Nuorten vapaa-ajankalastajien määrä kasvanut
Vapaa-ajankalastus 2020 -tilastojulkistuksen mukaan kalastusharrastus on yleistynyt lasten ja nuorten sekä eläkeläisten keskuudessa. Suhteellisesti eniten kalastajamäärät kasvoivat 18-24-vuotiaiden naisten osalta, joiden määrä kasvoi puolella. Työikäisten miesten osuus vapaa-ajankalastajien määrässä on vastaavasti laskenut.
Vuonna 2020 10-17-vuotiaista nuorista kalassa kävi lähes puolet ikäryhmään kuuluvista ja 18-24-vuotiaista yli kolmasosa. Myös eläkeläiset innostuivat kalastusharrastuksesta, sillä yli 64-vuotiaiden kalastajien määrä kasvoi noin neljänneksellä.
– Vapaa-ajan kalastajien määrä oli 2000-luvun alkupuolella laskussa, mutta vuoden 2012 jälkeen vapaa-ajankalastajien määrä näyttää vakiintuneen noin puoleentoista miljoonaan, kertoo yliaktuaari Pentti Moilanen Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

Vapaa-ajankalastajien saalis kasvoi
Vapaa-ajankalastajien saalis vuonna 2020 oli noin 30 miljoonaa kiloa, noin kahdeksan miljoonaa kiloa enemmän kuin vuonna 2018. Ahvenen osuus saaliista oli 37 prosenttia, hauen 21 prosenttia ja kuhan yhdeksän prosenttia. Verkoilla saatiin 36 prosenttia saaliista, kun vastaava luku vuonna 2018 oli 31 prosenttia. Vapapyydyksistä saalista saatiin eniten heittovavalla ja vetouistimella, yhteensä noin 28 prosenttia kokonaissaaliista.
Valtaosa taimen- ja järvilohisaaliista istutettuja
Vapaa-ajankalastus 2020 -tilastojulkistus antaa uutta tietoa luonnossa syntyneiden ja istutettujen (rasvaeväleikattujen) kalojen osuudesta vapaa-ajan kalastajien taimen-, lohi- ja järvilohisaaliista.
– Tiedustelimme vuoden 2020 tilastokyselyssä ensimmäistä kertaa taimen-, merilohi-, ja järvilohisaaliista erikseen eväleikkaamattomien ja eväleikattujen kalojen määriä. Eväleikattujen osuus taimensaaliista oli 65 prosenttia, merilohisaaliista 31 prosenttia ja järvilohisaaliista 90 prosenttia, Moilanen toteaa.
Tietoa tilastosta
Tiedot perustuvat väestörekisteristä poimittuun 11 000 henkilön otokseen ympäri Suomea. Heille lähetettiin postikysely alkuvuodesta 2021. Lisäksi osa postikyselyihin vastaamattomista haastateltiin puhelimitse. Edellisen kerran vapaa-ajankalastajien määrää tilastoitiin vuonna 2018.Vapaa-ajankalastustilaston tietosisältöön voi tutustua Luken tilastotietokannassa