestä 

Susikannan koko vaihtelee merkittävästi vuoden mittaan. Lukessa kehitetty susikannan populaatiodynamiikkaa kuvaava tietokonemalli auttaa ennustamaan kannan kokoa ja sen rakenteen vaihtelua vuoden kierron aikana. Ennuste marraskuulle 2025 on arviolta 557 yksilöä (476–669) ja maaliskuulle 2026 arviolta 436 yksilöä (362–553). Näissä ennusteissa ei ole otettu huomioon mahdollista kannanhoidollista metsästystä. Ennuste koskee kokonaan Suomessa, poronhoitoalueen ulkopuolella elävää susikantaa.  

Kattava aineisto tukee kanta-arviotyötä – suurin kiitos kuuluu vapaaehtoisille 

Susikanta-arviossa aineistoina käytetään Tassu-järjestelmään kirjattuja havaintoja, DNA-seurantaa, tietoja tunnetusta kuolleisuudesta sekä tutkimustietoa. Tämän vuoden aineisto on varsin kattavaa. Pari- ja laumahavaintoja Tassu-järjestelmässä on lähes 80 % enemmän kuin edellisvuoden havaintojaksolla. Kanta-arviota varten analysoitiin yhteensä 1414 DNA-näytettä (sisältää maastonäytteet ja kuolleiden susien kudosnäytteet), joista tunnistettiin 383 susiyksilöä. Näistä 68 suden tiedetään kuolleen. 

Luke kiittää lämpimästi kaikkia vapaaehtoisia, jotka ovat keränneet DNA-näytteitä ja tehneet Tassu-havaintoja. Mittava ja arvokas työ auttaa tuottamaan tärkeää tietoa susista. 

Maastosta kerättävät DNA-näytteet auttavat seuraamaan myös mahdollisten luonnonvaraisten koirasusien esiintymistä. Luke ei tiedota erikseen uusista koirasusista, vaan tuoreimmat tiedot päivitetään aina tulosten valmistuttua koirasusitaulukkoon Luonnonvaratieto-sivustolla 

Taulukko: susikannan muutos 2024–2025 

Webinaari: Suomen susikanta maaliskuussa 2025